Puhuvat että Oulussa paljon pakolaisia

Eipä heitä ole näkynyt, sen sijaan kyllä paljon riskejä nuoria tummia miehiä pyörii uusissa merkkikamppeissa peililaseineen patsastelemassa, hartiat "körmyssä" kun kaulassa roikkuu niin paljon koruja riskisti dödölle tuoksuen vastatuuleen, mutta pakolaisia joita eri dokkareissa leireiltä näytetty, joiden kasvoilta paistaa pitkäaikainen kärsimys, hätä ja aliravitsemus, ne jättää ikuisen leiman kasvoihin, heitä ei ole kyllä näkynyt
2884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Oulussa on ilmeisesti rasisteja enemmän kuin pakolaisia.

Äänestä
  • Hyvä että on näinpäin.

    Äänestä

Hiljaa rasisti. Nuo näkemäsi henkilöt ovat kurjista kurjimpia ja heiltä puuttuu kaikki. Kehtaat vielä kadehtia.

Ei rasismille!

Äänestä
  • Niin ovat, kurjempia kuin koirat tai naiset! Joutuvat syömään sellaista ruokaa jota ei voisi tarjota edes koirille, naisille kylläkin....

    Äänestä

Mistähän aloittaja on saanut päähänsä, että pakolaisen pitäisi olla aliravittu. Miten kukaan nälissään pystyisi mihinkään pakenemaan?

Äänestä
  • Niin eihän nämä isisin ja islamin lähettiläät ole puutetta nähneetkään.
    Onhan niillä ollut varaa maksaa salakuljettajillekin.

    Äänestä

No perkules ku on pimiä,ettet niitä nää.Tulis etes vähän lunta jotta valistuis nii jäis ees kuunvalossa varjo.

Äänestä

Oikea pakolainen on sellainen , jolla on UNHCR: n myöntämä pakolaisstatus.

Uskallan veikata, etä Ouluun 2015 tulleilla lähinnä irakilaisilla se on kork. 1 prosentilla.
Olen aika hyvä veikkaaja .

Äänestä

Nuo Oulun juhlapaikanhakijat saapuivat Keski-Euroopassa kierrellessään Suomeen kuultuaan Sipilän antavan talonsa heille. Toinen syys on se, että Suomi ei paluta sotarikollisia Irakiin. Turvapaikanhakija hakee turvaa omien rikostensa tähden.
Passit menivät hukkaan matkalla, mutta iPhonet onneksi säilyivät turvassa jotta voi soitella äipälle ja päivitellä lomaselfieitä facebookkiin.

Äänestä

ovat siirtolaisia, jotka täydentävät oulun työvoimavajetta

Äänestä
  • Ihmispaskojahan eivät suinkaan ole nuo turhia lupauksia tarjoavat ja omaisuuden vievät salakuljettajat.

    Äänestä

  • Ulkoasianministeriön matkustustiedote koskien Eritreaa, josta nyt lennätetään tänne Suomeen ja Ouluun uusia asukkaita Italiasta:
    "Pääkaupunki Asmara on turistille kohtuullisen turvallinen. Pienrikollisuutta ja ryöstöjä on hyvin vähän".
    Siis täytyy olla ihmisen tyhmä ja vastuuton jos tuollaisesta maasta lähtee syksyiselle Välimerelle LASTENSA kanssa kumilautalle.

    Äänestä

  • ex_sköne kirjoitti:

    Ulkoasianministeriön matkustustiedote koskien Eritreaa, josta nyt lennätetään tänne Suomeen ja Ouluun uusia asukkaita Italiasta:
    "Pääkaupunki Asmara on turistille kohtuullisen turvallinen. Pienrikollisuutta ja ryöstöjä on hyvin vähän".
    Siis täytyy olla ihmisen tyhmä ja vastuuton jos tuollaisesta maasta lähtee syksyiselle Välimerelle LASTENSA kanssa kumilautalle.

    "Siis täytyy olla ihmisen tyhmä ja vastuuton jos tuollaisesta maasta lähtee syksyiselle Välimerelle LASTENSA kanssa kumilautalle."

    Mietippä tuota vähän tarkemmin, koska pääsit hieman jutussa hajulle. Kuinka epätoivoinen sinun pitäisi olla, että tekisit saman?

    Äänestä

  • 141327 kirjoitti:

    Kristillisiin arvoihin uskova ihminen ei missään tapauksessa saattaisi LAPSIAAN vaaraan tuolla tavalla.

    Äänestä

  • 72341 kirjoitti:

    Kristillisiin arvoihin uskova ihminen ei missään tapauksessa saattaisi LAPSIAAN vaaraan tuolla tavalla.

    Mihin vitun "kristillisiin arvoihin"???
    Sinäkään et elä niin kuin saarnaat, vedät noita "arvojasi" tekosyyksi hatustasi kuin taikuri kanejaan.
    Puhutaan noista "arvoista" sitten kun tässä maassa edes joku niiden mukaan elää, mutta ei jauheta paskaa sellaisesta mitä ei käytännössä noudata kukaan.

    Äänestä

  • 131932 kirjoitti:

    "Kansat jotka kumartavat vääriä profeettoja ja harjoittavat hauretta, heitä Jumala rankaisee".

    Äänestä

Suomi luetellaan kohta terroristivaltioksi kun se rahoittaa itsemurhapommittajia ja muita isis järjestön korkeassa asemassa olevia taistelijoita tarjoamalla heille täydellisen ylläpidon, valitettavasti muutama "suurta hätää" pakoon lähteneistä on iskenyt jo suomessa: Kajaani Oulu ja nehän päättyi murhenäytelmään suomalaisten osalta, kiitos vaan löperöille suvakki politiikoille ja virkamiehille kun eivät eroita taistelijoita ja muita onnenonkijoita oikeista pakolaisista, sitä saa mitä tilaa..Sipilä on suomelle pahempi vitsaus kuin heinäsirkkaparvet viljelijöille eteläisellä maapallolla

Äänestä

Ei näy matuja leipäjonoissa, koska heillä on Kela Gold-kortti. Ja muutenkin ylimääräistä diskorahaa. Suomalaiset potkivat omiaan päähän ettei oltais RAZIZTEJA!

Äänestä

Tornion rajapuomilla joka matulle kuohinta, tainnutus ja käännytys ihanaan Ruotsiin.

Äänestä

Tykkään siitä kun Oulun katukuvassa näkyy muitakin miespuolisia kuin vain noita paikallisia junttieinareita!

Äänestä

Turkki avaa rajansa pakolaisille,voi poijaat ku sieltä alkaa tulla taas lisää alaikäisiä.

Äänestä
  • Ei oo aloittaja vielä nähnyt vaan kohta näkee ja paljon.

    Äänestä

Turkilla on kyllä "jännä" politiikka.

Kuin uhmaikäisen temppuilua!

Uhkailua, kiristystä Euroopan suuntaan..

Kannattais heidänkin keskittyä omiin sisäisiin ongelmiinsa....

Äänestä

Juu aivan, ei ole näkynyt Oulussa sitä neitsytmarian näköistä jalosti naamastaan kärsivää yhdessä pienen lapsen kanssa, ei. Jota taajana näytetään uutisissa ja Ylemystön ohjelmistossa.
Ei ole näkynyt hätää kärsivää vanhusta tahi lasta, ei edes nuoria naismamuja, ei.
Sen sijaan noita kuikuilevia irakilaissotilaita kamppeissaan, katsastamassa kaduilla, mitä olisi näkyvissä...puhelimet kädessä valmiina ottamaan kuvia jos sattuisi koulua käyvä suomineito olemaan kävelyllä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

apuoikeille kirjoitti:

Eipä heitä ole näkynyt, sen sijaan kyllä paljon riskejä nuoria tummia miehiä pyörii uusissa merkkikamppeissa peililaseineen patsastelemassa, hartiat "körmyssä" kun kaulassa roikkuu niin paljon koruja riskisti dödölle tuoksuen vastatuuleen, mutta pakolaisia joita eri dokkareissa leireiltä näytetty, joiden kasvoilta paistaa pitkäaikainen kärsimys, hätä ja aliravitsemus, ne jättää ikuisen leiman kasvoihin, heitä ei ole kyllä näkynyt

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu