Maailma palaa juurilleen

20-vuotta-kesti

Trumpin vaalivoitto merkitsee vallitsevan siirtomaavallan loppua. Nyt puretaan vapaakauppajärjestöt yksi toisensa perään ja palataan sorvin ääreen. Kiina menettää merkityksensä ja tekee vararikon. Kehitysmaat saavat uuden mahdollisuuden ansaita työstään jota on sumeilematta ryöstetty vuosikaudet. EU hajoaa omaan onnettomuuteensa koska sen johtajat eivät tunne kansaa ja sen oloja. Suomi lakkaa lopullisesti olemasta koska sen puolueet eivät käsittäneet asioista mitään.
Jos IPU olisi saanut valtaa ja äänensä kuuluviin,olisi maa pelastunut tuholta. Nyt saalistajat sosialisoivat kansan viimeiset rahat ja omaisuudet EUn kupeella keinottelijoiden kanssa. Kansa on lyöty ja toimeton. On erittäin vaikeaa saada pelastettua kansantaloutta jonka EU tuhosi velkoihin ja hävitti rahan arvon.
USA voi pelastua jättämällä velkansa maksamatta,samoin Britania. EUhun takertuneet valtiot ovat mennyttä eikä järjestystä saada Eurooppaan koskaan. Demokratia tuhoutuu koska ihmiset ovat huomanneet tapahtumien kulun eivätkä voi enää uskoa puolueisiin kun rahat on rosvottu kuiviin. EUn puheet ja toimet ovat ikävää katsottavaa. Komissio ja parlamentti elävät utopiassa EKPn ylläpitämän lahjarahan sokaisemina. Eurooppa on pahemmassa kriisissä kuin 2. maailmansodan jälkeen. Ja täysin omasta syystään.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kiitos nainen

        Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
        Tunteet
        12
        4340
      2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

        Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
        Maailman menoa
        82
        2191
      3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

        Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
        Maailman menoa
        555
        1711
      4. Kirjoita yhdellä sanalla

        Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
        Ikävä
        100
        1436
      5. Olet hyvin erilainen

        Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
        Ikävä
        67
        1157
      6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

        on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
        Ikävä
        33
        1088
      7. Hyödyt Suomelle???

        Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
        Maailman menoa
        218
        971
      8. Hyvää Joulua mies!

        Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
        Ikävä
        60
        903
      9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

        Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
        Suomalaiset julkkikset
        3
        878
      10. Hyvää talvipäivänseisausta

        Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
        Ikävä
        171
        874
      Aihe