Jos on käyny aikuislukion, ni onks mahdollista päästä Taikkiin?
Töööpselii!
aaasi
1151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toki. Taik on yliopisto, mutta sinne voi päästä, vaikka ei olisi edes käynyt lukiota.
Taiteen kandidaatin tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin ja kuvataideopetuksen peruskoulutukseen voidaan hyväksyä suomea tai ruotsia puhuva henkilö (opetuskielinä suomi ja ruotsi), joka on joko
1. ylioppilas
2. kevään abiturientti
3. suorittanut vähintään 15 opintoviikon laajuiset Taideteollisen korkeakoulun avoimen yliopiston opinnot koulutusohjelmasta johon hakee tai
4. ammatillisen korkea-asteen tutkinnon, ammatillisen opistoasteen tai vähintään 3–vuotisen ammatillisen tutkinnon tai
5. ammattikorkeakoulututkinnon
6. ulkomaisen tutkinnon, joka ao. maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin tai
7. alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon tai
8. muutoin omaa edellä mainittuja opintoja vastaavat perustiedot