Miksi niin moni täysin suomenkielinen suomalainen käyttää ruotsalaista nimeä? Eikö suomenkielisellä nimellä ole täyttä arvoa suomalaisten omassa kansallisvaltiossa? Eikö sosiaalisen statuksen nostaminen etnisesti harhauttavalla nimellä ole orjallisuutta sanan todellisessa merkityksessä? Asialla on poliittista kantavuutta! Lausunnoikaa!
Sosiaalinen status
Nimi on Enne
2183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ihmisten pitää pystyä kohtaamaan omat juurensa ja itseytensä häpeilemättä. Suomalaisuus ei ole vähempiarvoista mihinkään verrattuna.
Ruotsinkieliset sukunimet on eräänlaisia orjanimiä jos lainataan analogia USA:sta.
Ruotsin valtion edustajat anto niitä suomalaisille mm. armeijassa ja palkatessaan suomalaisia piioiksi ja rengeiksi tiluksilleen Suomessa. Ns. kruunitilat meni järjesteään ruotsinkielisille. Kruunutilat päätyivät valtiolle mm. konkurssien ja asumattomuuden vuoksi.
Niinpä v. 1808 kun Ruotsin valta päättyi oli käytännössä kaikki maat menneet ruotsinkielisille,kun Ruotsin vallan alkuaikoina ne oli suomenkielisillä.
Metodi oli sama kuin muuallakin valloitetuilla alueilla Amerikoissa,Afrikassa ja Aasiassa kun eurooppalaiste "löysivät" ne.
Edelleenkin surut väittävät ,että "Suomessa ei asunut ennen heitä ketään". Jo nimi Uusimaa paljastaa,että sen taustalla on kolonialistinen historia. Vrt. Uusi York,Uusi Amsterdam,Uusi South-Wales,UusiKaledonia...sama kuvio...aina ne on "uusia"