Kun koet itsesi yksinäiseksi, kilautapa kaverille, juttele perheesi tai kumppanisi kanssa. Kyllä se siitä!
Tuleeko tänään myöhällä telkusta, vai menikö se jo eilen, joku ohjelma yksinäisyydestä. Näin semmoisen "mainoksen" pätkän jossain.
Sekin rupes jo risomaan.
Sanottiin, että nuoret tuntevat eniten yksinäisyyttä. Varmaan totta.
Mua vaan rupes vihlomaan, kun ei voitu samalla kertoa onko se nuorten enemmyys prosentteja muusta väestöstä vai nuoren psyyken rakenteesta johtuvaa tunnetta ja seurallisuutta. Sitten näytettiinkin jo iäkkäämpää henkilöä joka oli saanut avun jostain ystäväpalvelusta. Onko vanhuksen tunne yksinäisyydestä kovastikin lievää...
Kyllähän nyt on niin, että meitä väliinputoajia ei huomioida. Siinä oli kans joku kaavio jossa, hups heijaa, 50% oli tämmöisiä ihan oikeesti yksinäisiä, eikä pelkästään niitä jotka vaan silloin tällöin ovat semmoisissa fiiliksissä, eikä ne joilla on kaveri tai perhe... Siinä luvussa on varmaan joka ikäluokkaa... kait. Mut kummasti osa yksinäisistä lakaistaan maton alle. Ajatellaanko kaikesta huolimatta siellä alitajunnan siimeksissä, että vika on meissä itsessämme ja voisimme kyllä itsekin tehdä asialle jotain... toisin kuin nuori ja varsinkin vanhus.
Minä "kilautin" nyt teille, kun ei muitakaan ole kiukutteluani kuulemassa :-)
Tuleeko tänään myöhällä telkusta, vai menikö se jo eilen, joku ohjelma yksinäisyydestä. Näin semmoisen "mainoksen" pätkän jossain.
Sekin rupes jo risomaan.
Sanottiin, että nuoret tuntevat eniten yksinäisyyttä. Varmaan totta.
Mua vaan rupes vihlomaan, kun ei voitu samalla kertoa onko se nuorten enemmyys prosentteja muusta väestöstä vai nuoren psyyken rakenteesta johtuvaa tunnetta ja seurallisuutta. Sitten näytettiinkin jo iäkkäämpää henkilöä joka oli saanut avun jostain ystäväpalvelusta. Onko vanhuksen tunne yksinäisyydestä kovastikin lievää...
Kyllähän nyt on niin, että meitä väliinputoajia ei huomioida. Siinä oli kans joku kaavio jossa, hups heijaa, 50% oli tämmöisiä ihan oikeesti yksinäisiä, eikä pelkästään niitä jotka vaan silloin tällöin ovat semmoisissa fiiliksissä, eikä ne joilla on kaveri tai perhe... Siinä luvussa on varmaan joka ikäluokkaa... kait. Mut kummasti osa yksinäisistä lakaistaan maton alle. Ajatellaanko kaikesta huolimatta siellä alitajunnan siimeksissä, että vika on meissä itsessämme ja voisimme kyllä itsekin tehdä asialle jotain... toisin kuin nuori ja varsinkin vanhus.
Minä "kilautin" nyt teille, kun ei muitakaan ole kiukutteluani kuulemassa :-)
Vastaukset 20
Vanhimmat
parempi kilauttaa, kuin kilahtaa kaverille
Ei kannata kavereita hankkia mikäli on kovin raskaat kapsäkit. Se vasta raskasta on niitä kaiken lisäksi viihdyttää heidän elämänpiirin ehdoilla.
Entä jos ei oo kavereita, perhettä tai kumppania?
Sit voi ottaa 50/50 tai kysyä katsomolta.
just niin, tuommoinen on vaan liiankin ahdistavaa tai jotain liian käsittämätöntä näille "asiantuntijoille".
kilauttelepa siinä sitten.
Jospa ei pysty kilauttamaan enään,on helppoa hymyillä kun itsellä hommat kunnossa.Ystävät ne muutamakin on mennyt manalaan,sosiaalsta elämää ei ole aikani vietän neljän seinän sisällä ja viihdyn yksin,omien yksinkertaisten juttujeni parissa siippa toisessa siivessä ja minä omassani :)En jaksaisi mitään ns,juorukerhoa joka ramppaisi milloin minkäkin asian verukkeella.Ainoastaan on totta kohdallani että olisihan ihan mukava olla sellanen etäsuhde joka toimis just sillä"kilauttaa"kaiffalle systeemillä.Yli kolmekymmentä vuotta oli hyvä suhde joka toimi edellä mainitulla ja olimme läheiset kerroimme asiat rehellisesti sekä avoimesti,helppoa jatkaa melkeimpä samasta lauseesta johon aijemmin jäimme kun"kilauttelimme"Nyt on hiljennyt luurini,ilman selityksiä ilman hyvästejä eikä hän tietojeni mukaan ole siirtynyt manalan maillekkaan.Mummoksi tuli se liekö syynä no hah...tulinhan minäkin eikä se minua muuttanut ihmisenä miksikään.On vain ohi kilauttelut meitsiltä,toisaalta ihan hyvä niin ei ole pelkoa et paniikki iskee kun kilautin pirisee kun tietää et siellä on muori tai joku terkkarista!:))
Niin kai se menee etteivät ihmiset nykyään kauhean paljon jaksa ajatella toisen hyvää. Oma napahan on aina siinä lähinnä. Mentiin yhden tutun kanssa kerran käsintehtyjen tuotteiden äärelle ja minä ajattelin että ehkä vähän ystävyttyäisi enemmänkin mutta enpä tiedä kun sitä asiaa tuli että heille saisi sitten ostaa tuliaiseksi tällaisia käsintehtyjä tuotteita. Että ne kyllä kelpaisivat sitten. se kun ystävällisesti lupauduin kirjoittamaan paikan matka kilpailuun meidän molempien tiedot omiin kortteihinsa niin siinä se ihme sanonta oli tuosta vaan että eihän sun käsi alasta saa selvää ja tuli ihmeen nopeasti. No eihän se kummoinen ole mulla mut kyl siitä saa selvän sentään. En voinut siinä mitään kummempia sanoa mutta on epämiellyttävää tuntea ettei toinen ehkä oikein pidä sinusta vaikka se kaukaa ja vähän epäsuorasti tuleekin se tunne ja tunnelma. No kyl mä tavallaan pidän hänestä tai häntä ystävänä mutta toisin päin en usko jotenkin sen menevän niin. En tiedä mikä minussa on mutta monet suhtautuvat minuun vähän mielestäni kierosti, mutta ehkä se on vaan suomalainen tapa ajatella ihmisistä enkä vaan ymmärrä sitä. Mulla on sitten ollut kaikkea maton kaivuu juttuja jalkojen alta. Mutta onhan noita ystäviä jotka väliaikaisesti jaksaa kuunnella vähän aikaa ongelmia mutta en sitten tiedä jos asuin sillä alueella joskus kauemmin niin hyvähkökin ystävä vaan katosi välillä jostain syystä. En tiedä sitten onko sellaista hyvää ystävää joka todella jaksaisi olla vierellä. Yksi ystävä on vielä siirtynyt yhden uskontokunnan alle ja en tiedä uskallanko kertoa hänelle enään vapaasti asioitani, tunnen että uskonto kunnat ovat oikeita paholaisen pesiä hyi kauhea miten muka kristittyinä puhuvat ihmisten sairauksista kun kerran sen sanoi miten niistä uskovat että jokainen on syntiä tekemällä ne saanut!.(minusta tuo on keskiaikaista yksinkertaisuutta!. Kuvitelkaa nyt vastasyntynyttä jolla vaikea sairaus ja mistä synnistä muka?oksettava tapa kiusata ihmisiä tuollainen uskonto!). Mutta kaiken kaikkiaan ystävyys on tietenkin sellaista että ei tartuta mihinkään turhaan asiaan vaan annetaan vaan toiselle tukea ja ystävyyttä, eikä ystävää unohdeta tai arvostella vaan ollaan tasavertaisia. No anteeks kun sanoin uskovista yhtään mitään, varmaan sieltäkin joku löytää heidän hyvyytensäkin. Onhan onneksi ihmisissä monta puolta se on sekä onni että joskus onnettomuus. Yksinäisyyttä voi kyllä olla vaikea karkottaakin vaikka olisi ystävällinen ympäristölle koska eivät kaikki ole takaisin päin kuitenkaan sellaisia.
Yksinäisyydestä / tunteesta hieman. Eilen illalla tuli TV:stä keskusteluohjelma aiheesta. Oli viisaita ajatuksia ja korkeatasoisia asiantuntijoita.Se jäi harmittamaan kun ei tuotu itse oleellista esille, vaikka oli hyviä ajatuksia ja asiantuntijoita esillä.
Niin, ihmisen yksinäisyys on tunnetila. Ihminen voi kokea tätä tunnetta, vaikka olisi ihmisryhmän ympäröimä ja taas toinen ihminen ei koe tätä tunnetta, vaikka eläisi yksin korven keskellä. Ilmiö liittyykin geneettisyyteen. Harmitti kun asiantuntija ohjelmassa toi esille, miten yksinäisyys siirtyy vanhemmilta lapsiin ikään kuin mallintamisen kautta. Tämä ei ole todellisuutta. Geneettisyyteen liittyen vanhemmat ovat samassa veneessä lasten kanssa,- joka ilmentyy arjen pyörityksessä / tapahtumissa.
Perusongelma liittyy geneettisyyteen eli yksinäisyydestä kärsivällä ihmisellä on vaikuksia tehdä siltaa toisen ihmisen luo ja erikoisesti psyykkisellä / mielikuva tasolla. Asian voi ilmentää korkean paikan kammosta kärsivän ihmisen käyttäytymisen kautta. Hänelle tuo kielteisiä mielikuvia ja tunteita kulkea korkealla olevalla sillalla sillan toiselle puolelle. Alitajuiset pelkotilat ohjaavat häntä. Kyseessä ei ole opittu käyttäytyminen,- vaan genetiikan kehityksen ohjaama tila.
Mutta,- tiedostaen koknaisuuden ihmisen kannattaa työstää tätä aluetta eli ohjata / ohjautua tietoisesti geneettisyydestä tulevaa ongelmaa ja siitä pois kasvamista. Niin, kasvamisen kautta.
Markku! Miltä kanavalta tuo keskusteluohjelma silloin tuli? En löydä Areenasta ainakaan, vai enkö vaan osaa etsiä.
Kuinka soittaa, jos ei ole kavereita tai läheisiä sukulaisia? Olen ollut suurimman osan elämästäni yksinäinen, kavereita on ollut melko vähän, koulussa kiusattiin ja muutamat ystävät ovat käyttäneet hyväksi. Näin sitä on tullut kävelevä ihmisraunio, johon on ollut miltei mahdoton saada kontaktia. Olen vältellyt ja pelännyt muita ihmisiä. Vasta vakava sairastuminen avasi silmäni, että suurin osa ihmisistä onkin aivan ok. Nyt minulla on mielestäni tarpeeksi kavereita, tosin aivan läheisiä ystäviä on vähän. En helposti päästä muita ihmisiä lähelleni kaiken kokemani hyväksikäytön jälkeen. Lisäksi asun lapseni kanssa kahden ja introvertin luonteella höystettynä saan sosiaalisuutta niin arkena kuin juhlana tarpeekseni lapsen kanssa vielettäessä. Lapsellani käy kavereita kylässä melkein joka päivä.
Gangarore: Koulukiusaaminen saattaa aiheuttaa hyvinkin vakavan trauman! Ja kun ihminen, jota on pitänyt ystävänä, on käyttänyt hyväksi (saati, että tuollainen on tapahtunut usein), niin pohjalla oleva trauma ei ainakaan lievene, todellakaan.
Vakavan sairastumisen myötä saattaakin muuten löytyä esim samanlaisia kokeneita ihmisiä jotka ovat sinut itsensä kanssa ja joitten arvomaailmaan ei kuulu vetää jalkoja toisen alta. Se auttaa luottamisen syntymisessä ja sitä kautta ihminen voi - tai uskaltaa - katsoa ja suhtautua ehkä vähän neutraalimmin tuntemattomiinkin ihmisiin.
Ja kyllähän se on ihan viisastakin, että ei päästä lähelleen muita ihmisiä ennenkuin tuntee heidät kyllin hyvin. Minä olen saanut antaa ihanan naiiveille ja sinisilmäisille lapsilleni neuvoja ja ohjeita tuon tuosta, että ei vain kannata kertoa henk.kohtaisia asioitaan päiväkodissa tai pihapiirissä ja sitten myöhemmin koulussa. Eivät he ole ymmärtäneet neuvojani, vaan sitten, kantapään kautta, ja kiusatuiksi jouduttuaan (kun ovat kuulleet alhaisia ja äärimmäisen häpäiseviä huhuja itsestään), he ovat ihmetelleet, minkä takia joku haluaa tahallaan satuttaa toista.
Maailma on (toivottavasti ei aina) julma! Ihmeellisintä on hokata uudestaan ja taas uudestaan, kuinka lapsellisia motiiveja ns hyväkäytöksisellä koulutoverilla, ja ihan minkäikäisellä ihmisellä tahansa, löytyy, kun se laatii järjestelmällisiä keinoja saattaakseen jonkun ihmisen huonoon valoon ja vaikka tuhotakseen tämän. Kateus tai uhka omalle asemalle sieltä paljastuu!!
Kun ihminen ajautuu ei-toivotuksi hahmoksi, se viiltää ketä tahansa. Se on niin kauhea kokemus, että ilmanmuuta se vääristää uhrin koko minäkuvan, koska uhriin kasvaa tunne siitä, että hän on ihan ainutlaatuisella tavalla kummajainen, en-kuulu-joukkoon-tyyppi. Trauma aiheutuu siitä, kun uhri ei itse ole voinut vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Sinun tilanteessa ainakin tuntuisi siltä, että "yksinäisyys" on jopa aika lievä ilmaisu. - Olla kaiken keskellä ulkopuolinen, toimia jotenkin irrallaan itsestään, tuntematta yhteyttä muihin; se on olotila, mikä sattuu fyysisestikin.
sossutantat rulaa. tutkijat rulaa .peruskoululaiset rulaa. Ihan miten ketäkin vaan on opetettu koulun penkillä.....
Älkääpä nyt. En ole koulukiusattu, ujo, tms. En ole nuori enkä ole vanhus. Olen yksinäinen koko ajan.
Tämä ei ole sekopäiden keskustelu! Te saatte yhteiskunnalta apua ja tukea. On kerhoja, matkoja, apuja, vertaistukea, holhousta ja hyysäämistä..... entä me nimettömät ja diagnoosittomat yksinåiset.
Mitä tarkoitat nimim facykskakskolme? Ketkä "te" tai "me"? Meinaatko, että joku näistä kirjoittajista oisi jotenkin "sekopäinen", joka saa noita holhouksia ja hyysäämisiä ja apuja...en ymmärtänyt.
Minusta kaikkia keskustelijoita vaivaa yksinäisyys...
Siinäpä se onkin! On väliinputoajia. On nimettyjä,,, On nuoria ja ehkäpä jokunen yksinäinen vanhuskin on jo löydetty. Sitten on mahdollisesti jotain diagnosoituja... kait heitä sitten autetaan, kuten muitakin sairastuneita. Hyvä ja oikein se on niin.
Suosittelen kaikille mm. koulukiusatuille avun piiriin hakeutumista ja lujuutta oman terveytensä eteen kamppaillessa. Te saatte apua siihen! Ja se on hyvä! Te ette ole sekopäitä. Te olette uhreja ja uhriudutte nyt, jos jätätte homman sillensä. Ei teidän tarvitse väkisin kärvistellä kusipäiden tekemien tekosten kanssa.
Täytyy nyt vaan olla ja odottaa että sekoan tai vanhenen ja tyystin vieraat vapaaehtoiset rientävät apuun (yhteiskunta ei sitä tee), joku sairaus iskee (se sitten taas on kallista yhteiskunnalle, meille kaikille) tai kuolen jos en muuhun niin yksinäisyyden edesauttamiin vaivoihin (sekö on sitten se halvin tie). Kinkkinen tilanne.
Oman tahdon vastainen yksinäisyys, kroonistunut yksinäisyys pitää diagnosoida sairaudeksi tai oireeksi jostakin. Jotain on tapahtunut, jokin on mennyt pieleen ja henkinen kärsimys säteilee lopulta koko kehoon. Kumpi siis oli ensin, yksinäisyys vai joku fyysinen vaiva. Muna vai kana, kana vai muna?
En viitti mennä valittaan köyhyyttäni rikkaamille. Ne vaan ilkkuu ja sanoo että oma on vikasi. En halua paskaa niskaani. Ei oo rahaa ees bensaan.
hsososos !!!
Aivan! Vähillä rahoilla elävä ajautuu umpikujaan. No, kilautapa kaverille sitten. Helsinki Missio tms. auttaa :-( Jaa ketä????? Missä????
Haluaisin tehdä sitä ja tätä. Haluaisin käydä jossain edes joskus katselemassa mualimaa. Ommoo lommoo ei oo kymmeniin vuosiin ollut. Irti arjestako???? Sairaille on kerhoja ja retkiä. mä en oo kukaan tai mitään. Bensaa tms. en tartte kun ei oo autoo tai mopoo - olispa rahaa linjuriin... mihin menisin? Roomaanko?