Keskusta myönsi noin viikko sitten jälleen kerraan 100 miljoonaa Talvivaaralle kaikkien muiden miljoonien lisäksi ja sitten viedään lapsiperheiden ja eläkeläisten elinmahdollisuudet.
Kansa herätkää.
Keskusta vie Suomen tuhoon !
Kansa herätkää.
Keskusta vie Suomen tuhoon !
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ei kait se keskusta pysty yksin valtion varoja jakelemaan!
Keskusta on persereikä jota Tämäkin kylän reiät kannattaa...
Jotkuthan saattaa tykätä ryppyreiästä...
Olemme tehneet asioista eriävän mielipiteen.
Keskustan arvot: koti, uskonto ja isänmaa.
Nyt ne ovat täysin unohtuneet kun vain kerätään Kainuulaisten ääniä seuraaviin vaaleihin.
Miten joku voi noin kaltoin kohdella lapsiperheitä ja eläkeläisiä.
Samalla ryypätään, matkustellaan ja käytetään kansalaisten verovaroja täysin omiin tarkoituksiinsa.
Itselleni Kepun arvojen kohdalla kolahtaa parhaiten "Vastuullinen vapaus". Eli se tarkoittaa sitä että yksilö myös itse on vastuussa valinnoistaan jne. Kaikkea ei yhteiskunnan tarvitse kantaa ja huolehtia. Ihmisellä, yksilöllä itsellään tulee myös olla älliä omissa asioissaan, niiden hoidossa jne. Eli kun saat elää vapaasti, tehdä valintoja vastaat myös seurauksista.
Keskustalaisuuteen kuuluu myös sivistys, eli omatoiminen ja aktiivinen opiskelu. Eikä sitä heikoimmassa asemassa olevaa ole unohdettu. Tahtoo vaan olla niin että yleensä eniten ääntä pitää yllä ns. hyväosaiset eläkeläiset jne.
On täällä jutut!
Et näköjään kestä totuutta.
Lue vaikka vähän ajankohtaisia uutisia.
Et kuitenkaan pääse tutkimaan historiaa vaikkapa kaupungin arkistoon tai sitten oletkin tietoinen kaikesta vääryydestä miten esim. kuntalaisten verovaroja on käytetty todellakin poliitikkojen omiin tarpeisiin.
Vaaleissa tulee muistaa ketkä päättävät nyt asioistamme. Heitä ei saa päästää enää jatkoon.
Lisää keskustalaisuudesta totuuksia Kauppalehdessä:
"Veronmaksajien piikki on ollut auki vuosikaupalla, kirjoittaa toimittaja Olli Herrala
Sotkamossa on tehty ihme, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi kansalaisille Ylen tv-uutisissa (14.11.).
Huikeaa optimismia huokunut pääministeri piti markkinointipuheensa päässään Terrafamen pipo ja päällään Terrafamen takki. Tv-kuva ei sitä paljastanut, mutta ehkä jalassa olivat myös saman talon housut.
Pääministerin mukaan Talvivaaran kaivoksen ongelmat on ratkaistu. ”Sotkamon ihme” on suhteellinen juttu, sillä Talvivaara jälkeläisineen on syönyt veronmaksajien rahaa tähän mennessä yli 750 miljoonaa euroa.
Veronmaksajien kuppaaminen on vain kiihtynyt Talvivaara Sotkamon konkurssin jälkeen. Tätä rahoituksen tippapulloa voi tosiaan pitää ihmeenä, jonka takana seisoo keskustavetoinen hallitus.
Talvivaaran yhteenlaskettu tappio yksin vuosina 2013 ja 2014 oli noin 1,6 miljardia euroa. Verorahaa on helppo jakaa lisää, koska pääministeri Sipilän mukaan kaivoksen alasajoa ei enää harkita.
Tällä logiikalla eduskunta joutuu jatkossakin päättämään tappiollisen kaivoksen lisärahoituksesta. Ellei sitten takavasemmalta ilmesty todellinen ihmeentekijä eli toistaiseksi puheen asteelle jäänyt yksityinen rahoittaja.
Pääministeri esitti Ylen tv-uutisissa valtio-omistajaa, siis veronmaksajien edunvalvojaa. Olen esiintymisen jälkeen todella huolissani Suomen tilasta, jos sen johdosta löytyy tällaisia talousosaajia.
Mitkä sitten ovat Terrafamen näkymät? Kaivoksen puolustajat muistuttavat, että nikkelin hinta nousee.
Terrafame ei kuitenkaan saa nikkelistään täyttä hintaa, koska se myy nikkelivälituotetta muualla jalostettavaksi. Tuotantomäärien pitäisi kasvaa käsittämättömiin mittoihin, jos Terrafame haluaa kassavirtansa positiiviseksi.
Veronmaksajien piikki on ollut auki vuosikaupalla. Solidium osti Talvivaaran osakkeita ja osallistui sen merkintäoikeusanteihin, koska jo vuonna 2013 Talvivaaralla piti olla edessään uusi alku, ja toki konkurssia voi pitää uutena alkuna.
Taloushistoriaan jäävässä tv-lausunnossaan pääministeri Sipilä puhui kuin uudesta alusta. Luvassa onkin uusi 100 miljoonan euron lasku veronmaksajille."
Aika kalliita työpaikkoja.Työpaikkojen menettäminenkin maksaa veronmaksajille.
Tuo "ihme" puolessa vuodessa on todellakin ihme.
Yle: Yksi Talvivaaran työpaikka maksaa valtiolle 26 000 euroa kuussa ja Pekka Perä kuittaa 26 000 euroa kuukaudessa edellisten lisäksi.
Niin että Sipilää ....
sipilällä
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611252200032084_uu.shtml
näin on.
Näin se menee myös valtakunnan tasolla.
Vaalien aikaan Sipilää ei juuri näkynyt haastatteluissa.
Hänet veti tietty ryhmä hiljaisuudessa läpi omalla uskon voimallaan.
Näin se on mennyt kauan pohjois-Suomessa.
Aika vaarallista Suomelle.
" Kansan Uutisten ja Ylen mukaan myös Sipilän lapsilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö omistaa viisi prosenttia konepajayhtiöstä."
Oho
Onko pääkaupungissa patikoivilla valtion hallituksen jäsenillä
karvahattu vedetty suuhun asti, kuin taannoisella "hullulla hukuttajalla"?
Digi jäänyt päälle ja silmät solmuun, kun tajunta jysähtänyt karvahattuun.
Nimittäin tuo Sipilän mellastus lipsahti äärilaidalle.
Soinin sydän ei kestä moista menoa. Persut pullahti takapää upoksissa
Itämereen. Kolera-allas ylitäyttynyt ja vesi lainehtii Bulevardille.
Me poloiset ihmettelemme täällä pohjan perukoilla tätä kiihtyvällä
vauhdilla tapahtuvaa taskujen täyttöä.
Itsenäisyyspäivän vietto koittaa kolera-altaan vierellä, kuinkahan moni
uppoaa.........?
Kansan uutiset ja YLE. No siinäpä kaksi totuuden torvea. Puuttuu vain Tiedon antaja.
Kannattaa lukea ja katsoa muutakin...
Miksipä+Sipilän+hallitus+ei+leikannut+eläkkeitä+niiltä+jotka+vetävät+viidestä+tuhannesta+eurosta+tai+kolmesta+tuhannesta+eurosta+ylöpäin,+samaten+lapsilisät+voisi+poistaa+hyväosaisilta+kokonaan.+Osakkeen+omistajat+osinkotuloistaan+50+%+verolle.+jne:een.+Miksi+piti+poistaa+indeksit+heikko+osaisilta.+Samalla+olisi+pitänyt+leikata+korotukset+pois+kustannuksista+ja+jäädyttää+palkkakehitys.+Voi+tätä+Suomen+itse+toivoista+kalskaamista.+Suomea+ei+pidä+johtaa+kuin+yritystä,+on+muistettava+inhimillisyys+ihmistä+ja+nimenomaan+pientä+ja+heikointa+kohtaan.+Taitaa+tuo+valtion+velka+olla+huimassa+kierteessä+vähän+ihmetyttää+että+ei+saada+palikoita+kohalleen+ja+eduskunnassa+lehtitietojen+mukaan+jopa+urheilukerho+on+kova+lekkereiden+pitäjä+kun+laskut+sillä+suunnalla+on+kovat.+Että+miettikäähän+vähän.
Totta puhut "Mooses". Kansaneläkkeellä olevia jysäytetään taas takaraivoon. Työeläkkeet seisahtuneet paikoilleen ja totaalinen
alasajo alkoi jo ajat sitten Heinäluoman töräyksestä.
Hintataso kivunnut atmosfääreihin. Eläkkeet jäävät miinukselle jatkuvalla
syötöllä. Pyhäjärvellä huonosti hoidetun kuntapolitiikan seurauksena
verot nousevat. Terveyskeskusmaksut menee jo pilviä kohti.
Hammaslääkärissä (mies) tekee erikoisia veloituksia kuntalaisille,
veloituksia minuutin kestävästä yhden tikin poistosta a) 13 euroa ????
Paikalla ei ollut yhtään potilasta.
Jos uuden tk:n maksatus tapahtuu vielä tällä tavalla meidän tavallisten
kuntalaisten taskusta, olemme diktatuurin partaalla.
Jäljet johtaa sylttytehtaalle eli, kepu paikkaa rajusti taskujaan
täälläkin tundralla.
Kansalaisille oikeutta seuraavissa vaaleissa.
Köyhiä on niin paljon.
Kuka ja ketkä ovat saaneet aikaan Suomen kansalaisten köyhyyden,
ei liene vaikea arvata. Lisää rahaa Terrafameen. Siitä soljuva juoksutus
Sipilän suvun taskuihin.
Kaivos on Sipilän kulttuuria 2016 luvulla; lippa silmille ja tekstiä
pukkaa: Terrafamen nimeen. AMEN.
Eläkeläinen tuo vain hiekkaa pankkisalin lattioille.
Ja kusen hajua muutenkin....
Vain vajokit tekee lapsia enää suomeen....no pääseepähän kurikan bändin bändäreiksi...
Pikkusen arvostan kepujen valtakunnan politikointia ovat kuitenkin yksimielisiä siellä, että köyhät kyykkyyn, Pyhäjärven keput, kun tekee yksimielisiä päätöksiä niin ainakin puolet on erimieltä yksimielisestä päätöksestä, miten se on selitettävissä ? jos eivät saa rivejään järjestykseen niin ei vasemman puolen kannata tehdä yhteistyötä miltään osin
Kepu,Vasuri Ja Demari puolueet yhdistyy Pyhäjärvellä.Nimeksi tulee KepardiVasurDemar eli KVD puolue,jota tulee johtamaan Jorma Leskinen ja varajohtaja Kallevi,sihteeri Makso Mitä Makso Kangasahurja ja rahakirstunvartija Jukkispukkis.Näillä mennään ja meillä on tapana ölähdellä ja huutaa aina välihuudot,jokaiselle puheenvuoron saajalle.Noituminen ja nauraminen on sallittua,kuten myös röyhtäily ja pieriminen.Näillä mennään!