maahanmuuttajien tukia ei voi pienentää

sanoo hallitus. perustuslaki kieltää moisen vääryyden. eilen hallitus päätti kansaneläkkeiden pienentämisestä, sitähän perustuslaki ei kiellä. eihän?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

jonkun ryhmän tukia voi pienentää, jonkun ei. onneksi tämä hallitus ei enää kauan hillu.

Äänestä

Suvakit tekee kaikkensa, mutta persut vie lainmuutokset läpi tai keksivät muut keinot. Onneksi osa kokkareistakin tullut järkiinsä edes tuossa asiassa.

Äänestä

sairas kansaneläkeläinen on vain kuluerä. viimeisetkin sentit pois etteivät edes lääkkeitä pysty ostamaan. nopeamminhan pääsee täältä pois.

Äänestä

Koska eläkeläisiltä ja työttömiltä kielletään äänioikeus?

Äänestä
  • Se on herrojen pöytäkeskustelun aihe linnanjuhlissa

    Äänestä

85 senttiä satasesta.

mielenkiintoisesti ilmaistu

Äänestä

myös eläkkeen saajien asumistuki laskee. lääkeomavastuu, lääkärissäkäynti vuokra ym, ym kaikki maksut nousee onneksi eläke laskee.mamuille tämä kaikki on ilmaista.

Äänestä

oma maa mustikka muu maa mansikka.

Äänestä

Kepillä hakattu 34-vuotias nainen huusi tuskasta tuomionsa täytäntöönpanon aikana. Hän sai kepitystuomionsa, koska oli viettänyt aikaa miehen läheisyydessä, joka ei ollut hänen aviomiehensä.

Naista lyötiin seitsemän kertaa rottinkikepillä. Lyöjänä oli pitkään kaapuun pukeutunut mies, jonka kasvoista näkyivät vain silmät. Myös naisen seurassa ollut 32-vuotias mies sai seitsemän kepiniskua.

Kaksi 19-vuotiasta opiskelijaa sai sen sijaan sata kepiniskua. He olivat tunnustaneet harrastaneensa avioliiton suunnittelua. IL

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eläjaannatoistenkuolla kirjoitti:

sanoo hallitus. perustuslaki kieltää moisen vääryyden. eilen hallitus päätti kansaneläkkeiden pienentämisestä, sitähän perustuslaki ei kiellä. eihän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu