Puhjennut ruusufinni? :(

Itsetuntoromahdus

Olen koko illan itkenyt johtuen kasvojeni tämän hetkisestä kunnosta. Kasvoni ovat yleensä melko punakkaat, mutta nyt eritoten ihoni näyttää oikeasti vain niin punaiselta kokoajan ja nyt kuluneen viikon aikana kasvoihini on ilmestynyt kauttaaltaan pieniä märkäpäitä ja iho on punaisen kirjava. Tilanne tuntuu toivottomalta. Toivon että näpyt ovat ohimenevää mutta pelkään että mulle on puhjennut ruusufinni (lähes kaikki ruusufinnin oireet osuvat kohdalleni paitsi pinnalliset verisuonet.) Iho tuntuu myös niin kireältä ja pintakuivalta mutta kosteusvoide ei kuitenkaan imeydy kunnolla.

Pelkään että mahdollisella ihotautilääkärillä käydessäni mulla todella todettaisiin ruusufinni. Ja työskentelen kylmässä joten sen hoito ja ennaltaehkäisy tulisi olemaan lievästi sanottuna hankalaa koska lämpötilavaihtelut saavat aikaan päivittäin voimakkaan punoituksen koko kasvoille.

Ja olen vasta vähän päälle parikymppinen!! :(

1

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • roansyönyt

      Hei,

      itse olen kärsinyt aknesta vuosia, mutta minulle puhkesi ruusufinni viimeisen vuoden sisällä 3 kertaa, siihen aikaan oli kovaa stressiä, tuli syötyä huonosti (normaalisti karppaan aknen takia ), juotua alkoholia, ja myös menkat alkoi, jolloin mulla yleensäkin iho kukkii.. Eli kova stressi yhdistettynä hormoneihin laukaisi... Itse söin siihen tetralysal antibioottia ja mulla se parani sillä n. viikossa, toisella kerralla olin onneks lomalla ja en käyttänyt silloin mitään lääkkeitä, silloinkin se parani viikossa, kolmannella kerralla se iski niin pahana ja pahasti tulehtuneena (paljon isoja märkäfinnejä ) että olin aivan hermoromahduksen partaalla, hain taas antibiootit ja olin 3 päivää saikulla vkl, niin se ehti onneks rauhoittua siinä ajassa että kehtasi kulkea ihmisten ilmoilla (työnteko itku kurkussa ei varmastikaan ole kenenkään etu ). Yleensä pyrin välttämään lääkkeitä, varsinkin antibiootteja, kun ne tuhoaa hyviä bakteereja suolistosta, mutta silloin oli vaan pakko hakea ne kun iho oli niin pahasti tulehtunut, iho alkoi rauhoittua jo parissa päivässä ja vaikka lääkäri määräsi vikalla kerralla kuurin 3 kk:ksi, söin sitä vaan 10 päivää, pelkäsin että lopetettuani oireet palaisi, mutta ei onneks, itsellä siis on ollut vaan näitä lyhytkestoisia ruusufinniräjähdyksiä siis, onneks... Sain kyllä myös voiteita mutten niitä jaksanut kauan käyttää kun tuntui et ei ne mitään auttanut kun tulehdus on ihon sisällä, sama kuin pahan aknenkin kanssa... Tärkeintä on siis kosteuttaa ihoa hyvin ja välttää kuivaamasta. Jos ruusufinni on pidempiaikainen vaiva niin kannattaa varmaan harkita työn vaihtoa, ettei se kylmä ilma pahenna ihon kuntoa entisestään...

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14524821/akne-jo-14-vuotta--- -> olen täällä selostanut aknehistoriani, siihen lisäisin vielä stressin välttämisen joka on todella tärkeää, mutta myös yhtä tärkeää saada suolisto kuntoon ja huonosta suoliston kunnosta tämä yleensä aiheutuu, hanki laadukkaat, vahvat maitohappobakteerit mieluummin luontaistuoteliikkeestä, syö hapankaalia ja suolakurkkuja, sekä happamia maitotuotteita (ellei ne aiheuta myös iho-oireita), näistä kaikista saa hyviä maitohappobakteerejä, näiden lisäksi kuitenkin myös purkista... Sokerin ja vehnän pois jättäminen sekä alkoholi minimiin, karppaus yleensä kuulemma tehoaa myös ruusufinniin, siitä lisää tietoa tuossa linkin takana olevassa viestissäni, hain silloin paljon tietoa ja kokemuksia netistä ja moni kirjoitti tuosta vehnän ja sokerin pois jättämisestä sekä maitohapoista ja stressistä jne, eli ei ole ihan pelkästään mun omasta päästä keksittyjä juttuja :) Lääkärithän ei tietenkään näistä puhu, sama juttu aknen kanssa... Tsemppiä! Toivottavasti näistä on apua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      143
      2841
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      278
      2548
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      34
      1502
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      38
      1484
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1212
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1163
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      15
      1075
    8. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1053
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      317
      935
    10. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      60
      922
    Aihe