Miksi Suomen talous- ja yhteiskuntapolitiikka oli laman aikana ja on vieläkin ollut niin kylmäkiskoista?
Selitykseksi ei riitä, että Ahon hallitus sai edeltäjältään Holkerin hallitukselta retuperällä olevan talouden - konkurssipesän kuten Aho (Kepu) pääministerikautensa aluksi totesi. Eikä sekään, että hallitukset olisivat olleet viattoman taitamattomia tai tietämättömiä.
Siksi jääräpäisesti pidettiin kiinni valitusta talouspoliittisesta linjasta - kaikesta siitä ankarasta kritiikistä huolimatta, jota sen harjoittamaa politiikkaa kohtaan esitettiin lukuisten taloustieteilijöiden ja talouselämän edustajien taholta tavallisesta kansasta nyt puhumattakaan.
Pakostakin joutuu kysymään, löytyykö esim. velkaelvytyksen ja siitä lyhyellä tähtäyksellä seuraavan valtion lisävelkaantumisen vastustamisen taustalta ehkä joitakin ideologisia yhteiskuntapoliittisia taka-ajatuksia, joita ei tähän mennessä ole tuotu julki. Eräs varsin "kerettiläinen" hypoteesi voisi olla, että elvyttämistä tukevan julkisen velkaantumisen vastustaminen toimisi jonkinlaisena "Troijan puuhevosena" Suomen talouden ja sen rakenteiden saattamiseksi EMU-kelpoisiksi. Mikä oli todistettava.
EMU:n viidestä konvergenssikriteeristä täyttyivät kaksi: inflaatio ja korkokriteerit. Näiden kriteereiden kohdalla olimme päässeet kyllin lähelle EU-mailta edellytettävää tasoa. Alhainen inflaatio on seurausta syvästä lamasta, koka on painanut kysyntäinflaation minimiinsä eikä varsin merkittävä markan devalvoituminenkaan saanut inflaatiota liikkeelle. Koron lasku taas johtui pitkälti Suomen markan kellutuspäätöksestä ja Saksan harjoittamasta korkopolitiikasta.
EMU:n julkisen sektorin alijäämäkriteeri, jonka mukaan valtion ja kuntien alijäämä sai olla BKT:sta enintään kolme prosenttia, ylittyi. Julkisen sektorin alijäämä kohosi - kiitos pankkikriisin hoitomenojen ja BKT:n romahduksen - ehkä 15 prosenttiin BKT:sta. EMU-kriteereiden mukainen julkinen velkaantumisasten (julkinen velka/BKT) sai olla EU:ssa enintään 60 prosenttia.
Selitykseksi ei riitä, että Ahon hallitus sai edeltäjältään Holkerin hallitukselta retuperällä olevan talouden - konkurssipesän kuten Aho (Kepu) pääministerikautensa aluksi totesi. Eikä sekään, että hallitukset olisivat olleet viattoman taitamattomia tai tietämättömiä.
Siksi jääräpäisesti pidettiin kiinni valitusta talouspoliittisesta linjasta - kaikesta siitä ankarasta kritiikistä huolimatta, jota sen harjoittamaa politiikkaa kohtaan esitettiin lukuisten taloustieteilijöiden ja talouselämän edustajien taholta tavallisesta kansasta nyt puhumattakaan.
Pakostakin joutuu kysymään, löytyykö esim. velkaelvytyksen ja siitä lyhyellä tähtäyksellä seuraavan valtion lisävelkaantumisen vastustamisen taustalta ehkä joitakin ideologisia yhteiskuntapoliittisia taka-ajatuksia, joita ei tähän mennessä ole tuotu julki. Eräs varsin "kerettiläinen" hypoteesi voisi olla, että elvyttämistä tukevan julkisen velkaantumisen vastustaminen toimisi jonkinlaisena "Troijan puuhevosena" Suomen talouden ja sen rakenteiden saattamiseksi EMU-kelpoisiksi. Mikä oli todistettava.
EMU:n viidestä konvergenssikriteeristä täyttyivät kaksi: inflaatio ja korkokriteerit. Näiden kriteereiden kohdalla olimme päässeet kyllin lähelle EU-mailta edellytettävää tasoa. Alhainen inflaatio on seurausta syvästä lamasta, koka on painanut kysyntäinflaation minimiinsä eikä varsin merkittävä markan devalvoituminenkaan saanut inflaatiota liikkeelle. Koron lasku taas johtui pitkälti Suomen markan kellutuspäätöksestä ja Saksan harjoittamasta korkopolitiikasta.
EMU:n julkisen sektorin alijäämäkriteeri, jonka mukaan valtion ja kuntien alijäämä sai olla BKT:sta enintään kolme prosenttia, ylittyi. Julkisen sektorin alijäämä kohosi - kiitos pankkikriisin hoitomenojen ja BKT:n romahduksen - ehkä 15 prosenttiin BKT:sta. EMU-kriteereiden mukainen julkinen velkaantumisasten (julkinen velka/BKT) sai olla EU:ssa enintään 60 prosenttia.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.