Sipilä ei kommentoi yhteyksiään Talvivaaran käyttämään konepajaan !
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei kommentoi yhteyksiään valtion omistaman Terrafamen kaivoksen alihankkijana toimivaan konepajayhtiöön.
Kansan Uutiset ja Yle ovat kertoneet, että Sipilän lapsilleen kolme vuotta sitten siirtämä sijoitusyhtiö omistaa viisi prosenttia Katera Steel -yhtiöstä, joka on saanut noin puolen miljoonan euron arvoisen tilauksen. Yhtiö on Sipilän isoisän perustama, ja sen pääomistajat ovat Sipilän serkkuja ja enoja.
Sipilän esikunnasta kerrotaan STT:lle, että kaikki kommentoitava asia on kerrottu Kansan Uutisille. Sipilä sanoi lehdelle sähköpostitse avustajansa välityksellä, että hänellä ei ole ollut viime vuosina tietoa sukulaistensa yhtiön asioista.
Vihreiden kansanedustaja Touko Aalto ehti jo perjantaina tiedotteessaan vaatia Sipilän jääviyden selvittämistä Talvivaaran kaivoksen asioiden käsittelyssä.
- Herää kysymys, onko pääministeri Sipilä ollut jäävi tekemään talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa 100 miljoonan euron pääomituspäätöstä, jos hänen lähisukulaisensa voivat saada päätöksestä merkittävän taloudellisen hyödyn, Aalto sanoi tiedotteessa.
Terrafame sai toissa viikolla hallitukselta luvan jatkaa rahoitusneuvotteluita vielä vuodenvaihteen yli. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti myös, että Terrafame Groupin lisäpääomitukseen varataan 100 miljoonaa euroa.
Vaikuttaa erittäin selkeästi sisäpiirin kaupoilta ? vai näyttääkö ?
Nyt pitäisi alkaa tutkinta asiasta !

Vastaukset 7
Vanhimmat
ei näitä tutkita
normaalia hyvä veli toimintaa
Sehän se ja sama mitä isot kihot suomessa tekee, vaikka ottasivat kaikki rahat pois köyhiltä ja elelisivät ite herroiksi ja siinä samassa jakelisivat setelitukkuja sukulaisille niin ei asialle kukaan tee mitään.
Kyllä pääministerin pitäisi olla ehdottomasti kaiken suhmuroinnin ulkopuolella. Ei kansalle riitä selitys, ettei ole muka tiennyt näistä mitään, ei se ole uskottavaa missään muodossa. Oman perheen ja suvun asiat ovat varmasti olleet tiedossa.
Sipilä pois hallituksesta. Huonoa johtamista, jälleen.
Nyt pitäisi jonkun tehdä johtopäätöksiä, jos selkärankaa löytyy.
Ei tiennyt lahjoittaneensa sukulaisilleen? Ei tiennyt lastensa olevan sukulaisiaan? Siis että mitenkä? Jäävi on jäävi.
Kuinka sopivasti sattui tämä kateran sulautuminen kateraan 2014. Luuli raukka, ettei kukaan pystyisi yhdistämään asioita toisiinsa.
Pääministeri on hyvissä ajoin ollut täysin varma vaalituloksesta. kiire on tullut siirrellä omistuksia.
Onhan tuossa kyllä selvästi jotain, jota voidaan tutkia!
Ja jos on puhtaat paperit,niin sitten on, mutta kyllä pitäisi tehdä tarkka selvitys asiasta!