Suomessa jaellaan vastikkeettomia maataloustukiaisia eli ilmaista rahaa jaetaan maanomistajille. Korruptiota perustellaan sillä, että vuosittain tuhottavat tuhannet miljoonat vaikuttaisivat kivikuolleeseen maatalouspuuhasteluun. Tämän seuruakusena tappiot ja ympäristötuhot vain syvenevät.
Vastikkeettomiin tukiaisiin perustuva ajattelutapa on myös tutkimusten mukaan täysin väärä. Vastikkeettomilla rahoilla ei saada aikaan mitään muuta kuin uutta tuhoa. Rangaistuksilla ja vahingonkorvausvaatimuksilla saadaan toiminta oikeille raiteille.
Vain
- tukiaisten lopettaminen,
- todellisen taloudellisen vastuun vaatiminen,
- saastuttamista koskevien rangaistuksien ja
- vahingonkorvausten toimeen paneminen ja
- oikean työn tekemisen vaatimus pummeille
ovat alkeellisia lähtökohtia vakavalle toiminnalle. Lisäksi tarvitaan rangaistuksia saastuttajille ja vahingonkorvauksia saastuttamisen uhreille. Tukiaispelle on asetettava vastuuseen ja korvausvastuuseen teoistaan.
Maataloustukiaisia voidaan verrata koirakouluun, Mtk:n mallissa koiraa koulutetaan siten, että
1. isännän haukkumisesta palkitaan makkaralla, jotta haukkuminen loppuisi
2. Lapsien puremisesta palkitaan taputuksilla, jotta huomio kiintyisi muihin asioihin.
3. Matolle paskantamisesta palkitaan kehuilla, koska naapurin koirat kuuleman mukaan tekevät samaa.
Nykyinen maataloustukiaisjärjestelmä palkitsee em. periaatteella tukiaisrohmut saastuttamisesta ja talouden turmelusta.
Koiraa pitää rangaista isännän vastustamisesta ja matolle paskantamisesta. Lapsien pureminen johtaa kuoppaan. Tätä periaatetta on noudatettava myös valtion rahan jakelussa ärhäkkään tukiaismaatalous-rakkiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tän Jopa vier eruskuntahan jo aamull,,:))))))))))))
Maanviljelijöitä+on+äänioikeutetuista+kansalaisistamme+noin+3%.
97%+suomen+kansasta+ei+voi+mitään+viljelijöiden+päätöksille.
Ei+voi+muuta+sanoa+kuon+että+tuo+enemmistö+on+tyhmää+ja+saamatonta+kun+jakavat+ilmaista+rahaa+viljelijöille+vaikka+voisivat+sen+suuren+enemmistonvoimalla+lopettaa.
SÄÄLITTÄVÄÄ!!!