kuntoutustuki

Olen sairastanut ammattitaudiksi todetun syövän kolme kertaa. Lääkäri on kieltänyt oman ammattini harjoittamisen. Nyt olen saanut vakuutusyhtiötä kuntoutustuen uuden ammatin hankkimiseksi. Kuinka pitkään vakuutusyhtiö maksaa kuntoutustukea? Olen syövän seurauksena sairastunut masennukseen ja tällä hetkellä kykenemätön opiskeluun.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oikeesti systeemin uhreja.

Äänestä

Itse sairastuin melko pahasti loppukesällä 2014 mutta pystyin silti jatkamaan syksyllä opintojani opintotuen avulla. Sairaus paheni uudestaan loppukesällä 2015 ja jouduin sairaslomalle vuoden loppuun asti. Keskustelin sairaalajakson aikana sosiaalityöntekijän kanssa ja päädyimme hakemaan minulle kuntoutustukea. Opiskelen ammattikorkeakoulussa vähintään kevääseen 2017 asti, ja kela on myöntänyt minulle kuntoutustukea kevääseen asti. Lääkäri totesi, että jos opiskelen kauemmin niin kuntoutustukea on mahdillista hakea valmistumiseen asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zoetis kirjoitti:

Olen sairastanut ammattitaudiksi todetun syövän kolme kertaa. Lääkäri on kieltänyt oman ammattini harjoittamisen. Nyt olen saanut vakuutusyhtiötä kuntoutustuen uuden ammatin hankkimiseksi. Kuinka pitkään vakuutusyhtiö maksaa kuntoutustukea? Olen syövän seurauksena sairastunut masennukseen ja tällä hetkellä kykenemätön opiskeluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu