Psykiatrisella osastolla oleminen

Mitä tuolla osastolla tapahtuu?
Mitä siellä tehdään päivät pitkät?
Saako olla yksin omassa rauhassa?

Etukäteen en tiennyt mikä olisi osasto sairaalassa ja oikeastaan en tiennyt psykiatriasta paljonkaan. Puhe oli lääkärin kanssa mahdollisuudesta levätä osastolla kovaan kidutuspahoinpitelyyn huipentuneen työpaikkakiusaamisen jälkeen, että saisi vähän huilattua lapsiperheen arjesta ja saisi nukuttua.

Mistään huonoista kokemuksista ei välitetty tai mitään myötätuntoa ei osoitettua, vaan päinvastoin lytättiin ihmisenä. Kaikki pyrittiin kirjaamaan mielisairaudeksi osastolle menosta lähtien. Heti lääkärin "haastattelun" jälkeen käskettiin ottaa erittäin vahva lääke ja ilmoitettiin, että kyseessä on suljettu psykiatrinen osasto, jossa liikkumista on rajoitettu. Hoitaja aloitti kiusaamisen heti ja sanoi toiselle hoitajalle, että haastattelun viimeinen lause osoitti, että tällä potilaalla kyseessä on skitsofrenia.

Osastohoito oli pelkkää kovaa lääkitystä ilman hoitoa. Osastohoito oli siis pelkkää pahoinpitelemistä. Lisäksi oli säännölliset heräämiset, ruokailut ja hiljaisuus. Jokainen yö säännöllinen uni katkaistiin yksi tai kaksi kertaa käymällä kolistellen katsomassa huoneessa, vaikka mihin sitä kukaan vankilasta pääsisi karkaamaan keskellä yötä. Kyseessä oli jonkinlainen tarkoituksellinen unenhäirintä eli yksi kiusaamismenetelmä, jonka jälkeen uudelleen nukahtamiseen oli mahdollisuus saada unilääkettä.

Osastohoidon alkupuolella kyselin lääkityksistä ja niiden tarkoituksesta. Vastausta ei kerrottu. Kun sanoin lääkkeiden tekevän oireita, niin lääkitystäni lisättiin kostotoimenpiteenä. Minut vietiin ulos kävelylle (yksin ei saanut ulkoilla vankeuden alussa), jossa hoitaja vakuutti, että koululääketieteen mukaan psyykelääkkeillä ei ole mitään haittavaikutuksia. Myöhemmin tuoteselosteista on käynyt ilmi, että hoitaja valehteli.

Mitään psykologista apua ei tarjottu osastohoidon aikana varsinaisiin asioihin. Se oli vankila, jossa kyse oli pelkästä lääkityksestä ja hoitajien hölmöjen juttujen kuuntelemisesta. Minuunkin kohdistettiin muutamia ilkeilyjä, mutta joihinkin toisiin kiusaamista käytettiin huomattavasti enemmän ja törkeässäkin muodossa jopa ulkonäköä arvostellen. Se oli todella alhaista käytöstä ja saavat palkkansa vielä verorahoista. Jos siellä ei käytettäisi kemiallista väkivaltaa niin kyse olisi lapsellisuudesta, mutta koska kemiallinen väkivalta kuuluu kuvioon niin kyse on sadistisesta käytöksestä, täydellisestä epäsopivuudesta minkäänlaiseen hoitotyöhön.

Ei varmasti auta. Siellä lääkitään aivovammaiseksi.

Jos puhutaan nykykieltä eikä sitä viestimis tekniikkaa mitä oli dinosauruksien aikana (jos ihmisiä oli silloin) niin kyllä psykoosi on olemassa. Ja osastolla saa apua kyllä jos osaa ottaa avun vastaan. Minä olen ollut osastolla ja sain apua. Osastolla pitää syödä jos haluaa parantua. Ruoka on siellä ihan hyvää ja sen ruoan koostumus on juuri sellainen että se ns. Väsyttää lääkkeen haittavaikutuksia. Maapallossa on niin paljon ärsykkeitä että ei me kaikki voida oppia yhdestä kerrasta ennakoimaan psykoosia ruokatottumuksilla ja elämän tavoilla ja voimme joutua satunnaisella huonolla tuurilla joutua osastolle. Jos olet psykoosissa niin kannattaa osastolla syödä sopivasti joka ruokailulla ja monipuolisesti kaikkea. Näin et tue elimistössäsi lääkkeiden haittavaikutuksia pidemmällä ajalla. On siinä systeemissä ajateltu hyvätkin puolensa.

Olen ollut 6 kertaa masennuksen ja itsetuhoisuuden takia. Yksi mikä auttaa osastohoidossa on säännöllinen päivärytmi, vaikka se saattaa tuntua tylsältä. Säännölliset ruokailut, päivällä voinnin mukaan aktiivisuutta ja lepoa ja yöllä rauhoittumista ja (toivottavasti) unta. Toinen mikä auttaa on sopiva lääkitys ja keskustelut hoitajien kanssa. Ohjelmaa ei ole jatkuvasti, joten aika voi tulla pitkäksi. Joitain ryhmiä on esim. liikunta, kädentaidot, rentoutus, keskustelu, ruuanlaitto ym. Kävelyllä ja harrastuksissa ym. voi käydä, jos se on mahdollista oman turvallisuuden kannalta. Olen voinnin mukaan lukenut, tehnyt käsitöitä, ristikoita. Vieraita saa käydä. Olen jutellut muiden potilaiden, keitetään kahvia, saunotaan ja on pelattu pelejä yhdessä, naurettukin. Yleensä ollaan kahden hengen huoneissa, aina ei ole mahdollista olla yksin. Sopiva toiminta auttaa välillä saamaan uutta ajateltavaa. Eihän siellä enimmäkseen kivaa ole mutta johtuu eniten siitä, että on itse niin huonossa kunnossa, ettei missään ole hyvä olla. Mutta parempi silti kuin haahuilla pitkin kaupunkia öisin miettien miten pääsisi hengestään.

Ei auta, työntävät sellasia lääkkeitä turpaan ettei kävelemään pysty.
Kannattaa alkaa polttamaan pilveä niin pahimmat sairaudet katoaa.

ei auta psykiatrian avulla sinusta voidaan tehdä psykoottinen hullu jos lääkäri niin päättää ja kaikki somaattiset vaivat leimata somatisaatio häiriöksi .Olet täysin avuton tätä koneistoa vastaan jos siihen joudut .Lääkkeillä voidaan aiheuttaa pysyviä vammoja mm. sydän infrakti ja sen jälkeen sen jäljet ovat fysiologisia muutoksia vuosikausia kunnes uuden infraktin jäljet on potilasvakuutuksessa myönnetään ,että sydämessä oli jo entiset jäljet. Meillä ei ole mitään valvontaa lääkäreillä vaan lääni antaa jonkin pienen huomautuksen .Tämä on tosi pelottavaa oikeuksiemme kannalta .Mielivaltaa ja ihmisyyden riistoa .Ei mitään uskoa psykiatriaan ,jolla voidaan tuhota ihmiselämä kenenkään siihen puuttumatta.Juhlapuheita ovat mielenterveystyön ylistäminen eikä vastaa todellisuutta .