Esileikkiohjeita

A lá minä

Miehet huomio!

Seksi on mahtava asia, kunnon naiminen intohimoisesti ja riettaasti on uskomatonta! Mutta kun alkuhuuma haihtuu, nainen ei välttämättä ole enää se "ainavalmis", jollaisena totuitte hänet näkemään. Hän ei välttämättä ole alkuaikojen kanikautena kiinnittänyt kiimassaan täyttä huomiota taitoihinne seksin saralla tai hän ei ole kehdannut käydä opastamaan koska ette ole olleet toistenne seurassa vielä niin mutkattomia. Eikä tietenkään haluta loukata toista edes tahattomasti. Kaikilla tietenkin on omat mieltymyksensä seksin ja alkulämmittelyiden saralla ja monesti mieltymykset riippuvat fiiliksestäkin. Haluaisin kuitenkin kertoa muutamia lähtökohtia saada nainen lämmiteltyä kunnon panoon/naintiin/rakasteluun...kukin tyylillään. Miehet voisivat kertoa sitten neuvoja siihen miten naiset saavat miehen kuumaksi teidän mielestänne.

Kaikki tietävät jo sen, että stressin poistaminen on yksi asia seksielämän parantamisessa ja siksi monet kotitöitä tekevät ja lapsia hoitavat isät/miehet ovat ymmällään kun vaikka kaikkensa tekee niin ei irtoa. Oletetaan, että naista huomioidaan ja nainen huomioi miestä, eli arjessa hommat ovat kohdillaan ja molemmilla hyvä olla. Molemmat osoittavat toisilleen lämpöä ja hellyyttä ja lähekkäin ollaan ilman, että se tarkoittaisi seksin odotusta. Pariskunta siis kykenee pari päivää vain köllöttelemään ja hellimään, ilman että jompikumpi tuntee syyllisyyttä tai "pelkoa" siitä, että hellyys ja läheisyys ei ole ehdotonta vaan siihen liittyy toive seksistä. Oletetaan näin. Oletetaan myös, ettei ole haluttomuutta paitsi normaalia, tilapäistä stressistä/väsymyksestä yms. johtuvaa. Ja mies tekee aloitetta.

1. Nainen haluaa tulla vietellyksi. Nainen haluaa, että mies nostaa kevyesti hänen hiuksiaan ja suutelee häntä niskaan, kevyesti huulilla, kieltä voi kuljettaa niskaa pitkin pienen matkaa ja taas suukotella. Nainen haluaa kuulla ja tuntea miehen hengityksen.

2. Nainen haluaa, että mies katsoo häntä. Silmiin. Nainen haluaa, että mies suutelee häntä suulle, pehmeästi ja nautiskellen, kuin söisi pehmistä silloin kun ei ole mihinkään kiire. Nainen ei tarvitse kieliakrobatiaa, eli kieltä ei tarvitse pyörittää suussa eikä "lipsuttaa", kuten...

3. Nainen alkaa kostua kun mies suutelee häntä. Mies liikkuu hitaasti, osoittaen naiselle sillä tavalla suojelevansa häntä kaikelta, olevansa iso ja vahva ja turvallinen. Mies koskettaa naisen kasvoja, ottaa posket käsiensä väliin, samalla lailla kuin pienille lapsille usein tehdään. Mies suutelee naista. Mies siirtää toisen tai molemmat kätensä naisen niskaan, hiusten alle ja työntää sormensa hiusten sekaan päänahkaa pitkin. Toinen käsi liikkuu hitaasti, mutta voimakkaana, miehisenä ja turvallisena rinnoille tai vyötärölle, pyllylle.

Tässä vaiheessa naisen käden mitä suurimmalla todennäköisyydellä vaeltavat miehen keholla ja nainen voi määrätä vauhdin ja voimakkuuden millä liikkeissä edetään.

4. Mies näyttää naiselle mitä hän tahtoo, mies alkaa riisua naisen vaatteita. Nainen saattaa riisua vaatteensa myös itse, mutta nainen haluaa, että mies nostaa paitaa, avaa housun napin ja vetoketjun ja ohjaa naista.

Tässä vaiheessa nainen saattaa ottaa ohjat käsiinsä ja riisua miestä tai alkaa hyväilemään miestä suullaan. Tai sitten nainen antaa miehen jatkaa ja vietellä hänet loppuun saakka.

MAHDOLLISUUS PESEYTYÄ! Jos nainen ja mies eivät ole suihkusta/saunasta tulossa, he haluavat peseytyä. Pariskunnasta riippuu peseydytäänkö yksin vai yhdessä. Molemmilla on mukava seksin odotus peseytyessään. Parasta on jos pari voi pestä toisensa.

5. Mies ja nainen laskeutuvat sängylle (pöydälle, matolle jne.)alastomina. Nainen haluaa, että mies suutelee häntä niskaan ja suulle. TOISTA KOHDAT 1-3. Nyt mies voi olla vaativampi, seksin lupaus on annettu ja odotus on ollut ilmassa. Nainen pitää suutelua todella tärkeänä. Nainen haluaa, että mies suutelee häntä suulle, niskaan, kaulaan ja rinnoille. Nainen haluaa, että mies koskee rintoja hellästi, mutta voimakkaasti. Rinnat eivät ole vielä heränneet ja ne ovat herkät. Nännejä voi näykkiä huulilla ja nuolla kielenkärjellä. Nännejä voi puristella sormenpäillä hellästi. Kun rinnat ovat tottuneet kosketukseen, nainen haluaa miehen ottavan nännit suuhunsa ja imemään niitä hellästi. Pikkuhiljaa intensiteettiä voi lisätä. Nainen haluaa miehen puristelevan rintojaan oikein. Nainen haluaa isoja liikkeitä, ei nipistelyä ja repimistä, ei rintojen tai nännien venyttämistä. Rintoja voi koskettaa niin kuin hieroisit niihin aurinkovoidetta. Nainen haluaa, että mies katsoo häntä ja jos mieheltä luonnistuu seksin aikana puhuminen, nainen haluaa kuulla jotain mukavaa - itsestään, haluttavuudestaan, rinnoistaan yms.

6. Nainen haluaa miehen nuolevan hänen pilluaan. nainen haluaa miehen palvovan sitä ja samalla ottavan sen.

JATKAN VIESTIKETJUA MUUTAMAN MINUUTIN PÄÄSTÄ PILLUNNUOLENTAOHJEILLA.

11

8864

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • A lá minä

      Jos olet kokematon, tai kohdallesi on osunut naisia, jotka eivät ole kehdanneet mieltymyksiään paljastaa, sinulla saattaa olla harhakuvitelmia naisen nuolemisen tekniikasta. Otetaan ensiksi perusjutut.

      1. Sinä et ole koira! Naisen pillun kimppuun ei pidä hyökätä nuolaisemalla häntä ensimmäiseksi koko vaon mitalta koko märällä kielellä. Valitettavasti se saattaa tuntua siltä kuin olisi lirahtanut housuun. Yhtäkkiä vaon täydeltä märkää sylkeä ja pehmeä kieli.

      2. Koska et ole koira, älä kuolaa! Liiasta märkyydestä heti alkuun katoaa pillun huulista tunto, nainen ei tunne kielesi suloista karheutta ja pieniä nystyröitä kielesi pinnalla.

      3. Nainen ei välttämättä ole pillun huulia myöten märkänä omasta takaa, vaikka olisikin kiihottunut paljonkin. Naisen oma kosteus ei ole päässyt leviämään aukosta ja sen reunoilta huulille ja klitorikselle, joten huulten ja vaon limakalvo voi olla hyvinkin herkkä.

      4. Kun kosketat naista sormillasi, tunnustele ensin varovasti kuinka kostea hän on. Jos kiimanesteet ovat aukon tuntumassa, älä satuta naista vetämällä miehekkään karheita sormiasi vakoa pitkin. Limakalvo jää hieman kiinni somiesi pintaan ja venyessään ei tee hyvää. Pieni hellä liike syljellä kostutetuilla sormilla tuntuu hyvältä. Levitä naisen omia nesteiltä vaolle hellästi.

      5. Kun nuolet naisesi pillua, aloita pillunhuulista ja vaosta pienin, nuolevin liikkein ja ala sitten pyörittämään kieltäsi pitkin vakoa ja huulia. Klitoriksen kimppuun ei tarvitse rynnätä heti.

      6. Älä edelleenkään kuolaa tai nuole kuin sulavaa jäätelöä koiramaisella tyylillä. Pitkät nuolaisut ovat paikallaan vasta kun olet saanut naiseen kielituntuman niin, että hän on voinut tuntea kielesi hienoisen karheuden ja pyörittävän, lipsuttavan liikkeen. Jos "kastelet" naisesi liiaksi, hän ei tunne liikkeitäsi kunnolla (voit testata tämän tuntoherkkyyden itselläsi, laita vaikka kunnon keko kosteusvoidetta mihin tahansa ihollesi ja koita tunnetko sormesi pyrivän liikkeen paremmin hiukan rasvatulla alueella ihoasi vai siinä kohtaa, missä on kasa kosteusvoidetta. Tai sylje kunnolla kädellesi ja koita tunnetko kielesi sylkiläntissä vai puhtaalla iholla paremmin.). Kun naisesi on saanut tuntea ihanaa pillun lipsutusta, hellää huulilla (!) näykkimistä ja hellää imemistä, hän ei pane ollenkaan pahakseen, vaikka nuolisit pitkiäkin vetoja, työntäisit hiukan (!) kieltäsi pillun sisään ja alkaisit rohkeaksi.

      7. Jotkut naiset pitävät pyllyn nuolemisesta, joko ihan vaan peppureiän tuntumasta tai sitten ihan kunnollakin. Jos nainen siitä tykkää, hän ilmaisee kyllä onko otollinen aika pepunnuolennalle. Yleensä monilla ei ole mitään sitä vastaan, että nuolee kevyesti reiän tuntumaa, vaikkei sitten alkaisikaan kieltään työntämään peppureikään asti.

      8. Ethän unohtanut 10 pientä apulaistasi? Mikäpä olisi täydellisempää kuin se,että nuolisit naisesi klitorista samalla kuin työntelisit sormiasi hänen pilluunsa? (Suuseksissä...eipä juuri mikään) Joillain mieheillä saattaa olla koordinaatiovaikeuksia kun on hallittava käden ja kielen liike samanaikaisesti, mutta naisesi on sitä tyytyväisempi mitä enemmän haluat opetella - vieläpä hänen kanssaan.

      9. Naisen orgasmi. Niin kuin on monet kerrat palstoillakin käynyt ilmi, naiset eivät suinkaan ole samanlaisia mitä tulee orgasmeihin. Kaikki eivät sitä saa, sekin on hyväksyttävä. Jos paineita ei ole kummallakaan, orgasmi tulee helpommin. Tekniikan osuus nuolemisessa ja käsin hyväilyssä on tämä:

      OLE KÄRSIVÄLLINEN!

      Jos sinulta on otettu suihin, olet ehkä huomannut, että ellet ole kauhean kiimainen ja laukea siksi todella helposti, tarvitset rytmiä. Nainen ei yleensä laukea helposti poukkoilevaan liikkumiseen, alati vaihtuvissa asennoissa ja kulmissa rytmin ja tyylin vaihdellessa kymmenen sekunnin välein. Ajattele: nainen imee kaluasi ihanasti ja laukeaminen lähestyy, yhtäkkiä hän alkaakin nuolla kalusi vartta pitkin vedoin. Tuntuu varmasti hyvälle, mutta laukeaminen siirtyy rytmin/liikkeen vaihdoksen myötä. Naiset saattavat kyllä huutaa, että älä vaan lopeta tai että jatka tuota, mutta kaikki eivät sitä suinkaan tee.

      Nuoleminen sitten kun pillu on tottunut kieleen ja sormiin, eli kun lähdetään tavoittelemaan sitä tyydytystä. Työnnä kieltäsi ulos suustasi 2-3 cm ja "lipsuta" sillä naisesi klitoriksen kohtaa tai hankaa kielelläsi klitoriksen kohtaa tai klitoriksen ympäri ympyrää (mikä tuntuu omimmalta), painallus saa olla ihan kunnollinen, sillä nyt naisesi on saanut ihanaa suuseksiä ja pillu on valmis käsittelyyn. Samalla työnnä sormiasi pilluun tai anna niiden olla sisällä paikoillaan ja pyörittele rannettasi niin että sormesikin "kääntyilevät" ympäri, sormia ei siis koukistella vaan ne ovat suorana, liike lähtee ranteesta. Kohdista sormiesi painetta naisen "vatsapuolelle" siellä pillun sisällä, eli etuseinämään. Ja kun sormesi ja kielesi löytävät sinulle sopivan liikkeen, jatka tuota liikettä kärsivällisesti. Jos naisesi pitää siitä mitä teet, älä yritä heti etsiä mitään parempaa vaan anna naiselle mahdollisuus saada orgasmi yhtenäisessä, jatkuvassa liikkeessä. Tämä saattaa käydä puuduttavaksi, mutta pidä liike samanlaisena ja tasaisena. Laukeaapa naisesi tai ei, hän on ollut tai on ainakin tämän jälkeen kiinni kullissasi ja haluaa palvoa sitä yhtä omistautuneesti kuin sinä hänen pilluaan.

      Seksikertoja on erilaisia, mutta impulsiivisuus miellyttää aina, vaikka välissä kävisikin pesulla. Masentavinta on kun sovitaan, että harrastetaan seksiä, käydään vuorotellen pesulla ja sitten saa joko suoraan munan suuhunsa tai märän, pitkän kielen pilluunsa ilman mitään esiesileikkejä, kuten suutelua jne. Kyllä noitakin rietasteluakteja on mahtava harrastaa joskus, että suoraan asiaan, mutta ei siinä kyllä naiseus korostu. Välillä on mukavaa kun saa munaa heti suutelon jälkeen, antaa vaan merkin miehelle, että valmista on, sopii tulla. Välillä on mukavaa ottaa vaan mies käsittelyyn ja siirtyä siitä suoraan aktiin tai sitten muutaman pillun lipaisun kautta. Ylläoleva on kuitenkin arki-illassa passelein menetelmä. Vonkaamisessa menee maku, ei aina tarvitse suoraan kysyä, että miten olis.

      Jaaha, ja sitten odotellan miehiltä vinkkejä ja naisilta mielipiteitä tietenkin myös. Jokainen omalla tyylillään kuitenkin, se on muistettava!

      • m22

        jälkimmäinen osio ihan lupaava..

        tosin jokainenhan on erilainen.

        suuseksin antamisesta miehelle voisi pari asiaa mainita. Ensinnäkin, siitä pitää tykätä. Ja myös näyttää se. Hyväkin tekniikka menettää hohtonsa jos nainen näyttää inhoavansa hommaa. Tehokkuutta lisää tietenkin ääntely, maiskuttelu ja hymyileminen :)

      • Mimmi

        Ihanaa ja herkullista luettavaa! Alkoi oikein himottaa kun tuota lueskeli.

        Olet kyllä tajunnut täysin mistä suuseksissä on kyse. Itse ainakin pidän juuri tuollaisesta työskentelystä erittäin paljon. Minulla juuri nuo sormet saavat aikaan laukeamisen. Yhtäaikaa klitoriksen kiihottaminen kielellä ja nainti sormilla on herkkua. Tärkeää on myös tuo rytmin löytäminen ja siinä pysyminen, poukkoilu sinne tänne ja kaikkien mahdollisten variaatioiden kokeileminen ei ainakaan minulla tepsi. Miehellä pitää olla myös kärsivällisyyttä, laukeamiseen saattaa mennä joskus pitkähkökin aika.

        Suuseksin antaminen on taitolaji, molemminpuolin.

      • mahdollista
        Mimmi kirjoitti:

        että joku tekisi vastaavat ohjeet naisille.
        Tiedän että sohaisen muurahaispesää mutta minun on todettava että suomalaiset naiset ovat melko köyhin eväin liikkeellä erotiikassa.
        Johtuuku kasvatuksesta ja oloista nuorena?
        Mene ja tiedä.
        Tutustuttuani muutamaan lähinaapurimaan naiseen totean että halu panostaa yhteiseen rikkaaseen ja tyydyttävään erotiikkaan on suurempi heille.
        Ei ole väliä mistä ilmansuunnasta naiset ovat tulleet.
        Islamimaista en sano sanaakaan koska ei ole kokemusta naisista siellä vaikka tuli vietettyä pitkähkön ajan siellä.

      • Mimmi
        mahdollista kirjoitti:

        Suihinotto mieheltä

        Olen itse ainakin kokenut seuraavanlaisen taktiikan ja tekniikan toimivaksi nautinnolliseen suihinottoon. Ja yleensä mieskin on pitänyt siitä erittäin paljon. Johtuu varmaankin osittain myös siitä, että nautin myös itse mielettömästi ottaa mieheltä suihin ja sen kyllä huomaa kyseisellä hetkellä. Oma nautinto tottakai lisää myös miehen nautintoa.

        1. Sopivaan tunnelmaan päästäkseen naisen on vieteltävä mies. Viettely alkaa kiihkeillä, mutta lämpimillä suudelmilla suulle. Yleensä jo tässä vaiheessa miehellä alkaa seisoa. Tärkeää on kuitenkin olla hyväilemättä etumusta, vaikka se kosketusta vaatisikin. Pikkuhiljaa voi alkaa pujottaa suutelun lomassa sormiaan housujen vyötärölle vai vyölle, kuitenkaan itse kaluun koskematta. Kun mies on kiihottunut tarpeeksi, hän yleensä painaa naisen käden etumukselle hyväilemistä vaatien. Tällöin voi jo antaa hieman periksi ja hyväillä etumusta housujen päältä.

        2. Suutelusta on helppo siirtyä pikku hiljaa alemmas ja kuljettaa huulia miehen rintaa pitkin. Tämän voi tehdä myös vaatteiden päältä, mutta paljas iho on tietenkin kiva. Omasta mielestäni mukavin suihinottoasento on, kun mies seisoo pystyssä, jolloin naisen on mukava työskennellä kyykyssä tai kontillaan.

        3. Naisen päästessä miehen etumuksen tasolle on aika avata hitaasti vyö ja housujen napit tai vetoketju. Tällöin voi katsoa vietellen miestä silmiin ylöspäin ja vaikkapa lipaista huulia antaen vinkkiä siitä, mitä tuleman pitää. Housut voi laskea alemmas, mutta alushousut on kiva pitää vielä yllä. Nainen voi painaa huulensa miehen pullottavalle penikselle ja hieroa sitä vaikkapa kädellä muutaman kerran. Tämän jälkeen voi alushousutkin laskea alas.

        4. Koko komeus on nyt naisen silmien edessä ja siitä on tosiaankin lupa nauttia. Sanoin, elein tai huokauksin voi ilmaista, kuinka nautinnollista sitä on kohta käsitellä. Nainen ottaa peniksen juuresta hellästi kiinni ja joko koskettaa kielenkärjellään peniksen päätä tai suutelee sitä hellästi. Aika on tässä vaiheessa kiihottava seikka, ei saa siis toimia liian nopeasti. Myös mies nauttii naisen tavoin pitkitetystä kiihotuksesta.

        5. Tämän jälkeen nainen ottaa peniksen suuhunsa ja kuljettaa huuliaan sitä pitkin. Tämän voi aluksi tehdä hitaammin ja kiihdyttää pikku hiljaa vauhtia. Huulilla kannattaa hieman puristaa, mikä suojaa myös hampaita ikävältä raapimiselta. Hampaita ei siis missään nimessä kannata suuseksissä käyttää.

        6. Suuseksissä on monta tekniikkaa ja yleensä sopiva sekoitus niitä kaikkia on passeli. Huulia voi kuljettaa edestakaisin penistä, kielellä voi leikkiä sekä niin, että penis on suussa tai ulkopuolella. Varsinkin terskan pää on kielelle otollista aluetta, koska se on yleensä miehellä herkin osa. Kieltä voi pyörittää, sillä voi lipoa ja vaikkapa vain pehmentää edestakaista liikettä.

        7. Yleensä naiset luulevat, että suihinotto on sama asia kuin imeminen. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Yleensä kova imeminen vain satuttaa ja naisella väsyy nopeasti suu. Imeminen on toki mukavaa, jos sitä tekee sopivasti, vaikkapa kielellä hyväilyn välissä. Imeminen ei siis ole itsetarkoitus, vaan sitä kannattaa käyttää välillä mausteena. Tosin jotkut miehet nauttivat siitä, että juuri laukeamishetkellä nainen imaisee melko kovaakin. Se saa siemennnesteen hyvin liikkeelle.

        8. Monet miehet pitävät siitä, että nainen ottaa peniksen syvälle kurkkuunsa. Valitettavasti vain monelle naiselle tulee tästä kakomisrefleksi. Syvälle suuhun ottaminen kuitenkin onnistuu, jos on rentona ja saa itse säädellä nopeuden ja syvyyden. Tällöin miehen kannattaa pysyä itse paikoillaan ja antaa naisen määrätä. Syväkurkkuilu on kuitenkin vain pieni osa suuseksiä, eivätkä kaikki naiset pysty sitä tekemään.
        9. Suihinotossa ei saa myöskään unohtaa käsiä. Nainen voi hyväillä samalla käsillään penistä ja kiveksiä. Peniksestä voi myös yksinkertaisesti vain pitää kiinni toimituksen ajan. Kädellä voi myös puristaa peniksen juurta tai runkata samalla. Usein naiset eivät purista tarpeeksi tai runkkaa tarpeeksi nopeasti, sillä todellisuudessahan miehet hyväilevät itseään melko nopeaa tahtia. Käsi on myös hyvä apu, jos miehellä on laukeamisvaikeuksia pelkällä suulla hyväiltynä.

        10. Jotkut miehet nauttivat, jos heidän kivespussinsa ja peräaukkonsa välistä aluetta hyväilee samalla. Joitakin se tosin vain kutittaa, eikä tuota nautintoa. Monet miehet nauttivat myös siitä, että nainen hyväilee heidän peräaukkoaan samalla ja jopa työntää varovaisesti sormen sisään. Tätä ei ehkä kuitenkaan kannata tehdä, ellei asiasta ole keskusteltu etukäteen!

        11. Suihinotossa on äärimmäisen tärkeää miehen ja naisen välinen katsekontakti. Nainen voi katsoa välillä miestä silmiin. Kiihottavaa on myös se, että mies pystyy katsomaan työskentelevää naista. Lisää kiihottavuutta peliin tuo se, jos nainen samalla hyväilee rintojaan tai klitoristaan.

        12. Kun mies laukeaa, nainen huomaa sen kiihotuksen asteesta, vartalon jännityksestä ja lopulta pienestä pumppaavasta liikkeestä, joka peniksessä syntyy. Siemenesteen voi purskauttaa naisen suuhun, rinnoille tai kasvoille. Monet miehet kokevat erityisen kiihottavana, jos nainen myös nielee siemennesteen. Voi tuntua jopa loukkaavalta, jos nainen käy sylkemässä sen esim. lavuaariin.

        13. Osa miehistä ei pidä suihinoton jatkamisesta laukeamishetkellä, mutta osa haluaa sen jatkuvan. Kovinkaan rajuna sitä ei kuitenkaan kannata jatkaa, vaan liikettä voi toistaa hiljalleen. Laukeamisen jälkeen voi peniksen vartta nuolla ja kerätä talteen sitä pitkin valuneet siemennesteet. Tärkeää on kuitenkin jollain tavoin huomioida penistä vielä laukeamisen jälkeenkin: nuolemisella tai hellillä suukoilla.

        14. Jotkut miehet eivät pidä suulle suutelusta suihinoton jälkeen, mutta ainakin minun mielestäni on erittäin kiihottavaa, kun mies suutelee suulle ja kiittää tehdystä työstä :)

      • muuten ok :)

        Koita sitä alaosaa ennenkuin esinahka alkaa niin voi olla tunnettavia vaikutuksia myös :)

        Hienosti jäsennelty. Tuo vastauksesi pitäisi olla omana threadinaan niille teineille jotka apua pyytävät.

    • N21

      ja muistetaan se vesilasi siihen
      sängyn viereen tms. helpottaa
      sperman nielemistä, tekee siitä
      entistäkin mieluisampaa ;)

    • ....

      olipas miellyttävää luettavaa...! :P Tuohon äsittelyyn haluan!

    • Kim

      Juuri näin pitää toimia.

    • Anonyymi

      Seksin harrastus on taitolaji. Toiset voi opetella soittaan kitaraa ja toisilla se taito vaan on itsessään eikä muut pääse sille levelille vaikka kuin opettelis. Mitä älykkäämpi ja ystävällisempi sitä taitavampi.

      Vähemmän puhetta enemmän tekoja. Mun mies on mun oppipoika ollut vaikka on mua vanhempi. Mää tykkään olla sille kaikkea ja antaa sille kaikkeni. Saan siitä suurimman nautinnon.
      Tärkeintä on se että osaa pönkittää kun se on se akti kuitenkin. Se että joskus lähetään vaan ilman leikkejä hommiin ja saa ihan minun päällä minut tulemaan on melko taito laji!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      198
      2283
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      39
      1557
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      133
      1213
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      281
      994
    5. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      962
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      896
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      892
    8. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      268
      856
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      765
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      763
    Aihe