Tämä tietopaketti varsinkin viime päivien törkykirjoittajille, joista on siis tehty useampi rikosilmoitus.
*****
Kunnianloukkaus Suomessa
Suomen rikoslaissa (39/1889) kunnianloukkaus on asianomistajarikos eli syyte nostetaan pääasiassa vain, mikäli kunnianloukkauksen uhri sitä vaatii. Rikokselle on tavallinen ja törkeä tekomuoto:
»Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.»
(Rikoslain 24 luku 9 §[3])
Törkeästä kunnianloukkauksesta laki sanoo:
»Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.»
(Rikoslain 24 luku 10 §[4])
Kuolleen kunniasta ei käytännössä voi olla enää kysymys, kun asianomainen on ollut vainaja yli 20 vuotta tai viimeistään sitten, kun kuolemasta on kulunut 50 vuotta.lähde? Rikoslain muutoksen esitöiden mukaan selvää määräaikaa ei ole kuitenkaan asetettu.
Rikoslain 24. luvun yksityiskohtaisesta perustelusta:
»Kunnianloukkaussäännöksellä ei ole tarkoitus rajoittaa nykyistä oikeutta julkaista tietoja tai arvostelua, joka kohdistuu menettelyyn politiikassa, julkisessa tehtävässä, elinkeinoelämässä, tieteessä, taiteessa tai muussa näihin rinnastettavassa toiminnassa. Esimerkiksi joukkotiedotusvälineissä ei ole aina mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteiden totuudenmukaisuudesta. Niille on kuitenkin oltava riittävät perusteet. Kaikkia sellaisia kielteisiä tai henkilökohtaisia väitteitä, jotka voivat julkistettuina olla loukkaavia, tulee ennen esittämistä arvioida kriittisesti. Väitteiden paikkansapitävyys on yritettävä varmistaa useammasta kuin yhdestä lähteestä.»
(Hallituksen esitys 239/1997)

Vastaukset 36
Vanhimmat
Muunnetut nimet ei kuulu kunnianloukkaus lain piiriin.
Kyseessä on olleet ihan oikeat nimet.
(Kunnianloukkauslaki on muuten yhdysssana.?
Loukiaisen loukkaaja asuu koivuhaassa ja on sukunimeltään hyytinen.
Minä en sitä ole edes ikinä nähnyt ja ip-osoitteeni todistaa ettei häneen kohdistuneet loukkaukset ole tulleet minulta.
Loukiaisen loukkaajalla tuntuu olevan paranoidinen psykoosi kaikkia uusnatseja kohtaan.
Kunnianloukkaus syytteen toteutuminen vaatii että loukatun koko nimi on tullut julki eli etu ja sukunimi oikeassa muodossansa.
Luepas laki paremmin. Nimeä ei tarvitse olla esillä, jos tekstistä on selkeästi pääteltävissä keneen kirjoitukset on kohdistettu. Sanoohan se jo pieni järkikin.
Huomasitko sinä Kirkonmäen-vajakki että loukkasit taas kahta ihmistä nimeltä. Tämänkin viikon lopun aikana olet loukannut useita ihmisiä heidän nimillään niin kuin teet joka viikonloppu et vain itse muista sitä kun olet sekaisin viinasta ja hullun lääkkeistä.
Olet itserakas paskiainen ja patolokinen valehtelija joka yrittää aina kiemurrella vastuustaan. Olet selkärankaton paskiainen joka ei koskaan kykene vastaamaan sanastaan saatika sitten elättämään edes itseään.
Jäikö lääkkeet taas ottamatta? Ei täällä kukaan vakakki kirkonmäeltä ole kirjoitellut yhtään mitään.
Se että sanoo että tuntuu että joku on paranoidissa psykoosissa uusnatseja kohtaan ei ole loukkaus varsinkaan kun pelkkä sukunimi mainitaan joloin kyseistä henkilöä ei voi tarkkaan tietää muuta kuin jos joku jo muutoinkin tietää kyseisen henkilön olevan paranoidisessa psykoosossa uusnatseja kohtaan.
Koivuhaassa asuu useampia samaan sukuun kuuluvia joten sillä ei voi spesifioida ketään juuri tietyksi henkilöksi.
Jurikin Loukiaista tässä on kaikkein eniten loukattu enkä minä ole kyseisen henkilön loukkaaja sillä en edes tunne koko henkilöä saatikka sitten kuullutkaan koskaan kyseisestä henkilöstä muuta kuin täällä tuon epätarkasti mainitsemani henkilön toimesta.
Näin on. Olen kerännyt kaikki loukkaavat kommentit taltiooni mm "Halkokarin ääliön, TOSIripulistin, TOSIbörjen, sekä nimimerkkini varastaneen häiriköijän, TOSIrealistiKokkolan herjat ymt" loukkaukset, joten perästä kuuluu. Saavat paskiaiset (tai paskiainen) kunnon sanktiot, ja samalla selviää henkilötiedot. Oikeudessa on puhuttava totta ja kaikki on julkista, ellei aseteta salassapitovaatimuksia. Asianomistajana saan toki kaikki tapauksiin liittyvät asiakirjat ja päätökset haltuuni. Joten paskiaiset ja pissiäiset, jatkakaa vain toimintaanne, hah hah haaa!!!...
Vai niin että ripulistilla yksinoikeus haukkua ja häiriköidä palstalla..
Halkokarin ääliö. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, hah hah haa!!..
Sinäki muka oot loukkaantunnu kun sinun"kunniaa"on loukattu?entäs ne joiden kunniaa loukkaat JOKA päivä!
Säälittävää että ukko vahtaa ja tallettaa muka kaikki kansioon kun joku hänelle naljailee.. Itse kuitenkin on täällä pahiten kaikkia haukkunut. On varmaan moni tehnyt hänestä tutkintapyyntöjä?
Jos ja kun sanon, että homot hirteen ja hullut hourulaan, niin se ei kohdistu keneenkään henkilöön. Se on yleinen totuus ja oma sanontani hoitoa vaativista.
Onko selvä. Jos joku ottaa nokkiinsa niin ottaa. Se homo ärähtää, johon totuus pärähtää. Paskiaiset, homot ja huumepissiäiset, vetäkää käteen, hah hah haaa!!!...
No tutkiko poliisi sinun tekemiä naurettavia tutkintapyyntöjä? Eipä tutki, haha vituttaako
Tuossa oli vain kunnianloukkauksesta, mutta kannattaa ottaa huomioon myös:
"Yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen." löytyy wikipediasta.
Kohta: "Käytännössä muun kuin suoranaisesti yksityiselämään liittyvän tiedon levittämisestä syyttäminen voisi tämän lain perusteella tulla kyseeseen vain poikkeustapauksissa. Tällainen tilanne saattaisi olla esimerkiksi se, että joku tarkoituksellisesti levittäisi muuta tietoa sellaisessa asiayhteydessä, että siitä ilmeisen perustellusti olisi pääteltävissä tai muuten ymmärrettävissä toisen henkilön yksityiselämän suojan piiriin kuuluva seikka."
Yhteenvetona voi ajatella että aivan sama mitä yksityishenkilöstä kirjoitellaan, niin voi hän tehdä syytteen perättömien tietojen levittämisestä. Asianomistaja on aina vahvoilla, vaikka ei suoranaisesti hänen nimissään ole kirjoitettu, vaan mistä voi selvästi olettaa kuka on kyseessä.
Sitähän tämä valvomaton palsta on täynnä; loukkauksia, juoruilua, muuttunutta tarinaa, selkeästi henkilöllisyyttä kuvaillen tai jopa suoraan jonkun nimellä.
Heti rikosilmoitusta kun sattuu omalle kohdalle.
Vain kunniaton itkee kunniansa perään.
Täysin naurettava avaus, tästä tulee tällä palstalla arvontaa, koska ei täällä kukaan kirjoita omalla nimellään.
Esim. TosirealistiKokkolan on sen verran vajakki, ettei häntä voi syyttää mistään.
Sitä paitsi hän pyörittää tätä palstaa ilman maksuja ja osingot virtaavat ulkomaille.
Suomen asioita voimme edistää pysymällä täältä pois ja perustamalla kokkolaan oma keskustelupalsta jonka tuotoilla tuetaan kokkolan taloutta.
Häntä jonka kunniaa on loukattu hakekoon oikeuttaan käräjillä täältä tuskin saa edes sympatiaa.
"Suomen rikoslaissa (39/1889) kunnianloukkaus on asianomistajarikos eli syyte nostetaan pääasiassa vain, mikäli kunnianloukkauksen uhri sitä vaatii."
Täällä on turhaa itkeskellä kunniansa perään ja yrittää usuttaa typeryydet lukemaan asiaa josta voi saada yllytyksestä enemmän kuin kunniansa menettämisestä.
Toi "Vain kunniaton itkee kunniansa perään." on vanhanaikainen sanonta, jossa kunnia -sana voitaisiin poistaa näissä yhteyksissä. Kyseessä on vain lakiperäinen sanamuoto, jonka merkitys on aivan jotain muuta kuin kunnia. Kyse on rikollisesta toiminnasta, jossa sanoina voisi olla pelkästään yksityisasioiden julkistaminen ja perättömät väitteet, jotka eivät ole laissa sallittua, ja aivan syystäkin.
Älkää tuomitko ketään huhupuheiden mukaan.
Nyt alkoi naurattamaan (o_o)
Kunnianloukkauuus. Kunnianloukkauus. Vittu. Älä sano mitään. Tunge pussi päähäsi, istu tuhkaan, kaivaudu maakuoppaan. Älä ole kenellekkään vaivaksi. Rikkaat saavat tehdä vaikka mitä rikoksia jäämättä kuitenkaan vankilaan. Esim. Du Bond miljardööri käytti omaa kolmivuotiasta lastaan hyväksi joutumatta vankilaan. Joku köyhä sanoo heittää Suomessa vesilasin poliitikon rinnuksille niin sitten ollaan jo maksamassa isoja korvauksia. Tälläisessä maailmassa elämme.
Asiaa tässäkin
http://yle.fi/uutiset/3-5911235
Vanhanaikaista on lojua facebookissa, twitterissä tai muissa ompeluseuroissa.
Hyvät kaverit ja hyvät jutut saunanlauteilla, kerrotaan totuuksia ja parannetaan maailmaa.
Olen poistanut kaikista laitteistani seuranta sovellukset.
Turha on paskiaisten selitellä ja voivotella kun paskat ovat lahkeissa, hah! Näyttöä on kertynyt jo yli tarpeen. Nimeäni ja vaimoni nimeä on käytetty virheellisesti jo pitkään.
Nämä tai tämä räyhääjä, häiriköijä, kunniaa loukkaava paskiainen on saatettava lain eteen. Tyyppi on harrastanut samaa tapaa loukata jokaista minun ja monen muun tekemää aloitusta ja kommenttia välittömästi, ennen kuin kukaan muu on ehtinyt mukaan. Tämä sairas tyyppi pitää saada oikeuden eteen mahdollisimman pian, ja takaan että se tulee tapahtumaan. Tuollainen hulluus ei ole sattumaa, ei koulujen eikä mm työpaikkojen koneista, vaan yksityisestä laitteesta. Sen tulee tutkintahenkilöstö selvittämään. Palataan asiaan, hah hah haaa!!!...
Perholainen eläkkeellä oleva poliisi selvittää mistä atk-laitteesta on kysymys ja otan yhteyttä oikeuskansleriin. Vaimoni ei halua että hänen nimensä on esillä näillä palstoilla. Minäkin käytän useita salaisia nimimerkkejä tänne kirjoitellessani ja arkistoin kaikki kirjoitukseni kansioihin joita on runsaasti, hah hah haa!!...
Hah, silmukka kiristyy, silmukka kiristyy, hah!...
Nyt oli jo selvinnyt että kirjoittamiseen on käytetty todennäköisesti tietokonetta. Lisäksi häirikkö on vasenkätinen ja osaa ruotsinkieltä. Hän on myös ilmeisesti nainen. Kaiken tämän selvitti evp vääpeli vanhempi konstaapeli perhosta. Hän on myös käynyt kaasusuojelukurssit ja toiminut lukuisia kertoja punaisenristin keräyspäällikkönä kotiseurakunnassaan, hah hah haa!!.. jk kohta koittaa tuomionpäivä kaikille pissiäisille, homoille. takatukille, lökäpöksyille...
Perholaisen eläkeläispoliisin veli tuntee ameriikasta entisen FBI-agentin ja hän avustaa tutkimuksissa faksin välityksellä. Poliisi on lukenut kaikki Agatha Cristien ja Hercule Poirotin kirjat sekä katsonut kaikki James Bond elokuvat. Näitten pohjalta tämä tapaus on helppo selvittää ja odotan tuloksia jo loppuviikosta hah hah haa!!...
Minä olen Britannian salaisesta palvelusta ja selvitin jo jutun.
Kyllä Kokkolassa on sairasta porukkaa, ei muuta voi sanoa.
Eihän nämä kaikki oo kokkolalaisten kirjoittamia tuo kaikkienhaukkuja on esimerkiks perhosta!
Minähän kerroin miten vajakki toimii ja hän innostui taas kertomaan melkein koko elämäntarinaansa jota hän on aloittanut jo ennenkuin netti keksittiin, siitä on näillä palstoilla paljon todisteita.
Kaikki mitä tällä palstalla hänestä kerrotaan on sitä mitä hän itse on tänne tulostanut ja suoltanut.
Olisitte käyneet koulua, eikä kaljaa kittaamassa, siitä ne evp maj eläkkeetkin ovat kertyneet.
Minusta on tehnyt kunnianloukkausilmoituksen sekä entinen esimies virkavastuussa oleva ihminen sekä suuri kuntavaikuttaja kumpikaan ei uskalla viedä asiaa käräjille asti, jotta julkisuudessa voisimme avoimesti käsitellä miten julkisen puolen työpaikoilla toimitaan muun muassa asiallisesti, työturvallisuuden ja työrauhan edistämiseksi joten turhaa mistään kunnianloukkausilmoituksista täällä jupista.
Kevyillä eväillä ja osaamisella julkista puolta ja sen yksiköitä johdetaa.
Vasta tuli tuore päätös siitä vaasalaispoliisistakin ja kaatui.
On yksiköitä ja puolueita joiden fläppitaululla lukee rahaa on!!
Koska minä teen työtäni virkavastuulla, olen velvoitettu tekemään rikosilmoituksen useammasta häiritsevää kieltä käyttävästä kirjoittelijasta.
Minä teen nyt ilmoituksen
Minäkin ilmoitan