kohtalo voi olla syynä pahaan

Mikä masentaa minua? Äidin kuolema syöpään kun olin 10 vuotias. Isän kuolema alkoholin ja diabeteksen sekoitukseen kun olin 11. Tämän välin ja vähän päälle pidin itsestäni itsenäisesti huolta. Isosisko yritti itsemurhaa kun hän oli 33 vuotias ja hän oli pitänyt minusta huolta ja suhteita yllä ja sai vakavan aivovamman siitä. Veli kuoli 44 vuotiaana ja en usko itsekään enää selviäväni 50 ikään kunnes viikatemies tulee käymään.

En kuitenkaan kadu elämääni. Minulla on se täydellinen tytär joka on yli 9 keskiarvoa pitänyt peruskoulun loppuun asti. Lukiossa on jo suosikki oppilas kaikkeen. Ehkä ujo mutta äärimmäisen viisas matematiikassa ja logiikassa. Joka haluaa lääkäriksi tulevaisuudessa.

Vaikka elämä on potkinut päähän niin näen myös parhaat puolet. Ikinä ei voi tietää mitä kivaa huominen voi tuoda.

"no sinulla on perhe!". Tyttären äiti jäi kiinni pettämisestä. En ole edes aloittanut näistä muista kurista mitä olen joutunut kokemaan.

Silti selviydyn Ja jatkan elämää positiivisesti. Jopa risukasaan paistaa aurinko joskus.

Toivon että joku saa paremman olon tästä ja jatkaa elämää hyvin mielin. Pohjalta pääsee vain ylöspäin.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse uskon ns. onnen olemassaoloon. Sitä mahdollisuutta voi parantaa yrittämällä enemmän. Esimerkiksi jos ostat enemmän lottorivejä niin mahdollisuutesi paranee. Mutta mitä jos onni on osa elämääsi missä sinä et ns. lottoa vaan joku muu sinun elämällä.

Huono tuuri voi käydä kenelle vain. Ei sitä koskaan tiedä koska joutuu onnettomuuteen toisen toimesta ja elämä menee uusiksi. Mutta muista "Älä ole surullinen mitä sinulla ei ole vaan ole onnellinen mitä sinulla on"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AinaMasentunut kirjoitti:

Mikä masentaa minua? Äidin kuolema syöpään kun olin 10 vuotias. Isän kuolema alkoholin ja diabeteksen sekoitukseen kun olin 11. Tämän välin ja vähän päälle pidin itsestäni itsenäisesti huolta. Isosisko yritti itsemurhaa kun hän oli 33 vuotias ja hän oli pitänyt minusta huolta ja suhteita yllä ja sai vakavan aivovamman siitä. Veli kuoli 44 vuotiaana ja en usko itsekään enää selviäväni 50 ikään kunnes viikatemies tulee käymään.

En kuitenkaan kadu elämääni. Minulla on se täydellinen tytär joka on yli 9 keskiarvoa pitänyt peruskoulun loppuun asti. Lukiossa on jo suosikki oppilas kaikkeen. Ehkä ujo mutta äärimmäisen viisas matematiikassa ja logiikassa. Joka haluaa lääkäriksi tulevaisuudessa.

Vaikka elämä on potkinut päähän niin näen myös parhaat puolet. Ikinä ei voi tietää mitä kivaa huominen voi tuoda.

"no sinulla on perhe!". Tyttären äiti jäi kiinni pettämisestä. En ole edes aloittanut näistä muista kurista mitä olen joutunut kokemaan.

Silti selviydyn Ja jatkan elämää positiivisesti. Jopa risukasaan paistaa aurinko joskus.

Toivon että joku saa paremman olon tästä ja jatkaa elämää hyvin mielin. Pohjalta pääsee vain ylöspäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu