Olemme miettineet mieheni kanssa koiran hankintaa ja mieheni on ollut aika ehdoton rodun suhteen, että sen täytyy olla dobermanni tai muuten voidaan unohtaa koko koirakeskustelu. Hänellä on paljon aikaisempaa kokemusta kyseisestä rodusta ja koirista muutenkin ja en epäile sekuntiakaan etteikö hän olisi hyvä kouluttamaan dobbista tai muuta vahvaluonteista koiraa.
Ongelma on ehkä se, että itselleni tämä olisi ensimmäinen oma koira ikinä ja siinä suhteessa vähän arveluttaa sellaisen rodun ottaminen mistä sanotaan ettei sovi ensikertalaiselle, koska sen verran voimakastahtoinen koira kyseessä. Miehelleni tämä on hyvin tärkeä asia saada fiksu koira taloon ja kuten sanoin uskon, että hän pärjää koiran kanssa paremmin kuin hyvin. Lähinnä mietityttää vain oma osaamiseni olenko tarpeeksi jämäkkä luonteeltani tuollaiselle rodulle vai onko lopputulos se, että koira palvoo miestäni ja minua ei tottele laisinkaan. Tiedän, että yhtä köyttä kuitenkin vedettäisiin koiran kasvatuksen suhteen ja yhtä paljon osallistuttaisiin koiran hoitoon, mutta koska omalla kohdallani ensimmäinen koira ikinä en halua silmille hyppivää koiraa joka uskoo vain miestäni.... olen lukenut pennun kouluttamisesta ummet lammet ja teoriassa pitäisi kai osata asiat, mutta silti mietin mitä jos kohdallemme osuu hyvin jääräpäinen tapaus. Mieheni mielestä pärjään kyllä hyvin kun toimimme samoilla periaatteilla.
Toinen mitä mietin on se, että kun perheemme on kaksikielinen suomi ja ruotsi - minä puhun suomea ja mies ruotsia. Ymmärrän ruotsia, mutta äidinkieli se ei ole. Koirallemme opetettavat käskyt olisivat ruotsiksi ja mietin vain mitä ongelmia se voi tuottaa kun ruotsi ei ole äidinkieleni...vai riittääkö kun itsekin opettelee vaan käskyt ruotsiksi ja opettaa samat koiralle niin kaikki hyvin?
Meillä on tilava kaksio ja paljon lenkkimetsää ympärillä - miten paljon käytännössä olisi vietävä koiraa ulos? Aamuisin yksi lyhyempi lenkki, päivällä vaihteleva määrä ulos pääsemistä(mies ottaisi koiran mukaan töihin), iltaisin yksi pidempi tunnin lenkki muuta aivojumppaa, ennen nukkumaanmenoa nopea kusetuslenkki? Riittääkö se?
Nämä nyt ensihätään mietityttää, mitä muuta kannattaisi ottaa huomioon? Eniten ehkä mietityttää tuo että olenko tarpeeksi johtajatyyppiä koiralle mitä se vaatii. Itse olisin halunnut, että meille tulee kultainennoutaja, koska se on mulle itselleni tutumpi rotu, mutta päädyttiin nyt tuohon dobbikseen, vaikka minulle vähän tuntemattomampi rotu(en ole koskaan tuntenut ketään dobbiksen omistajaa)
Ongelma on ehkä se, että itselleni tämä olisi ensimmäinen oma koira ikinä ja siinä suhteessa vähän arveluttaa sellaisen rodun ottaminen mistä sanotaan ettei sovi ensikertalaiselle, koska sen verran voimakastahtoinen koira kyseessä. Miehelleni tämä on hyvin tärkeä asia saada fiksu koira taloon ja kuten sanoin uskon, että hän pärjää koiran kanssa paremmin kuin hyvin. Lähinnä mietityttää vain oma osaamiseni olenko tarpeeksi jämäkkä luonteeltani tuollaiselle rodulle vai onko lopputulos se, että koira palvoo miestäni ja minua ei tottele laisinkaan. Tiedän, että yhtä köyttä kuitenkin vedettäisiin koiran kasvatuksen suhteen ja yhtä paljon osallistuttaisiin koiran hoitoon, mutta koska omalla kohdallani ensimmäinen koira ikinä en halua silmille hyppivää koiraa joka uskoo vain miestäni.... olen lukenut pennun kouluttamisesta ummet lammet ja teoriassa pitäisi kai osata asiat, mutta silti mietin mitä jos kohdallemme osuu hyvin jääräpäinen tapaus. Mieheni mielestä pärjään kyllä hyvin kun toimimme samoilla periaatteilla.
Toinen mitä mietin on se, että kun perheemme on kaksikielinen suomi ja ruotsi - minä puhun suomea ja mies ruotsia. Ymmärrän ruotsia, mutta äidinkieli se ei ole. Koirallemme opetettavat käskyt olisivat ruotsiksi ja mietin vain mitä ongelmia se voi tuottaa kun ruotsi ei ole äidinkieleni...vai riittääkö kun itsekin opettelee vaan käskyt ruotsiksi ja opettaa samat koiralle niin kaikki hyvin?
Meillä on tilava kaksio ja paljon lenkkimetsää ympärillä - miten paljon käytännössä olisi vietävä koiraa ulos? Aamuisin yksi lyhyempi lenkki, päivällä vaihteleva määrä ulos pääsemistä(mies ottaisi koiran mukaan töihin), iltaisin yksi pidempi tunnin lenkki muuta aivojumppaa, ennen nukkumaanmenoa nopea kusetuslenkki? Riittääkö se?
Nämä nyt ensihätään mietityttää, mitä muuta kannattaisi ottaa huomioon? Eniten ehkä mietityttää tuo että olenko tarpeeksi johtajatyyppiä koiralle mitä se vaatii. Itse olisin halunnut, että meille tulee kultainennoutaja, koska se on mulle itselleni tutumpi rotu, mutta päädyttiin nyt tuohon dobbikseen, vaikka minulle vähän tuntemattomampi rotu(en ole koskaan tuntenut ketään dobbiksen omistajaa)
Vastaukset 14
Vanhimmat
En osaa noista vastata kuin tuohon kielijuttuun, joten toivottavasti joku muukin avittaa :). Koiralle voi toki myös opettaa samat käskyt kahdella eri kielellä. Melko moni koira oppii tosi helposti että vaikka sanalle istu on kaksi eri kieltä. Omalleni opetin englanniksi ja suomeksi kaikki käskyt, lisäksi toimii pelkästä käsi/sormimerkistä ilman suullista käskyä.
Vähän kyllä ottaa korvaan tuo miehesi "auktoriteetti" tässä asiassa. Vähän kuulostaa siltä että kyllä se on loppupeleissä sinun miehesi jota koira pitää arvossaan ja tottelee kuin lapanen.
Dopperi sopii ihan mainiosti ensikoiraksi, jos omaa maalaisjärkeä, johdonmukaisuutta ja tietää millaisen koiran on ottamassa. Huonosta terveydestä kasvattajat puhuvat hyvin avoimesti, työtä tehdän kokoajan terveyden eteen mutta valitettavasti rodulla on hyvin paljon ongelmia. Dopperi on myös hyvin aktiivinen koira, kaipaa aivojumppaa ja fyysistä touhua. Fyysistä jopa hiukan enemmän. Sinuna ottaisin yhteyttä muutamaan kasvattajaan sähköpostilla ja kertoisin aloituksessa mainitut asiat, sekä epäilyksesi siihen olisiko rotu sinulle soveltuva. Tämän rodun piireissä kasvattajat ovat hyvinkin järkiporukkaa.
Entäpä jos unohtaisit koko koirakeskustelun suosiolla. Kaksio ja dobermannia vaativa MIES? Huono yhtälö kerta kaikkiaan.
Hanki varmuutta ensin ottamalla tuttujen koiria hoitoon, jottet ole ihan hukassa sitten käytännössä.
Opettele komentamaan, lenkittämään ja hellimään oikein ja oikea-aikaisesti. :-) siitä se lähtee.
Itse en ottaisi dobberia ekaksi koiraksi ilman MITÄÄN tutustumista ylipäätään koiriin/itse rotuun. Kasvattajilla voit käydä kylässä ja näet millaista dobberiarki on.
Joillekin voimakastahtoinen koira on liikaa, mutta kaikki menee silloin hyvin kun pidät vain pääsi ja vaadit asiat aina loppuun -> jos koira halutaan alas sohvalta, niin pidetään huoli että se tulee myös alas jne.
Toinen juttu on se, että isoakaan koiraa ei saa pelätä, jos tilanne menee siihen, että se yrittää ohjailla sinua esimerkiksi irvistelemällä/näykkimällä/haukkumalla tmv.
Opettele lenkkeilyä koiran kanssa, että miten kuljetaan nätisti vierellä ja miten toiset koirat ohitetaan - se kun todennäköisesti tulee olemaan vaikeinta arjessa (mitä seurannut muita koiranomistajia).
Ei ole kiva lenkkeillä jos koira on ihan hirveä remmiräyhä joka vetää omistajaa perässään kuin litran mittaa, samalla kun napsii naapurien fifit. Dobberi kun on vahva koira ja pienemmät naisihmiset vetää mukanaan. Suosittelen siis oikeasti panostamaan siihen hienoon hihnakäytökseen. :-)
Ihania koiria, kun oikeat omistajat <3
Juuri noin.Monilla on ongelma,kun ei voimat riitä pitelemään isoa ja voimakasta koiraa.Kyllähän sen koiran muuten saa pideltyä,mutta kun tulee vieras koira, tai kissa näkösälle,niin sitten ei 60kiloinen nainen hihnan päässä koiraa paljoa pidättele.Ja koulutuksella,saa koiran kun koiran kulkemaan vierellä kauniisti.
Mutta, kun tulee yllättäen pikkukoira,vapaana oleva koira tai kissa.Ei koira kuuntele taluttimen päästä kuuluvia kieltoja laisinkaan.Vaan jahtaa sydämmensä kyllyydestä saalistaan, kissaa, pikkukoiraa, tai mikä nyt sillä sen saalistusvietin herättääkään.Se on hyvin yksilöllistä,joillakin se on jänis,joillakin peura,ja joillakin toisten ihmisten lemmikit.
Yllättävät tilanteet ovat isojen koirien kanssa aina haastavampia, ei se, että miten sen saa seuraamaan namia syötellessä.Kun taluttaja on kevyt, ei ole kiinni siitä pysyykö hihna käsissä.Koira vie kyllä mennessään, joskus isompiakin miehiä, naiset ei kaikkia kykene hallitsemaan ollenkaan.Mutta ulkoilevat silti niiden kanssa, muut vaarantaen.Valitettavan usein, se koira kun hallinnasta lähtee, niin joku tulee silloin myös purruksi,ja osa omistajista ei jää edes asiaa selvittelemään.
Vaan pakenee paikalta, vaikka koiransa ulkonäön vuoksi, heidät löydetään myöhemmin pommin varmasti....
Tekstistä tuli vaikutelma että miehesi saa tahtonsa läpi ihan kaikessa, ei pahalla..
No, tosiaan, suosittelen että ennen päätöstä käyt tutustumassa dobbereihin ja haastattelemassa omistajia/kasvattajia, jotta osaat arvioida onko sinusta sellaisen emännäksi tai pidätkö edes koko rodusta.
Ja kielikysymykseen - olen varma että osaat ruotsia enemmän kuin tuleva koiranpentunne, joten tämä ei ole minkään näköinen ongelma. Joko opettelet itse ruotsinkieliset käskyt, tai sitten opetatte koiran kaksikieliseksi. Tai teette kompromissin ja käskytätte vaikka englanniksi, koiran näkökulmasta ei merkitystä..
Olet niin ovimatto... Mies päättää rodun ja senkin, että koiran käskyt sanellaan ruotsiksi aivan kuin olisi yksin koiraa hankkimassa. Parisuhteessa on KAKSI ihmistä, jolloin koirallakin olisi KAKSI omistajaa. Uskomatonta itsekkyyttä mieheltä ja pahinta on se, että annat kohdella itseäsi tuolla tavalla.
Tässä tuli jo paljon asiaa. Koirakeskustelua ei lopeteta puolison käskystä. Koira on valtavan suuri haaste ja keskimäärin 14 vuoden projekti. Siihen vaaditaan kummaltakin täyttä sitoutumista. Miehesi liene tietää, että Dobberin kanssa liikutaan todella paljon päivittäin. Tämä koskee myös sinua, koska koira ei ole teillä vain miehesi prokkis.
Sateella, viimassa, helteellä, pakkasella noin 10 km kokonaissaldona ei ole hassumpi tavoite. Käskyt voi opettaa hyvin yhdellä kielellä. Niiden oppiminen ei voi olla este. Tehkää peruskäskyt englanniksi.
Minulla on ollut lapsesta saakka koira. Dobberkin kuuluu joukkoon. Pidän hyvänä mallina jo sosiaaistumisenkin takia viedä uusi tulokas pentukurssille. Voisi tehdä myös hyvää miehellesi.
Olen ollut vuosia mukana erään Dobber kennelin toiminnassa. Aika ajoin sinne palautuu pentuja " pitovaikeuksien "vuoksi. Tarkoittaa lähinnä riittämätöntä lenkkeilyä, koulutuksen puutetta.
Näiden kanssa tehdään kuukausien työ jotta saadaan otuksille uusi hyvä koti. Tutustukaa rotuun huolella kirjallisuuden, netin ja kaiken mahdollisen kautta.
Vieläkin jää vaivaamaan tuo ehdottomuus miehesi puolelta. Toivottavasti koirasta ei tule kalun jatke.
Asunnon neliöllä ei ole väliä Liikunalla & virikkeillä kylläkin.
Miettikää tarkasti onko tämä teidän juttu. Voihan olla niinkin, että parisuhde menee poikki. Kuka vastaa silloin koirasta kaikkine tarpeineen?
Huh huh. Enpä ole ikinä aiemmin törmännyt pariskuntaan, joka ei ymmärrä tehdä näinkin tärkeitä päätöksiä yhdessä, vaan toinen osapuoli hitleröi koko parisuhdetta. Yhteinen päätös koiran hankkiminen pitää olla, jolloin molemmat tulevat vastaan eikä niin, että vain toinen antaa kaikessa myöten. En ymmärrä miten kukaan edes suostuu höykytettäväksi tuolla tavalla, mutta höykyttäjä on toki pahempi.
Minä tiedän pariskunnan, jokka otti dobberi vuosia sitten.Se oli heilläkin miehen valinta,miestä kiinnosti lähinnä koiran kova ja näyttävä ulkomuoto, ei niinkään rotuun perehtyminen tai koiran kouluttaminen.Se on muuten melko yleistä,että mies valitsee rodun.Rotikka, ja saku, ovat myös monen miehen ihannoimia rotuja, vaikka niilläkin on monesti käytöshäiriöitä.
Muutaman vuoden he ,pystyivät koiraa pitämään.Ne vuodet olivat kalliita, ja työn täyteisiä.Kouluttajilla kävivät,ja koulutttaja kävi kotona, koirasta ei koskaan tullut sellaista,että he sen kanssa olisivat pärjänneet.Eikä siihen voivut luottaa vieraiden koirien tai ihmisten seurassa, joten se piti pitää kaukana muista.
Se oli agressiivinen hihnassa vastaantulijoille,ja kaikille jotka tulivat heille kylään.Joten sen kanssa eläminen oli todellakin haasteellista, lisäksi se tuhosi ihan kiitettävästi huonekaluja, eli remmirähjä ja eroahdistus koira.
Rauhoittuminen oli sille erittäin vaikeaa, sekä kotona,että autossa, tai ihan sama mihin sen vei.Vieraiden koirien kanssa tuli huonosti toimeen,eli ulkoilut haasteellisia,lisäki koira haki vieraista ihmisistä koko ajan katsekontaktia.Ja pelkkä vilkaisu koiraan,sai sen puolustautumaan,joten koirassa todellakin riitti pariskunnalle pitelemistä.Hermostuessaan, se koira ei aikuisenakaan ollu sisäsiisti,ja hermostumisen syitähän sillä riitti. Silloin oli asunnon, tai auton lattia löysässä ulosteessa.Pariskunnan koira ei ollut pitkä ikäinen, en muista mitä sillä oli, mutta neljän vuoden paikkeille se eli.Ja kertoohan jotain sekin,että seuraavaksi koiraksi valikoitui yllätten seurakoirarotuinen, eivät toista doobermannia enää ottaneet.
Sinuna miettisin todella tarkkaan,että mitä meinaat koiran kanssa tehdä,ja paljonko aikaa sille tarjota?
Jos haluat että illat olet koulutuksissa,järjestämässä koirallesi tekemistä,ja pahimmiillaa se päivisin tuhoaa asuntoasi,niin siihen kannattaa sitten asennoitua valmiiksi.Eihän ne tule kaikkien vieraiden koirien kanssa juttuun,ja se tekeekin elämästä haasteellista.Lisäksi, eivät kestä ihmisten katsetta,ja kyllähän ihmiset normaalisti katsoo,jos koiran näkee,varsinkin jos se räyhää.Tiedän useampia, jotka ovat omistajilleen haasteellisia, joten yksittäistapauksesta ei ole kyse.
Miettisin myös,että jos valitsee jonkun helpomman,ja harrastaa sen kanssa.Niin siitä saa enemmän irti, kun ei ole noita heikkohermoisuus ongelmia haittaamassa keskittymistä.
Olisihan se kiva,ettei vieraiden tarvis pelätä,ja varoa kattomasta koiraa.Eikä itekkään olla koko ajan valppaana,ja miettiä,että miten taas selvitään koiran kanssa.
Eihän se ulkonäkö,voi olla se koiran otto päätöksessä tärkeintä, eihän?
Jos kuitenkin päädyt rotuun.Pyydä kasvattajalta koiransa lainaksi,ja käy kaupunki kävelyllä aikuisen dobberin kanssa.Näet,miten se käyttäytyy autossa.Siinä näet,millasia ovat luonteeltaan,ja käytökseltään.Kotona, ilman vieraita,ja ilman vieraita ihmisiä, voi käytös olla tietenkin erinlaista.Tai, pyydä että käytte kasvattajan kanssa kävelyllä,niin että sen hänen koirien käytöksen näet.
Harkitse,ja mieti tarkoin,ennekun päätöksen teet.Se voi tuoda elämääsi yllättävän paljon huolta,surua ja murhetta.Tai se voi olla elämäsi paras päätös, ja tuoda elämääsi ilon hetkiä yllin kyllin.Koiran otossa tärkein asia on ROTUVALINTA.
Vaihtoehtoina meillä tosiaan oli kultainennoutaja ja dobbis, mutta yhteisessä hengessä päädyttiin siihen dobermanniin.
Liikunnan määrästä en ole kovinkaan huolissani ollaan aika aktiivinen pariskunta ja vesisateet tms ei ole ongelma ulkoilulle. Itseäni kyllä alkanut kiinnostaa harrastustoimintakin koiran kanssa mihin näkisin dobbiksen olevan sopiva rotu.
Meillä on iso kaksio mikä on mielestäni ihan tarpeeksi dobermannin kokoiselle koiralle ja tosiaan koiran ei hirveän pitkiä aikoja tarvitsisi olla päivisin yksin, kun mulla lyhyet työvuorot ja mies voi tarvittaessa ottaa koiran töihin mukaan.
Halusin vain tietää voiko koiran opettaa kaksikieliseksi, mutta taidetaan mennä ruotsin kielellä, kun se on meillä se kotikieli enimmäkseen.
Sekin asia ollaan kyllä sovittu mitä tapahtuu jos erotaan joskus, että sen suhteen ei ongelmaa.
Kannattaa huomioida että ne usein paljon myös metelöivät,ettei yöllä,tai iltasella voi poies olla,ettei naapurit häiriinny.
Harrastaa saat varmasti, ihan kyllästymiseen asti,ja tuskin sekään riittää.Jos dobbiksen valitset.
Ja muistahan, jos kaikesta huolimatta, koirasi ei osaa käyttäytyä.Jos se riehuu,räyhää jne.Vika ei ole vieraassa ihmisessä,lapsessa, koirassa.Vaan sinun omassasi, jos et sitä käyttäytymään oikein saa.Monesti kuulee,että ihmiset syyttelee muita,oman koiransa huonosta käyttäytymisestä.Kuten,että vika vieraassa,kun katsoi päin,tai vieras koira katsoi,niin siksi dobberi aloitti rähinän.Mitä ihmeellisempiä syytöksiä,keksitään,kun ei huomata että syyllinen on itse,ja oma koiransa.
Onnea, toivottavasti valintane kanssaa sitten pärjäätte, oli se sitten mikä tahansa.Ja jos ette pärjää, niin tajuatte ajoissa hakea apua tai luovuttaa,ennekun menee muille vaaralliseksi ;)
Kaverin koira puri kaveria ohituksessa, kun ei yltänyt vieraaseen.Outo se oli kyllä.
Jos äijä on TÄYSIN EHDOTON rodun suhteen, niin siihen on oltava jokin syy. Ja kas kummaa kun se syy on AINA ja joka ikinen kerta siinä, että koira tulee munan jatkeeksi. Ihan aina. Siitä yhtälöstä ei mitään hyvää ole koskaan koitunut, joten onhan se kiva, että taas on yksi dobberi munan jatkeeksi menossa.
Normaali ihminen miettii muutakin kuin sitä, että juuri tämän näköinen koira on saatava ja juuri tällainen siitä on räätälöitävä käskyissä käytettävää kieltä myöten. Toisiakin rotuja, joiden kanssa harrastaa olisi, niin ei tarvitsisi ottaa dobberia PARISUHTEESEEN, jossa toinen osapuoli jopa itse kyseenalaistaa sen, että riittääköhän osaaminen itsellä dobberiin. Jos oma intuitio on se, että homma arveluttaa, niin harvoin se väärin menee.