Terve taas

EsupsTill21.12

Eli vähän aikaa sitten jätin tänne ilmoituksen, jossa kerroin heittäväni itseni narun jatkeeksi. WikiHow:sta löytämäni hirttosolmun sitomisohje oli kuitenkin viallinen, joten potkaistessani tuolin jalkojeni alta, jäin henkiin, mutta halvaannuin lähes kokonaan. Monen leikkauksen ja usean fysioterapeutilla kulutetun tunnin jälkeen, pystyn jälleen toimimaan normaalisti palleasta ylöspäin, mutta jalat halvaantuivat pysyvästi. Tällä hetkellä olen vielä sairaalassa. Kotiudun 21.12, eli juuri sopivasti joululoman viettoon. Lomasuunnitelmia ei kuitenkaan ole, vaan heti kotiin päästyäni hyppään parvekkeelta terassin kaiteelle, ja päätän päiväni lopullisesti. Siihen asti kuitenkin tulen säännöllisesti silloin tällöin tänne haukkumaan teitä.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tervetuloa takaisin.

      • EsupsTill21.12

        Kiitoksia.


    • Kaikki palaavat aina takaisin.

      Kokeile tällä kertaa jotain eksoottista itsemurhatapaa, esim. ammu itsesi luokkasi edessä, ole ensimmäinen ihminen joka on saanut kannabiksen yliannostuksen tai vaikka räjähdä Myyrmäessä.

      • Tai vedä yliannostus omenansiemenillä, siinäkin olisit varmaan ensimmäinen.


      • EsupsTill21.12

        Toista kertaa en kehtaa epäonnistua, että ehkä mää käytän vaan jotain perinteistä ja luotettavaa keinoa.


    • Hfddsw2321

      Ketään täällä ei kiinnosta. Sulta puuttu usko löytää valo sisältäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1466
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1023
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      383
      864
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      156
      849
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      723
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      668
    8. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe