Taannoin ajettiin poliisin yli ja nyt taas miehen yli keskustassa virolaisen kuskin toimesta kuuleman mukaan. Päälle ajettu ei kuollut onneksi. Kyseisen miehen serkut ajavat kuulemma virossa viinarallia joten olipa omituinen yhteensattuma? Lienee kovaa kilpailua viinarallin suhteen.
Rattijuoppoja taas liikenteessä!
Rantainkauttakuultuna
458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Juoru kulkee myös, että sataman kautta on alkanut taas kulkemaan pimeää viinaa virolaisten merimiesten myymänä rahtareille ensisijaisesti.
Siellä on kohta satamatyöntekijätkin päissään, että saisi laittaa ratsian suoraan sataman porteille.
Valitettavasti tuo avaus on virheellinen, koska yksikään ei ole jäänyt Kokkolassa rattijuopon auton alle tällä kellonlyömällä.
"35 kärähtänyt rattijuopumuksesta Pohjanmaan pikkujoululiikenteessä
29.11.2016 18:32
Poliisi puhallutti noin 82 000 kuljettajaa valtakunnallisessa pikkujoululiikenteen valvonnassa kahtena viikonloppuna 18. - 20.11. ja 25. - 27.11. Eniten rattijuopumuksesta epäiltyjä jäi kiinni Helsingissä (48), Lounais-Suomessa (47) ja Pohjanmaalla (35).
Yhteensä tavoitettiin 312 rattijuopumuksesta epäiltyä. Heistä 258:aa epäillään alkoholin vaikutuksen ja 54:ää muun huumaavan aineen alaisena ajamisesta.
Poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo, että vuoden 2015 valvontajaksoon verrattuna rattijuopumuksista epäiltyjen määrä väheni 40 tapauksella, mutta sen sijaan muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena ajaneiden määrä lisääntyi hieman, 52:stä 54:ään.
Onnisen mukaan puhallutusten määrä suhteessa kiinnijääneisiin rattijuopumuksesta epäiltyihin säilyi edelliseen vuoteen verrattuna lähes samalla tasolla.
Viime vuonna ensimmäisellä jaksolla 269 puhallutusta tuotti yhden rattijuopumusepäilyn ja toisella jaksolla vastaava puhallutusten määrä epäiltyä rattijuopumustapausta kohti oli 261. Tänä vuonna vastaavat luvut olivat ensimmäisellä jaksolla 253 ja toisella jaksolla 267 puhallutusta yhtä rattijuopumuksesta epäiltyä kohti.
Poliisi jatkaa rattijuopumusvalvontaa edelleen normaalisti muiden poliisitehtävien ohessa."
Tapaus sattui jokin aika sitten eikä siitä ole välttämättä tehty rikosilmoitusta koska asia oli kuulemma hoidettu sovittelulla paikan päällä.
Tosin yksipuolisella sellaisella olettaisin.
Tsomk lol