kokee oikeudekseen mainita painostani. Minusta ei ole oikein että henkilööni kohdistuvista seikoista ääneen mainitaan itselleni. Positiivisia voi sanoa mutta ei negatiivisia, en ainakaan koskaan itse sanoisi toisen painosta.
Aina pistää korvaan kun harvoin tapaamani henkilö
oikeetaelämää
2796
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Voit helposti muuttaa kommenttien rakenteita.
Kaksi vaihto-ehtoa:
Syö
Laihdu
H.
Onkohan siinä joku ristiriita jos hän aina huomauttaa sun lihavuudesta ? Hän varmaan luulee ettet ekalla kerralla ymmärtänyt huomautusta, toisaalta voi olla myös niin ettei hän muista aiemmin jo maininneensa asiasta eli hän on ikäänkuin jossain oravanpyörässä. Muistuta häntä et asia on jo ollut parisataa kertaa esillä. Pyydä häntä teille syömään josko hän vain sitä tarkoittaa pikku vinkeillään...
"lihavatonleppoisia"
Läski ihminen ansaitsee ulko-näöstään vain ilkeitä kommentteja.
On sitten kuinkakin suloinen sisältä.
Häpeä läski, häpeä, häpeä, häpeä...
H.
En voi sanoa kuitenkaan itseeni lihavaksi, ylimääräistä painoa kuitenkin on vähän verrattuna 20 v. sitten aikaan, mutta en lihava ole. Ja tarkoitin yleisemmällä tasolla että joku kaukaisempi harvoin tavattu ihminen näin sanoo, ei ole nähnyt pitkään aikaan minua. Eikä se yks ja sama moneen kertaan.
Ja kusipää ihminen ansaitsee käytöksestään vain ilkeitä kommentteja.
Häpeä tahditon kusipää häpeä, häpeä, häpeä...
Oikeastaan mitäpä mieltä olisit katajavasta kylvetyksestä?
"häpeä.itse"
Mielen-kiintoista.
Sehän kiihdyttäisi aineen-vaihduntaa.
Etenkin saunassa. :)
H.
Joku kolkatan olka vielä kylvettämään.
Jos paino on ongelma eikä ole sinut sen kanssa, niin kyllähän se kenkuttaa. Olen hoikka ja en tykkää minäkään jos jatkuvasti samat tyypit huomauttelevat ... sinä se saat syödä mitä haluta, pysyt hoikkana. Etpä ole lihonut tai olet tainnut jälleen hoikistua viime näkemästä. Ei sekään kivaa ole.
Kohteliaisuutta se tietenkin on tai sanojen ja mielikuvituksen puutetta, kun ei keksi muuta sanottavaa. Ei viitsi utsia aina terveydestä tai toistella, mitä kuuluu, ym. pläp, pläp...
No pitää mennä itseensä, että sortuuko samaan kohdatessa tuttuja.
Eräs pyöreähkö ihminen kokee loukkaavana kun pöytäseurueessa huomautellaan: ota ja maista nyt tätä ja tuota, ei siinä ole paljoa kaloreita, ja saahan sitä joskus juhlia. Niin kuin ylipainoinen olisi aina toivottomalla dieetillään ja taistelisi jokaisesta herkkupalstaan. No minulle aina sanotaan, että sinullahan on varaa syödä, vaikka totuus on että mielessä pyörii enemmän kolesterolit kuin kalorit.
"reppuriika"
Sinä pyöreähkö ihminen:
Läski ihminen ansaitsee ulko-näöstään vain ilkeitä kommentteja.
On sitten kuinkakin suloinen sisältä.
Häpeä läski, häpeä, häpeä, häpeä...
H.
Se on vähän sama, kun suomalaiset punaniskajunttiukot vois lähettää sota-alueille ja meille tulis niitä hyvinhoidettuja ja hyvältätuoksuvia miehiä muualta. Ei suomalainen mies ole mikään ilo silmälle!
Onko sinulla hänen mielestään painoa liikaa vai liian vähän?
Vaikea on tämä painonhallinta asia....noin yleensä ottaen....Juuri luin ylen uutisista voimistelija tytöistä jotka sairastuivat syömishäiriöön.....yksi menehtyi siihen...valmentajat vaativat laihduttamista....
Kyllä se tuntuu vähän ahdistavalta katsoa oikein lihavaa ihmistä....siis aivan normaalin arjen työn ja liikkumisen vuoksi...
Mitkä ne syyt sitten ovatkin jotka johtaneet siihen ylipainoon...huomauttelu on epäkohteliasta.
"mimmimum-..mi"
Ettei sinulla kuitenkin vähän kainalosi nurkilla jotain pullistelisi? :)
Siinä kohtaa missä se olkain kulkee.
Hali
H.
Minun täytyy nyt varmaa peittää tuo kamera....läppäristä....niin usein tässä puolialasti hiippaloin....
Tee se hunkki on ennenkin kurkkinut naisten makkareihin.
Kuusikymppiset ovat suvaitsevia.
Kun Hunksi ivaa heitä läskeiksi, niin he aivan hyrisevät tyytyväisyydestä ja ovat onnesta mykkyrällä.
Mimmimummu hamuaa hunkkii ittellensä ja sietää mitä tahansa 😂
"Puolialasti"?
Kuumia aaltojako?
"herranjestas"
Minä en ketään, etenkään mimmimummia läskiksi sanonut.
Minä uskon hänen olevan yksi maailman siroimmista ja hoikimmista mummoista.
-
Kuvasin muinaista näkyä, kun ujo nainen tulee uima-rannalle.
Paita pois, liivit jää.
Silloin erottuu sellainen hennosti pursuava kaistale ihoa olkaimen ja olka-pään välissä :)
H.
Hali-hali
No se oli minulta ihan läppää....ja läppäristäkin läppää.....
Selityksesi ovat yhtä ontuvia kuin "runosikin".
Ja naisethan noita hymiöitä täällä viljelevät.
Nuija!
Kesto-ongelma,+ikävä+kyllä.+Nimittäin+suomalaisen+naisen+heikko+itsetunto,+ettei+pysty+kantamaan+keräämiään+kiloja+suurella+arvokkuudella+ja+ylpeydellä.+Välittämättä+västäräkkiä+mitä+muut+ajattelevat+ja+sanovat.
Minä+en+näe+muita+läskejä+kuin+joulukinkussa+ja+lintulaudalla,+mutta+niistäkin+on+kehitys+ja+inflaatio+syönyt+90%.+Nähdä+läskinen+sika+alkaa+olla+utopiaa.
Se+että+joku+on+sairastuttanut+mielensä+sanaan+läski+ja+käyttää+sitä+negatiivisessa+hengessä,+ei+saisi+olla+esille+ottamisen+arvoista.
Jos on ylipainoa niin siitä asianomainen varmasti kärsii ilman huomautteluja. Nostellessa 20 kilon laatikoita, niin huomaa ettei niitä pitkälle jaksaisi meikäläinen raahata. Voi vain kuvitella mitä sellaisen ylipainon kuljettelu luuston päällä päivästä toiseen on ja joutuu siinä sydän ja verenkiertokin koville.
Eräs tuttavani laihdutti puolessa vuodessa 27 kiloa ja suorastaan loistaa uudessa elämässään. Ennen tämä noin 160-senttinen nainen oli kömpelö, huohotti joutuessaan kävelemään parin kortterin välin ja nyt hän painelee koiran kanssa päivittäin 6 - 10 kilometrin lenkkejä. Hänellä lienee taipumus lihomiseen ja alussa meinasi mennä painonhallinta jojoiluksi, mutta nyt hän pysynyt haluamassaan lukemassa jo parisen vuotta. Sanoo, että on se sellainen ilo ja elämänmuutos, että pääsee liikkumaan, jaksaa ja tietysti itsetunnolleikin, ettei enää halua paisua entiseen.
Ottaa korvaan ,joo o ottaa se.
Likan kuoleman jälkeen kun näin velipuoleni ekakerran ,ei se osanottoa esittänyt mut muisti sanoa ,sä olet lihonnut.
Pakko myöntää et teki mieli pyyhkiä lattiaa sillä harjasniskalla.
Tuli vielä mieleen antaa vinkiksi aloittajalle. Seuraavan kerran kun tapaat tämän henkilön, niin astu esiin ja pyydä tilannearvio, että niin ollaanko sitä nyt lihottu tai laihduttu viime tapaamisen jälkeen, kun ei ole tullut hankittua sitä henkilövaakaa?
tyttöjä ja naisiakin iankaikkisesti opetetaan että vähemmän saa tupiinsa jos on nöyrä, kiltti ja pyrkii miellyttämään miehiä, siivoaa, luuttuaa, puunaa ja järjestää,
- siisti koti kertoo että on kunniallinen ja siisti nainen - ja hevonpaskat
- elämä opetti että väärin mietitty - minäkin oln aina ex-miehen mielestä liian lihava
- silloinkin kun paino alimmillaan esm raskauksien jälkeen oli 40 - 50 kg.
Kuinka tosi typerä nainen ja avioliitto. Väkivaltaisuudessaan nyrkin ja hellan välissä.