Suomalaisilla on vahva valtiollinen yleisradioyhtiö vielä kymmenenkin vuoden jälkeen, jos Yleisradion johto pelaa korttinsa oikein ja tekee järkeviä ratkaisuja. Yle toki voi maalata myös itsensä nurkkaan, jos Ylen johto ei älyä reagoida mediakentän muutoksiin eikä osaa lukea ajan merkkejä. Näin uskoo Ylen entinen toimitusjohtaja, viestintätoimisto Kreabin Suomen-yhtiön toimitusjohtaja Mikael Jungner (sd).
”Ylen kohtalo on täysin Ylen johdon käsissä. En usko, että poliittista painostusta on odotettavissa tulevina vuosina. Yle selvisi kuivin jaloin ehkä Yle-kriittisimmän hallituksen selonteosta alkukesästä”, hän toteaa.
”Ylen kohtalo on täysin Ylen johdon käsissä. En usko, että poliittista painostusta on odotettavissa tulevina vuosina. Yle selvisi kuivin jaloin ehkä Yle-kriittisimmän hallituksen selonteosta alkukesästä”, hän toteaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Junger on yksi sellaisistä tyypeistä, jonka voisi haudata samaan paikkaan kuin Sipilänkin. Kaksi oikein persu-idioottia narsistia. Jungerilta lisäksi puuttuu kaikenlainen osaamisnen.
Persu-idioottikin yleensä pitää paikkaansa, mutta tässä tapauksessa tarkoitan, perus-idioottia.
Pakkovero-Ylen budjetti on 500.000.000 euroa, maailmanennätys väkilukuun suhteutettuna. SIIS 500 miljoonaa edelleen. Ei leikattu.
Luulisi, että aikaa ja rahaa riittäisi tosiasioiden tarkistamiseen.
Jäänne ajallta kun suomea siirrettiin kommunistiseen järjestelmään, propagandan on toimittava..
Missä jutussa oli ja mitkä tosiasiat olivat tarkistamatta ja pielessä?
Kommarit ja muut vasurit vyöryivät Yleen 1970-luvun alusta alkaen. YLE - Reporadiosta tuli opintonsa keskeyttäneiden ja melkein ylioppilaiden suojatyöpaikka. Sakkiä lappoi sisään. Punainen jäsenkirja korvasi tutkinnot ja ammattitaidon. Tämä suuntaus valtasi hallinnon ja virkapaikatkin. Vasemmiston jäsenkirja alettiin vaatia jopa lastentarhanopettajilta.
"Koti-uskonto-isänmaa" vakiintui pilkkalauseeksi. Polvet ruvella kummarrettiin itään. Yrittäjät olivat rikollisia. Suomella oli lakkoilun maailmanenmätys. -Jos äiti halusi hoitaa lapset itse tai ei saanut päivähoitopaikkaa, oli "kotihuora" ja "siivellä eläjä".
Samaa sakkia on Ylessä edelleen. Myös politrukkia piisaa.
Varsinkin Tampereen yliopiston toimittajankoulutukseen vakiintui punapropaganda ja punamanipulointi. Stalinistien aatteet ja opit elävät edelleen, joskin Neuvostoliiton kaaduttua niitä alettiin naamioida vihervasurisuvakki-mössöllä.
Punikeista en tiedä, mutta kyllä sinä ainakin olet romahduspisteessä, tarina alkavat mennä kauemmas ja kauemmas menneisyyteen ja erkanemaan kauemmas ja kauemmas varsinaisesta käsiteltävästi asiasta.
Kyllä+puna-aalto+levisi+muihinkin+kuin+Tampereen+yliopistoon,+mutta+Tampereen+yliopisto+uusimpana+yliopistona+oli+punavärin+huippu+ensimmäisiä+professorinimityksiä+myöten.+Tämä+korostui+etenkin+isossa+ja+monialaisessa+yhteiskuntatieteellisessä+tiedekunnassa,+jossa+oli+ja+taitaa+vieläkin+olla+toimittajalinja.+Helsingin+yliopiston+valtiotieteellisessä+tiedekunnassa+on+yhtenä+oppiaineena+tiedotusoppi,+mutta+myös+valtiotieteellisen+tiedekunnan+valmistumisprosentti+oli+60-+ja+70-+luvuilla+alle+30%.
jotain tapahdu, rahoitus sentään katkolla joka vuosi.