Ei niin subjektiivinen joulu

socratees

Yksinkertaisin selitys joulun ajankohdalle on, että 25. joulukuuta on roomalaisen juliaanisen kalenterin talvipäivänseisauksen alkuperäinen ajankohta.[18] On myös esitetty, että juhlapäivä olisi sijoitettu kyseiseen ajankohtaan sen vuoksi, että samana päivänä oli ennestään vietetty Voittamattoman auringon (Sol Invictus) päivää.[2] Erään teorian mukaan asia olisi kuitenkin ollut päinvastoin: kristityt olisivat viettäneet sanottuna päivänä Jeesuksen syntymä­juhlaa jo ennen kuin keisari Aurelianus, mahdollisesti vastavetona kristityille, määräsi saman päivän Voittamattoman auringon päiväksi.[17] Tähän ajankohtaan oli mahdollisesti päädytty sillä perusteella, että rabbiinisessa juutalaisuudessa yleisesti uskottiin suurten profeettojen kuolleen samana päivänä vuodesta, jolloin olivat syntyneetkin. Jeesus oli ristiin­naulittu juutalaisten pääsiäisenä, juutalaisen kalenterin mukaan nisan-kuun 14. päivänä, joka juliaanisen kalenterin mukaan kuitenkin sattui eri vuosina eri päiväksi. Eri laskelmien mukaan Jeesus olisi kuollut joko 25. maaliskuuta tai 6. huhtikuuta, ja sillä perusteella hänen uskottiin myös siinneen Pyhästä Hengestä samana päivänä vuodesta ja syntyneen yhdeksän kuukautta myöhemmin, siis joko 25. joulukuuta tai 6. tammikuuta.[17][19] Ajankohtaa on kuitenkin pidetty epä­toden­näköisenä, koska Raamatun mukaan seudulla oli Jeesuksen syntyessä paimenia kedolla,[20] mutta Juudean vuoristoseudulla karjaa ei tuohon aikaan vuodesta, talvi­sateiden aikana, yleensä pidetty laitumella.[21] Tosin Mišnassa[22] on maininta, joka antaa ymmärtää, että temppelin uhrieläimiksi tarkoitettuja lampaita pidettiin kedolla vuoden ympäri. Mišnassa kerrotaan uhrilampaista kedolla 30 päivää ennen pääsiäistä, eli helmikuuhun sijoittuvalla ajalla, jolloin talvisateet olivat lähes runsaimmillaan.[23] Jos siis lampaat, joista Luukas puhuu, olivat uhriksi tarkoitettuja lampaita, on täysin mahdollista, että paimenet olivat kedolla paimentamassa niitä 25. joulukuuta.

Niinkuin huomaat sut on opetettu viettämään joulua omalla tavallas.
Miten sä irrottelisit yllämainitun pohjalta onko joulu ilon vai surun juhlaa voiko sitä verrata juhannusjuhliin viettotapana ? Miksei jouluna syödä esim. lammasta, kuka ton kinkun keksi ?

11

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höpöti.
      Hölmönäki.
      Wikinäki.

      H.

      • jaajojaa

        Bingo ! hunksz tiesi tämänkin lähteen aivan oikein Wikipediastahan toi teksti on lainattu, sen sijaan kuinka joku voi luulla et tollaisen tekstin vois vetää ihan randomisti ns. hatusta ja pitää sitä omanaan, - huh.
        Mut sitä ei hunksz -kaan tietänyt tai osannut miettiä mikä tossakin on pointtina, meni heti sivuraiteille. Haluatko miljonääriksi ?


    • nettikettiäpeliin

      copy pastaajalle: kohteliasta olisi mainita lähde, eikä esittää toisten kirjoituksia ominaan.

    • Kukin-päätellyt-Joulunsa

      Suomalainen kinkku ei reklamoi, kenen on päivä, kun se iskeytyy joulupöytään.
      Yksikään Nassu eläessään ei mieti, että Jeesusta vartenhan tässä lihotaan, ei mieti edes sitä, että Joulupukin kunniaksi saan kasvaa ja päätyä ihmisten pöytiin heidän ahneisiin suihinsa kadoten ja pitkänä pötkönä viemäriin laskeutuen.

    • Sori sokrates, noin pitkää ei jaksa lukea, mutta vastaan viimeisiin kysymyksiisi,
      joulussa on kaiken ilon ja riemun lisäksi sellaista haikeutta, joka kuuluu pimeään ja kylmään, niistä en halluis luopua, juhannuksena vaan riekutaan, jouluna rauhallisen lempeästi vaan liekutaan. Valo on ratkaisevassa osassa, miten juhlani vietän.

      Tuo kinkku onkin kinkkisempi kinkku, siitäkin lienee legendoja monituisia, yksi johon uskon kuin kallioon on, että sika se tökki niillä kökköharjaksillaan sitä pienoista jeesus-lasta ja eiköhän mitä sai sika siitä sitten rangaistuksen, joutui joulupöytään, huom. rikkaitten joulupöytään, ehkä tapa tuli balttiasta tänne, siellähän niitä rikkaita ennen oli, tai saksasta niin kuin joulukuusikin, pitäisi museovirastoon soitella, vaan en kehtoo.

      • harhaan.iskit

        Juutalaiset eivät syö sianlihaa joten miksi he sikoja olisivat kasvattaneet.


      • harhaan.iskit kirjoitti:

        Juutalaiset eivät syö sianlihaa joten miksi he sikoja olisivat kasvattaneet.

        juupa juu, legenda on legenda, olipas kauhea kohtalo sialla.


    • Jos söisimme lammasta, Juice joutuisi kirjoittamaan uuden joulubiisin, ja hän kupsahti jo. Eli kinkulla mennään.

    • reppuriika

      Onneksi raamatullinen uskova voi juhlia joulua, siis Vapahtajan synttäreitä vaikka heinäkuun 7. päivä tai ei ollenkaan. Ihan turha moisesta asiasta on kiistellä. Jos viettää niin miksi se päivä ei sopisi sitten ainakin Pohjolassa vuoden pimeimpään aikaan. Jeesus sanoo: Minä ole maailman valo.
      "Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus". Joh. 8: 13.

    • EVVKevvkEVVK

      Kuka jaksaa lukea moista pötkylää?
      Onko siinä jotain järkeä? En itse jaksanut.

    • Baabushka

      Mielestäni tämä kuuluisi vauva-palstalle. Itse ahdistuin tavattomasti, kun siellä väännettiin anopin matkustamisesta ulkomaille juurikin jouluna. Mahdollisesti edellisenä vuonna oli asia ollutkin toisinpäin ... Ota niistä selvää. Minusta on hyvä, jos sopu säilyy sen ansiosta, että voi juhlia vaikkapa venäläisten joulua oikein pidemmän kaavan mukaan meidän perinteisen joulumme jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      241
      2064
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1627
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1272
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      982
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      789
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      780
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      761
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      750
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe