LUOKKA-rasismi: aateliset, papisto ja työläiset

Yhteiskuntaluokkien välinen rasismi on perua Ruotsin vallan ajalta,
Ruotsihan
(vallattuaan Suomen maat kolmella sodalla)
toi tänne luokkayhteiskunnan.
----
NYKYISIN:
jokainen yksilö saa lain mukaan uskoa taikka olla uskomatta,
häntä ei saa pakottaa.
----
PAKKOA ennenvanhaan:
Ruotsin hullut kuninkaat pakottivat meidät suomalaiset
v. 1155 -1323 kolmella sodalla 'uskomaan'
joihinkin Lähi-Idässä tehtyihin oppeihin, dogmeihin.. tekosyynä maan valtaamiselleen.

Samalla valtasivat Suomen maat
ja kuningas lahjoitti ne läänityksinä suosikeilleen
jotka nimitti 'aatelisiksi'. Rakennutti suomalaisilla siihen linnan tai kartanon.
.
Aatelissääty oli verovapaa rälssi
samoin hengellinen sääty eli papisto.

Talonpojat tekivät työt
ja samoin palvelijat, työläiset.
----

Kuningas ja poikansa tappelivat keskenäänkin vallasta
ja heillä oli pyrkimyksenä tehdä Ruotsista suurvalta

Suomesta aloittivat ja ottivat Suomesta resurssinsa seuraaviin sotiinsa Euroopassa,
ottivat varotuksella rahat ja ruokatavarat, hevoset ja miehet perheistä
suurvaltapyrkimyksineen.

Turhaan ei toisen pahan naapurimme pääjehu Putin sanonut:
"Ruotsi on AINA sotinut viimeiseen suomalaiseen!"

----

Ovelia ja ilkeitä naapureitamme lännessä ja idässä pitää vähän varoa.

----



__________________
Vatteista jo kauaskin näki muutama vuosisata sitten, kuka oli aatelinen ja ihailtavana,
hänellä aina silkkihame ja parasolli, miehillä valkoiset kaulukset ja puku, ruotsin kieli.

Suomalaisilla multaiset saappaat, naisilla esiliinat...


__________________
Eivätkä ne, jotka ovat keränneet rahat maastaan ja vieneet ne ulkomaisille tileilleen verottajan ulottumattomiin, niin he eivät ole itsekään edes onnellisia!
Tässä vain yksi esimerkki:

http://www.iltalehti.fi/viihde/201612012200034991_vi.shtml
15106
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

hoveineen voisivat myöskin nauttia tavallisesta elämästä, koulunkäynnistä, opiskelusta ammattiin, työssäkäymisestä, perheen perustamisesta ja hoitamisesta muiden samoja asioita harrastavien kanssa.

Nyt heidät eristetään ylellisyyteen linnoihinsa palveluskuntansa hoitoon - ihailtaviksemme.

1Äänestä

Korjaus. Athina oli lapsi kun peri miljoonansa ei hän kerännyt niitä tietoisesti viedäkseen ulkomaille. Liian hepponen esimerkki.

Äänestä
  • Vanhempien rahat riittävät kolmanteen ja neljänteen polveen. Samoin teot.

    He ovat riistäneet Athinalta OMAN elämän.

    1Äänestä

  • Niiiii kirjoitti:

    Vanhempien rahat riittävät kolmanteen ja neljänteen polveen. Samoin teot.

    He ovat riistäneet Athinalta OMAN elämän.

    Miksi siis helvetin pitkä alustus, jolla ei ollut mitään tekemistä Athinan surulla. Ukko se petti ja jätti.

    Äänestä

  • ois uutinen tässä?

    2Äänestä

Korppis, olet väärässä, eikö kaikella alussa mainitulla ole ole luot pohja vääryydelle,
johon Athina on tahtomattaan synnyttyään jo joutunut?
Kärsimys maailmassa paljolti johtuu rakenteellisista syistä.

1Äänestä

ja omassa maassaan asuvat ihmiset ovat samanarvoisia,
kunnioitettavia olentoja.

Muiden maille tunkeminen on samaa kuin kotirauhan rikkominen.

Jos he eivät ole tulleet omassa maassaan juttuun muiden kanssa,
niin vielä vähemmän he tulevat ihmisten kanssa toimeen tunkiessaan toiseen maahan.

1Äänestä
  • Viimeiksi yritti ryssä

    Äänestä

  • mutta paljon nuoria suomalaisia murhattiin sinne Karjalan sotatantereille!
    Se oli väärin heitä kohtaan! - Sotaa ei saa enää tulla koskaan!
    Kaikille sodassa murhatuille ikikiitokset itsenäisyyden säilyttämisestä!

    Kohta Suomi 100 vuotta itsenäinen!

    Kiitos rakas Taivaan Isä!

    1Äänestä

  • ikikiitokset Suomen kansalta!

    1Äänestä

että jos 2-kymppisenä ammuttu tai räjäytetty mies KUULISI

nuo kiitokset sinne haudan pohjalle,
niin:
MILTÄ hänestä tuntuisi...

"Kiitos, että menetit elämäsi alkuvaiheessaan."

Sodassa isänmaamme Suomi sai pidettyä itsenäisyytensä.

1Äänestä

Luokkayhteiskunta aiheuttaa paljon pahaa.

" Maa on Herran,

ja omassa maassaan asuvat ihmiset ovat samanarvoisia,
kunnioitettavia olentoja.

Muiden maille tunkeminen on samaa kuin kotirauhan rikkominen.

Jos he eivät ole tulleet omassa maassaan juttuun muiden kanssa,
niin vielä vähemmän he tulevat ihmisten kanssa toimeen tunkeutuessaan toiseen maahan."

1Äänestä
  • Olisivat jääneet luotien sekaan.

    Äänestä

  • kotilieden ja äitinsä isänsä , kaikkien omiensa puolesta kuten nuoret suomalaiset 1939 -45.

    1Äänestä

eivät vaatteet ilmaise enää yhteiskuntaLUOKKAA.

Eikä ihmisiä puhutella kuin vanhoissa elokuvissa, kun palvelijat oli opetettu sanomaan: "Saanko ottaa asessorin takin?"
tai:
"Haluaako kihlakunnantuomari paremmat sukat?"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomalaisten-elämää kirjoitti:

Yhteiskuntaluokkien välinen rasismi on perua Ruotsin vallan ajalta,
Ruotsihan
(vallattuaan Suomen maat kolmella sodalla)
toi tänne luokkayhteiskunnan.
----
NYKYISIN:
jokainen yksilö saa lain mukaan uskoa taikka olla uskomatta,
häntä ei saa pakottaa.
----
PAKKOA ennenvanhaan:
Ruotsin hullut kuninkaat pakottivat meidät suomalaiset
v. 1155 -1323 kolmella sodalla 'uskomaan'
joihinkin Lähi-Idässä tehtyihin oppeihin, dogmeihin.. tekosyynä maan valtaamiselleen.

Samalla valtasivat Suomen maat
ja kuningas lahjoitti ne läänityksinä suosikeilleen
jotka nimitti 'aatelisiksi'. Rakennutti suomalaisilla siihen linnan tai kartanon.
.
Aatelissääty oli verovapaa rälssi
samoin hengellinen sääty eli papisto.

Talonpojat tekivät työt
ja samoin palvelijat, työläiset.
----

Kuningas ja poikansa tappelivat keskenäänkin vallasta
ja heillä oli pyrkimyksenä tehdä Ruotsista suurvalta

Suomesta aloittivat ja ottivat Suomesta resurssinsa seuraaviin sotiinsa Euroopassa,
ottivat varotuksella rahat ja ruokatavarat, hevoset ja miehet perheistä
suurvaltapyrkimyksineen.

Turhaan ei toisen pahan naapurimme pääjehu Putin sanonut:
"Ruotsi on AINA sotinut viimeiseen suomalaiseen!"

----

Ovelia ja ilkeitä naapureitamme lännessä ja idässä pitää vähän varoa.

----



__________________
Vatteista jo kauaskin näki muutama vuosisata sitten, kuka oli aatelinen ja ihailtavana,
hänellä aina silkkihame ja parasolli, miehillä valkoiset kaulukset ja puku, ruotsin kieli.

Suomalaisilla multaiset saappaat, naisilla esiliinat...


__________________
Eivätkä ne, jotka ovat keränneet rahat maastaan ja vieneet ne ulkomaisille tileilleen verottajan ulottumattomiin, niin he eivät ole itsekään edes onnellisia!
Tässä vain yksi esimerkki:

http://www.iltalehti.fi/viihde/201612012200034991_vi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu