Oletteko introverttejä?

Olen introvertti luonne itsekkin. Asun yksin. Ei täällä minun luona paljon ketään käy, paitsi sukulaisia. Äiti enmmäkseen luonani käy.

Olen kuntouttavassa työtoiminnassa ma-to. Iltaisin käyn paljon kylillä kävelemässä. Kesällä tapaan monesti mennä rannalle istumaan. En ui, istun vaan. Pururadalla käyn myös kiertämässä.

Varsinkin se sattuu, kun muut ystävystyy: töissä, kaveripiireissä, ihmisten näkee näiden haluttujen eteen vaivaa, järkkää yllätyksiä ja ostaa lahjoja. On mulla elämässä ihmisiä, mutta ei tosiystävää, vaikka yksi ystävyys onkin melko palkitseva. Ulos päin näyttää menevän varmaankin hyvin ja viihdynkin paljon yksin, mutta silti se sattuu, kun kukaan ei välitä, tai ainakaan osota sitä. Siis ystävistä. On mulla äiti. Olen jopa joskus kaverille maininnut, että puuttuu se best friend, ei kyllä johtanut mihinkään. Ei jaksaisi enää itkeä. Ei jaksaisi luovuttaa.

Ihan kuin minä olisin kirjoittanut tuon. Tähän aikaan vuodesta, kun yhteiset pikkujoulut ym. on menossa huomaan ettei minua pyydetä mihinkään porukkaan. Jotenkin vaan aina jään ulkopuoliseksi. Töissä käyn ja onneksi siellä on sosiaaliset suhteet ja viihdynkin oikein hyvin. Toisaalta sitten vaadin omaa tilaa esim. työpäivän jälkeen. Jo nuorena olin porukassa mutta tavallaan silti yksin. Nyt vaan just tähän juhla-aikaan on jotenkin apea olo. Muutamalle kaverille vihjaissut, että voitais pitää pikkulouluja tässä joskus, mutta kaikki näkyy olevan nytkin menossa. No, teen tässä kotihommia ja katselen jonkun hyvän elokuvan. Ja huomenna yritän taas paria ystävää jos lähtisivät jouluostoksille, mutta voin ihan yhtä hyvin mennä yksinkin...

Itse saanu kokonaiset 0 pikkujoulukutsua, ei se niinkään sureta vaan se pelko, että on oikeesti joku päivä ihan yksin. Muut menee ja tulee, kavereita on kommentoimaan fb kuviin se 5-15, sosiaalinen elämä rullaa jne. Ei tämä aina näin synkältä tunnu eikä ehkä olekaan, mutta tänään jostain syystä itkettänyt. Taustalla mm se, ettei vanha tuttu enää vastannut kun ehdotin tapaamista, hänen piti katsoa sopiva aika mutta ei koskaan kuulunut mitään, häntäkin pitänyt jonkunlaisena "parempana" kaverina. Ja oon ihan varma että jos suuni avaan ja kerron jollekin tästä murheestani, on vastaus tyylillä "kyllä se siitä". Panostan pukeutumiseen, hiuksiin ja näytän kuulemma hyvältä. Muistan kavereita ehkä pienellä lahjalla joulunaikana, tarjoan kotonani syötävää, joskus juotavaakin. Kysyn kuulumisia, kerron omia juttuja ja kuuntelen toisen. Ai niin, syntymäpäiviäni en uskalla juhlia kun sinne tulo on peruttu päivää ennen tai sitten ei olla ilmotettu estymisestä. Niin monesti tullut petyttyä, ettei usko enää riitä siihen, että tämä muuttuisi. Kuka kertoisi minulle sen sisäsyntyisen vian, minkä omaan? Onneksi on työpaikka, ilman sitä olisi todella yksinäistä.

Tuo oli hyvin kuvaavasti sanottu tuo "sisäsyntyinen vika", se on juuri se joka saa minutkin aina jollain lailla jäämään ulkopuoliseksi. Ja sen ulkopuolisuuden tunne on myös vahva. Lisäksi minä otan ystävyyssuhteet sitten tietyllä tavalla vakavasti. Jos miettii mielessä , että kumpaan kallistut esim. mielikuvina hyvä kirja ja takkatuli ja kaupungissa illanvietto ym. niin useimmiten se on kuitenkin toi kirja ja takkatuli. Yritän kuitenkin aktiivisesti pitää niistä kourallisesta ystävistäkin kiinni. Meillä introverteillä on varmaan tärkeä esim. työ koska muuten tällä luonteella voi jäädä totaalisen yksin. Pitäisi olla joku harrastus esim. x 1 viikossa missä olisi porukka, vaikkei niin sydänystäviä siellä olisi.

Olenhan mikä pikkujouluissa ollut vuosien varrella ja ihan viihtynytkin, olisi kuitenkin mukava tuntea kelpaavansa, ja kieltäytyä, jos tuntuu ettei jaksa isossa porukassa olla. Ehkä en kuulu siihen porukkaan kenen kanssa vietetään tosi mielellään aikaa. Vastakkainen sukupuoli kyllä kiinnostuu ja heistä saa kavereita siksi aikaa, kunnes tajuavat etten ole sillä tavalla kiinnostunut heistä.
Tai ehkä en vaan osaa ystävyyssuhteen alussa olla tarpeeksi aktiivinen ja jään ekstroverteille kakkoseksi. Annan ehkä toisille tietämättäni vääränlaisen kuvan. Olen kuitenkin mielestäni ollut luotettava, avulias ja tukea antava ystävä. Ja minun parhaimmat kaksi ystävää omaavat laajan kaveripiirin, jossa olen ehkä tärkeä mutta vain osa. Ja itsellä ne alkaneet kaverisuhteet pikemminkin kuolee ja toiset tutustuvat jatkuvasti uusiin ihmisiin. Pahalta tuntuu myös se kun tuttu viestittä mun kaverille kenet tuntenut hetken, mutta minulle ei oo viestejä saapunut.