Sipilän mokat

Jäitä_hattuun

Kekustelu Sipilän toimista Terrfanen yhteydessä ob ajautunut osin väärille urille. Enojen ja serkkujen firman kaupat Terrafannen kanssa oli päätetty tarjouskilpailun perusteella ennen valtion lisärahoituksen myöntämistä. Sen suhteen ei ole mitään hämärää.
Juridiikassa käytetään termiä "tiesi tai olisi pitänyt tietää". Valtion rahoitusta myönnettäessä Sipilän olisi pitänyt tietää, että hänen lapsensa omistavat osan enojen ja serkkujen firmasta, joka on Terrafanen kauppakumppani, ja jäävätä itsensä. On eriitäin todennäköistä, ettei Sipälä tiennyt mitään kaupoista, mutta tuo "olisi pitänyt"tietää" ei ole kierrettävissä. Tässä on selvä moka, tosin ilmeisen tuottamuksellinen eli vahingossa tai huolimattomuudesta syntynyt.
Toinen moka on alkaa uhitella median kanssa. Se ei ole ranagaistavaa, mutta erittäin tyhmää.

10

1200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kortistonpaikka

      Millä olisi konkkafirma maksanut ton kuljettimen ilman valtion 100 millii? Keväällä jo Sipilä kielsi vakuuskuorikeskustelun>!!

      • Duoda_duoda

        Kuvittelet siis tarinan, jonka mukaan firmasta ilmoitettiin Sipilälle, että järjestäpä sukulaispoika vähän hynää Terrafamelle, että saavat maksettua kuljettimen. Saahan silläkin tavalla uskoa, vaikka mitään todisteita ei tuollaisesta ole. Kaupan maksuehdoista ei ole mitään tietoa, mutta hinta oli myyjän mukaan alle 0,5 milliä. Valtion lisärahoitusta ei muuten päättänyt Sipilä yksin, vaan halltuksen talouspoliittinen työryhmä.
        Nyt menee puurot ja vellit sekaisin: vakuutuskuorikeskustelu on ihan eri asia!

      • Sipilänihme
        Duoda_duoda kirjoitti:

        Millä se olisi muuten maksanut?? Jos kaivos lopetettu? Olisiko tarvitukkaan,,?

      • sipulikos
        Duoda_duoda kirjoitti:

        Kuvittelet siis tarinan, jonka mukaan firmasta ilmoitettiin Sipilälle, että järjestäpä sukulaispoika vähän hynää Terrafamelle, että saavat maksettua kuljettimen. Saahan silläkin tavalla uskoa, vaikka mitään todisteita ei tuollaisesta ole. Kaupan maksuehdoista ei ole mitään tietoa, mutta hinta oli myyjän mukaan alle 0,5 milliä. Valtion lisärahoitusta ei muuten päättänyt Sipilä yksin, vaan halltuksen talouspoliittinen työryhmä.
        Nyt menee puurot ja vellit sekaisin: vakuutuskuorikeskustelu on ihan eri asia!

        Tai jos Sipilä on ollut 2013 saman yrityksen neuvonantajana, ja nyt jo unohtanut herää kysymys dementiasta?
        Sipilä tunnusti keskustan synnit
        Kepu pettää aina -fraasille on katetta, Juha Sipilä myöntää.

        OLLI WARIS, [email protected]

    • pienetsetelittaskussa

      Muistatteko kuinka Sipilä heti valittuaan, kertoi julkisesti kuinka hän ei lue eikä piittaa siitä mitä sosiaalisessa mediassa hänestä tai hallituksesta sanotaan.
      Eikä ole Sipilä hallituskumppaneineen piitannutkaan pienituloisten hätähuudoista. Köyhien kansalaisten kurjistamista on helpompaa harjoittaa, kun laittaa korvatulpat korviin, ummistaa silmänsä eikä välitä tuontaivaallista lähimmäisistään!

      Miksiköhän Sipilä nyt vastaa näin ärhäkästi ylen puolelta häneen kohdistuviin epäilyihin kahmia omaisuutta itselle ja sukulaisille?

      Uskokoon Sipilää ken tahtoo! Minä en usko.

      • Duoda_duoda

        Uskonasioista kiisteleminen ei ole järkevää. MInäkin pidän tätä hallitusta täyspaskana ja Sipilän omaisuutensa salailua moraalittomana.
        Mutta tässä tapauksessa olen samaa mieltä kuin aloittaja.

      • höynäytetyt
        Duoda_duoda kirjoitti:

        Uskonasioista kiisteleminen ei ole järkevää. MInäkin pidän tätä hallitusta täyspaskana ja Sipilän omaisuutensa salailua moraalittomana.
        Mutta tässä tapauksessa olen samaa mieltä kuin aloittaja.

        Kyllälä nyt vaan tiedetään suvun bisnekset? Soitampa isukille, saatte maksurahat..

    • jaheti

      Kassankautta vain!

    • Sjöorm

      Sipilän suurin moka on olla politiikassa mukana.Koko nulikka joutaisi pois politiikasta.Oli virhe kepulta valita sipilän kaltainen jullikka puolueen johtoon.Täysin sopimaton ja kyvytön politikon tehtäviin.Lupaukset yksi toisensa jälkeen ovat täyttämättä,niin 100 päivän lupaus kuin mökin antaminen ns.pakolaisille.Touhu on mitä käsittämätöntä ja poukkoilevaa.Kyvyttömyys yhdistettynä haluttomuuteen on vaarallinen yhdistelmä.Fan mitä sakkia.

      • sipulikos

        No jos ministerin pitää olla rehellinen se meni jo vaalien alla missä peukutti opiskelijoiden kanssa ettei ainakaan koulutuksesta leikata, no mitä porvarihallitus tekee? Tosin kepulit voisi tehdä välikysymyksen koulutuksen leikkauksista, vain paha tehdä kun on hallituksessa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      314
      3856
    2. 209
      3068
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2604
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2054
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1495
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe