Halosen vastuulla jälkaväkimiinat poistatti

Halosen vastuu mitataan nuorten miesten ja naisten verellä”.
Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mielestä jalkaväkimiinat ovat hyvä ja halpa kotimainen puolustusase, josta ei olisi pitänyt luopua.

Niinistön mukaan jalkaväkimiinoista luopumista ajaneet poliitikot kantavat mittavan vastuun, jos sota tulee.

”Se vastuu mitataan sitten suomalaisten nuorten miesten ja naisten verellä”.

Suomessa miinoista luovuttiin sen jälkeen, kun Suomi liittyi Ottawan sopimukseen marraskuussa 2011. Tuolloin henkilömiinakieltoa ajoivat erityisesti rauhanjärjestöt, ulkoministeriö ja presidentti Tarja Halonen. Suomi sitoutui sopimukseen liittymisen myötä tuhoamaan jalkaväkimiinansa neljässä vuodessa.
Erkki ja Tarja taas pahanteossa.


Suomelle miinat olivat keskeinen osa itärajan puolustamista. Nimensä mukaisesti ne on tarkoitettu hidastamaan Venäjän jalkaväen etenemistä mahdollisessa hyökkäyksessä Suomen alueelle.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jalkaväkimiinat on palautettava. Ja ne tullaan vielä palauttamaan Suomen puolustusvoimain aseistukseen. Haloskalainen aika oli kauhea alennuksen tila maamme historiassa.

ihmettelen kovasti miten kokoomus on voinut mennä Ottawan sopimuksen taakse.

Äänestä

Onko sinulla muitakin missioita kuin Halonen, Halosen verot ja 1918? Vaikuttaa vahvasti siltä, että olemassaolosi ainoat syyt ovat edellä mainittu.

Äänestä

Niinistön linjoilla täysin, jos sota tulisi, olisi vastuu suuri Halosella ja Tuomiojalla, ym rauhanjärjestöillä.

Äänestä
  • Sanoiko Niinistö, että sodan syttyessä vastuu olisi Halosella, Tuomiojalla ja rauhanjärjestöillä?

    Äänestä

Niinistön mukaan jalkaväkimiinoista luopumista ajaneet poliitikot kantavat mittavan vastuun, jos sota tulee.

”Se vastuu mitataan sitten suomalaisten nuorten miesten ja naisten verellä”.

Suomessa miinoista luovuttiin sen jälkeen, kun Suomi liittyi Ottawan sopimukseen marraskuussa 2011. Tuolloin henkilömiinakieltoa ajoivat erityisesti rauhanjärjestöt, ulkoministeriö ja presidentti Tarja Halonen.

Äänestä

Silloin ajateltiin että sweet talk ryssiin päin riittää jatkossa.

Kukaan ei kait ottanut huomioon sellaista sinänsä mahdollista skenaariota että Suomeen ei enää Halosen jälkeen valittaisi naista presidentiksi em. politiikkaa toteuttamaan...

(Ryssissä kun valtaan valitaan heteroprofiilia reippaasti ylikorostavia miehiä)

Äänestä
  • Miina Sillanpää oli, joku nainen ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halonen.otti.vastuun kirjoitti:

Halosen vastuu mitataan nuorten miesten ja naisten verellä”.
Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) mielestä jalkaväkimiinat ovat hyvä ja halpa kotimainen puolustusase, josta ei olisi pitänyt luopua.

Niinistön mukaan jalkaväkimiinoista luopumista ajaneet poliitikot kantavat mittavan vastuun, jos sota tulee.

”Se vastuu mitataan sitten suomalaisten nuorten miesten ja naisten verellä”.

Suomessa miinoista luovuttiin sen jälkeen, kun Suomi liittyi Ottawan sopimukseen marraskuussa 2011. Tuolloin henkilömiinakieltoa ajoivat erityisesti rauhanjärjestöt, ulkoministeriö ja presidentti Tarja Halonen. Suomi sitoutui sopimukseen liittymisen myötä tuhoamaan jalkaväkimiinansa neljässä vuodessa.
Erkki ja Tarja taas pahanteossa.


Suomelle miinat olivat keskeinen osa itärajan puolustamista. Nimensä mukaisesti ne on tarkoitettu hidastamaan Venäjän jalkaväen etenemistä mahdollisessa hyökkäyksessä Suomen alueelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu