Levonen,Merivirta,Hirvonen

HäpeäisitteEdes

Vaalikiimoissanne kannatta lukea ja miettiä tämä kirjoitus Kymensanomien mielipide sivulta lainattuna. Kun ei poliittinen ura etene niin loikitaan, ideologit ilman ideologiaa, erityis tapauksena tosin tämä Hirvonen. Hirvonen on vaan persu olematta persu.

Loikkarin tilalle varamies
4.12.2016KymenSanomat
Jatkuvasti esiintyy tapauksia, jolloin ehdokas on valittu jonkin puolueen listalta ja kaiketi on sen kannattajanakin. Melko pian hän kuitenkin siirtyy joko omaksi ryhmäkseen tai toiseen puolueeseen tai ryhmittymään.

Mihin on ideologia kadonnut noinkin nopsaan? On härskiä käyttää hyväkseen toista puoluetta, mikäli ei usko tulevansa valituksi ”muutoin”. Törkeintä kuitenkin on valitsijoiden pettäminen! Tällaiset loikkaukset pitää estää poistamalla henkilö valtuustosta ja nostaa tilalle seuraavalle sijalle alkuperäisestä puolueesta tullut.

Mielestäni loikkarit ovat kuin tuulimyllyt, pyrkivät pyörimään kaikkiin suuntiin samatta aikaan muuta kuin sekaannusta. Tulevissa vaaleissa kannattaa olla tarkkana valintansa suhteen.
Sakari Rouhiainen, Kouvola

17

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Politpyroo

      Kotkan poliittiset vitsit Levonen,Merivirta. Maanviljelijät Kotkasta. Hirvonen on wanha witsi 🔚

    • xzydö

      Narssu ei ole päässyt tosi miesten joukkoon on kulunut Witsi narsisti.

      • Åijåranta

        Näinhän tää entinen jorma jes.


    • OnpaTavatKuntalaisilla

      Mertsu Merivirta lisäsi väliaikaisen profiilikuvan.
      http://bit.ly/2gxl0Lq

      Koska olen kuntalainen,miksi en toimisi kuntalaistemme tavoin,heiltä saaman valtakirjan mukaan

      PS. Missä puolueessa seuraava valtakirja?

    • osmoKuivainen

      Jormakalevi Merivirta on hullu.

      • Naisten-hakkaaja

        Sairas Otsolan Narsu ei osaa lopettaa. On nettiriippuvainen hörhö.


      • TukionTukema

      • Suomen-Uutiset

    • heheheheehhehehe

      heheheheeeee itse olet sairas trolli!!!

      • hou-hou-hou

        Osta päivän MV-lehti
        MV-lehti käy taistelua avoimen ja rehellisen tiedonvälityksen puolesta.


    • EtPelaaLiigassa2017

      VAALIKIIMAISELLE JORMALLE "KOPPI"

      Asennevamma kaatoi jäähallin invahissin
      12.12.2016Luin Kymen Sanomista (26.11.), Otin asiasta ”kopin” Mertsu JK. Merivirta, kaupunginvaltuutettu (sit. kesk.), Kotka

      PALOIT JORMA KOTIPESÄLLÄ, VASTAUS:

      Vammaiset huomioitu jäähallissa
      14.12.2016KymenSanomat
      Valtuutettu Mertsu Merivirta antaa päättäväisesti ymmärtää, ettei liikuntapuoli jotenkin ottaisi huomioon liikuntavammaisia Kotkassa. Invahissi pitää nyt saada Karhulan jäähallille hinnalla millä hyvänsä.

      Liikuntapuoli on lain edessä velvollinen rakentamaan invakatsomon jo rakennusvaiheessa, jotta valtionapua on mahdollisuus anoa.

      Jäähallille tehtiin 2004 rakentamisen yhteydessä erillinen 4–5 paikkainen invakatsomo, johon kuuluivat myös istumapaikat avustajille. Tämä oli silloin yksi valtionavun saamisen ehdoista.

      Katsomo on jään tasolla ja sinne on täysin esteetön pääsy. Lisäksi ovat hyvät inva-wc -tilat ovat ihan vieressä. Sen hyväksyivät silloin myös vammaisjärjestöt. Jos rakennetaan hissi ylempiin tasoihin, sieltä ei pääse kuitenkaan katsomotiloihin katsomaan pelejä portaiden takia. Myös inva-wc puuttuu. Tasanteilla ei pelien aikana saa olla katsojia turvallisuussyistä.

      Kun Kotkan liikuntatoimi sai vuonna 2006 Esteettömyys-kunniamaininnan liikuntarajoitteisten hyvästä huomioimisesta, niin myös Karhulan jäähalli oli tuolloin tarkastuksen kohteena. Varmasti tulevan jäähallin peruskunnostuksen aikana tullaan tarkistamaan myös invakatsomot.

      Myös suunnitteilla olevan AT Areenan aurinkokatsomon yhteyteen on tarkoitus tehdä hyvä invakatsomo.
      Mika Arola, liikuntalautakunnan puheenjohtaja (kok.), Kotka

      • LehtereiltäYläkatsomo

        Titaani kuittaa, osuit ja upposi.


    • FUKINN

      MEIÄN KYMILÄINEN KOTISEUTU MIES, TÄMÄ TUULIMYLLY JORMA PURATTAA SAMMON TALON.
      Oli päättämässä.

      • Åijåranta

        ONKO LEKANDA JO ELÄESSÄÄN. EI HITOSSA,KY*PÄ VALKOSET MIEHET HAKEE mejän jäpän.


    • PoliitikotHehHehHee

      OIKEUSLAITOSTA KUORMITTAVAT JA YHTEISKUNNALLE ELI VERONMAKSAJILLE TULEE KALLIIKSI NÄMÄ ENEMMÄN TAI VÄHEMMÄN PERSU TAUSTAISET "POLIITIKOT". SELLITYKSEKSI EI RIITÄ ETTÄ MEHÄN TYÖLLISTETÄÄN POLIISI JA OIKEUSOPPINEET.

      ETTEKÖ TE EDES HÄPEÄ OIKEUSLAITOSTA KUORMITTANEET; MERIVIRTA, LEVONEN, HIRVONEN, TAIPALE, WONTERGHEM jne jne jne. NO ETTE TE EDES HÄPEÄ ITKUPILLIT.

      • KotkanNostajat

        Näyttää olevan sama näille herroille mistä puhutaan, pääasia että puhutaan. Riittää kun on nimi esillä.


    • kalervotaipale

      Mitä perkelettä jotkut invat urputtaa paskahuusseista? Esteetön pääsy paskalle joopa joo. ja toiset hullut urputtaa samaa virttä. invoille paskahuussit jäähalliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      95
      2575
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1927
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1661
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1645
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1616
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1578
    8. 83
      1512
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      113
      1398
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe