Imatralla tapettiin demari ja kaksi toimittajaa

Rikostaustaa omaava 23-vuotias mies ampui Imatran kaupunginvaltuuston demaritaustaisen, naispuolisen puheenjohtajan sekä kaksi naistoimittajaa. -Poliisin mukaan teon "motiivit eivät ole poliittiset". No eipä tietenkään, ei tälläkään kertaa...
Näinkö pitkällä jo ollaan???

http://yle.fi/uutiset/3-9333893

http://www.tiinawilenjappinen.fi/
45339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Paljonkohan keverin pääkopassa on vihanlietsonnasta saatuja singaaleja ?
Helsingissä kuolee ohiulkija, kun äärioikeiston mono käy rintaan jne.
ja katsotaan nyt mikä tässä taustalla.

Äänestä
  • missä eu siellä ongelmat. ei ollut ennen eu:a vihaakaan näin paljoa. epä tasa-arvo lisääntynyt yms.. erotaan eu:sta. FIXIT!

    Äänestä

Poliisien kannalta olisi toivottavaa, että taustalla ei todellakaan olisi poliittisia motiiveja. Muuten poliisien uskottavuus menee nollaan. Nythän tämä lausunto "ei poliittisia motiiveja" on annettu tilanteessa, jossa ampujaa ei olla kuulusteltu kertaakaan, eli hän ei ole poliisien mukaan sanonut motiiveistaan vielä sanaakaan. On vain poliisien olettamus asiasta, eikä se ole vielä yhtään mitään.

Äänestä
  • Poliisin toiminnan ymmärrän tässä vaiheessa, pitääs selvittää taustat ja sitten vasta antaa lausuntoja.
    Viha lietsoo vihaa ja se synnyttää pahaa jälkeä

    Äänestä

  • Luepa tarkemmin. Poliisin lausunto ei ole "ei poliittisia motiiveja" vaan se on "Tiedossa ei ole poliittisia tai ideologisia motiiveja". Pikkaisen eri asia.

    Äänestä

  • pikkaisen.pieleen kirjoitti:

    Luepa tarkemmin. Poliisin lausunto ei ole "ei poliittisia motiiveja" vaan se on "Tiedossa ei ole poliittisia tai ideologisia motiiveja". Pikkaisen eri asia.

    tuo on täysin ymärrettävää ja kun asiat selviää niin sitten tiedotetaan
    Suomen kansassa on osa täysiä kusipäitä, niin oikealla kuin vasemmalla ja jos annettais lausunto ennen tutkimista niin se ois persuksista
    sanamuoto olisi voinut olla " tässä vaiheessa ei näytä jne.
    tietysti viha pitäisi sytyttää enen varmistusta, niinkö?

    Äänestä

Briteissä "isäm maallinen" tappoi parlamenttiedustajan, nyt pernatsi murhasi kolme naista. Vihanlietsojat vetäytyvät vastuusta ...

Äänestä
  • He laskevat vain leikkiä.
    Isä-Timo ymmärtää.

    Äänestä

Demarit ovat nyt tulituksen kohteena myös konkreettisesti. Oikeistohihhuleita varmasti naurattaa.

Äänestä
  • Surullista miten mustavalkoinen joidenkin maailma on.. toisten mielestä on oikein tappaa ja toiset olettavat, että kuolemasta nautitaan.

    Äänestä

Persuretkujen ilakointi asiassa on kuvottavaa?!!!

Äänestä
  • Oletko lipi liperaali?Omien nautintojen puolestapuhuja ,joka ei voi ymmärtää muuta kuin omat vihapuheet.

    Äänestä

Tämä ei ollut varmastikaan sattumaa ja tekijä ei ollut yksin. Voiko sattumalta osua yksi vasemmistopolitiikko ja kaksi toimittajaa? Tähänkö Suomessa on tultu ?

Äänestä

Persut ovat vaarallisia asefaneja.

Äänestä
  • Varsinki vasemmistoviha on heillä silmitöntä

    Äänestä

Nähtäväksi jää kuinka paljon suomalaisilta köyhiltä kestää riistää ennenku katkeaa pinna lopullisesti,mutta aika rajoilla vissiin ruvetaan olemaan jo.
Etenki kun niitä leikkauksia joudutaan tekemään sen takia että johtajille olis varaa maksaa miljoona bonuksia.

Äänestä

Rajat kiinni ryhmässä on peijaiset menossa. Ällöttävää.

Äänestä

Natseilla on nyt kovat piipussa? Aikaisemmin on tyydytty käyttämään esim. kirvestä ja rintapotkua??

Äänestä

Onneksi Risikko sanoi, että tämä asia selvitetään perusteellisesti, tutkitaan kaikki mahdolliset poliittiset kytkökset.
Onneksi persut eivät ole vallanneet vielä sisäministeriötä.

Äänestä

Persujen kanta tähänkin tutkimukseen olisi soinilaisittain populistinen ja kuuluisi: Otamme asiaan kantaa sitten, kun maailma tulee valmiiksi.

Äänestä

Kylllä tämäkin tapaus persuilun kriteerit täyttää. Ja jos en ihan väärin arvaa niin soini mökeltelee taas, että kyseessä on yksittäistapaus jota ei voi kommentoida.

Äänestä

Jälkihoitoo ----jälkihoitoo ,miksi nuoria ei työllistetä?miksi nuorille ei enää malteta maksaa palkkaa?Miksei nuorille anneta ennakoivaa keskusteluhoitoa ?Miksi työnteosta saatavat korvaukset ovat epärehellisiä.Miksi helpoista töistä saa suurimmat bonukset ja lisät ja vapaa-ajat ja työajattomat työt.Miksi kaikki vaatimus kohdistuu pienintä palkkaa saavaan?Miksi firman kilpailuskykyä ei oteta kaikkien palkan pienennyksestä ?Miksi sama firma jakaa liian erisuuruisia palkkoja ,,palkkoja
jotka ovat kohtuuttoman suuria.Jälkihoitoo--tyranniaa--jälkihoitoo

Äänestä
  • Sinänsä ihan oikeita kysymyksiä, mutta silti .. ei persuus oikeuta murhaamaan ihmisiä imatran tyyliin. Miksi soini ei ole tuominnut Imatran tapahtumia?

    Äänestä

  • Taas99persuus kirjoitti:

    Sinänsä ihan oikeita kysymyksiä, mutta silti .. ei persuus oikeuta murhaamaan ihmisiä imatran tyyliin. Miksi soini ei ole tuominnut Imatran tapahtumia?

    Demarit ovat epäonnistuneet vallan himoissaan luovuttamaan duunarin puolesta taistelemisen ja kuvittelevat että saavat äänestäjiä vain sitten kun kaikki on oikein kurjasti.Siinä sinun demari ajaa herras porukan asiaa (paitsi Lindman).Perus-Suomalaiset ovat pärjänneet kohtalaisen hyvin ,mutta paremminkin voisi mennä.
    Demarit ryhtyivät nostamaan eläkeikää ,eivätkä korjanneet rahanahneuksiin sokaistunutta eläkekoneistoa.Naurettavaa toimintaa ,joka ei kestä päivänvaloa.

    Äänestä

Eläkeiät nostetaan jotta herroilla riittää juhlia.Kilpailukyky on p---a juttu,koska se kohdistuu vain duunariin.Duunarin lomien päälle käydään ,jotta saadaan herras porukalle Juhlat pystyyn.Tehkää töitä olette herrain orjia ja teidät on leimattu huono-osaisiksi ,jotta ylimistö voi juhlia.Lomat on vain herroja varten ja siksi heidän ei tarvitse
edes ilmoittaa niiden pidosta kenellekkään.kellokortit on duunarin kiusaustas varten
samoin kuin kaiken mailman kyselyt ,joita juhliva herrasporukka keksii omiksi ilonkiusoiksi.250.000€ on herran vuosipalkka ,laske paljonko sinun on tehtävä töitä
jotta tienaat saman?Tyranniaa--tyranniaa--työstä maksetaan alle kaikkien listojen ja suhdanteiden.

Äänestä

Herrasporukka ei pysty millään tienaamaan omia palkkojaan --250.000€ ,vaan
duunarien palkasta ja työajasta täytyy alkaa puristaa mehut pois.Kantokykymme ei riitä maksamaan järjettömän suuria palkkoja herrasporukalle ,koska ne ovat täysin ansaitsemattoman suuria korvauksia.Mikäli emme korjaa tilannetta emme voi jatkossa
lisätä passiivista kilpailukykyä herrojen palkkojen kokoamiseksi.

Äänestä

No, onneksi tämäkin oli vain harmillinen #Yksittäistapaus. Onneksi tapahtuneessa ei kuitenkaan loukkaantunut tavallisia kansalaisia, joiden asemasta tässä maassa ei olla muutenkaan enää kiinnostuneita muuten kuin herrojen metkujen, vasemman käden paperimiesten ja poliitikkojen vakuuskuorien maksumiehinä. Poliiitikoista ei niin väliä, ja toimittajia ei edes lasketa.

Äänestä

Tekijä lienee persu. Saas nähdä peitelläänkö tämänkin tekijän teko "vanhentuneeksi" kuten eräänkin talousrikollisen tapauksessa...

Äänestä

ei imatralla ei tapettu demareita eikä toimittajia. imatralla tapettiin ihmisiä

Äänestä
  • Loistava kommentti. Kiitos sinulle siitä.

    Äänestä

Soinimainen näsäviisastelu ja muka-inhimillisyys tästä enää puuttuivatkin. Kuinka nuo persut kehtaa?? Jos esim. Amerikassa ammutaan presidentti, uutisoidaan, että "Presidentti ammuttiin", ei otsikoida, että "Ihminen ammuttiin". Liian vaikeaa käsittää tuokin persuille???

Äänestä
  • Äläskuule demariu heittäydy pyhimykseksi ,olen nimittäin kuullut vihapuhetta demarin suusta niinpaljon ,koskien 1917 taisteluita.Yhtään ei puhuttu ihmisistä
    ja vaikka en osallistunutkaan keskusteluun niin kyllä sitä vihanpitoo riitti kuunnella.
    Kun kysymyksessä on demari niin äänihän muuttuu kellossa täysin.Vieläkin on
    keskustelupalstoja ,jossa demarit junttaa samaa 1917 taisteluita ja vihapuheita.

    Äänestä

Yleensä amutaan ihmisiä ,jotka eivät ole mitenkään osallistuneet politiikan sopan keittämiseen.Tuskimpa olisi ampunut ,jos yhteiskunta olisi ottanut mukaansa.Herras porukka juhlii eikä huomaa ,että on aikalailla ottanut kaikki mahdolliset etuisuudet itselleen.

Äänestä

Kannattaa lukea nämä kahden surmansa saaneen toimittajan muistoksi kirjoitetut tekstit. Jälkeenjääneiden omaisten surua ja tuskaa ei kukaan osaa edes sanoin kuvata. Kaipausta ja arvostusta edesmenneiden työtoveri kuvaa tässä koskettavasti.

http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/12/05/Katri Ikävalko — aurinkoinen moniosaaja/2016521600597/16

http://www.uutisvuoksi.fi/Online/2016/12/05/Anne Vihavainen — työyhteisön sydän ja huolenpitäjä/2016521600598/16

Äänestä

Katri Ikävalko - aurinkoinen moniosaaja


Katri Ikävalko oli Uutisvuoksen ja Etelä-Saimaan Imatran toimituksen päivänsäde. Hän suhtautui ihmisiin ja uusiin tilanteisiin positiivisesti ja innostuneesti. Aamuisin hän toi toimituksen palavereihin auringon mukanaan. Iloinen ja auttavainen työkaveri tuli toimeen kaikkien kanssa. Katrilla oli kyky hallita hermonsa tilanteessa kuin tilanteessa.

Toimittajana Katri oli kovan luokan ammattilainen ja todellinen moniosaaja. Juttujen teon ohella Katri hallitsi hyvin valokuvaamisen, verkkotyöskentelyn ja lehden visuaalisen suunnittelun. Katri työskenteli sekä toimittajana että iltatuottajana esimiestehtävässä vastaten lehden taitosta.

Pohjakoulutukseltaan 36-vuotias Katri oli maisteri, joka oli opiskellut kieli- ja käännöstieteitä Turun yliopistossa. Katri lähetettiin aina keikoille, joissa vaadittiin joko englannin tai ranskan kielen osaamista.

Katri oli puoliso ja kolmen pienen lapsen äiti. Lapset ja koti olivat hänelle rakkaita. Hän raportoi sosiaalisessa mediassa usein perheensä elämää. Ne olivat ylpeän vaimon ja äidin viestejä.

Vapaa-aikanaan Ikävalko kuvasi mielellään luontoa ja lapsia. Viimeisen kuvausreissunsa hän teki hevostallille perjantai-iltana. Hänen ystävällisyyttään kuvaa se, että tuoltakin kuvausreissulta hän lähetti allekirjoittaneelle yllätyslahjana taidokkaan kuvan.

Katrilla oli edessään hieno ura journalistina. Nyt se katkesi äkisti ja tavalla, jota on mahdotonta käsittää.

Kuten Anne Vihavainen, myös Katri Ikävalko oli lauantaina teatterimatkalla Helsingissä. Kollega halasi matkan päätyttyä molemmat imatralaistoimittajat. Sunnuntaina suru-uutisen paljastuttua, hän totesi, että koskaan ei tiedä, mikä halaus on viimeinen.

Liisa Hupli-Oinonen

Kirjoittaja on Katri Ikävalkon pitkäaikainen kollega ja esi

Äänestä

Anne Vihavainen — työyhteisön sydän ja huolenpitäjä


Anne Vihavainen teki toimittajan työtään yhtä intohimoisesti kuin eli. Hän piti huolen siitä, ettei työkaverille lähtenyt häneltä puolinaista juttua. Kun kerran juttu tehtiin, se piti tehdä kunnolla. Anne osasi myös kohdata haastateltavat lämpimästi, vaikka aihe olisi ollut kuinka vaikea.

Anne uskalsi sanoa asiat suoraan, mutta rakentavasti. Luonteeltaan hän oli topakka, elämäniloinen ja rehti – rempseä persoona. Työtoverina Anne oli lämmin, huumorintajuinen ja äidillinen huolehtija.

Hän otti joka kesä toimitukseen tulleet sijaiset huomaansa ja opasti heitä lempeästi arjen käytäntöihin. Työtoverit kuvailivat Annea työyhteisön sydämeksi ja ”juurevaksi akaksi”. Akka nimitys on tässä arvostava, sillä juuri tuontyylisellä ilmaisulla Anne todennäköisesti itseäänkin kuvaisi.

Toimittajana 52-vuotias Anne oli perinteisen journalistipolven edustaja, jolle paikallislehden tekeminen oli ylpeydenaihe. Hän oli erityisen vahva kulttuuri-, henkilö- ja ruokajuttujen kirjoittajana. Hän ei vieroksunut uutta tekniikkaa, vaan oli aloittelemassa omasta toiveestaan ruokavideoiden tekemistä.

Anne ehti toimia media-alalla liki kolmekymmentä vuotta. Hän siirtyi Uutisvuoksen palvelukseen 1990-luvun lopulla. Tätä ennen Anne työskenteli paikallisradiossa. Opinnot alalle hän suoritti Jamilahden kansanopistossa ja Työväen akatemiassa.

Anne palasi töihin vuorotteluvapaalta kuukausi sitten.

Anne oli puoliso ja kahden aikuisuuden kynnyksellä olevan nuoren äiti. Perhe ja sen hyvinvointi olivat Annelle erityisen tärkeitä.

Elämän nautinnot olivat funky-musiikkia rakastaneen Annen mieleen. Kukaan ei olisi voinut uskoa, että mukava teatterimatka ja illanvietto jäivät Annen elämän viimeisiksi nautinnoiksi.

Liisa Hupli-Oinonen

Kirjoittaja on Anne Vihavaisen pitkäaikainen kollega ja esimies.

Äänestä

Paatuneet vihapuherikolliset suoltavat järjestäytyneesti puppua persuista. Tulisi selvittää ketkä tai kuka on tällaisen takana. Joku yksikin kahjo useilla nimillä voi toimia näin.

Äänestä

Surullinen tapaus .Kuinka voisimmekaan ottaa kaikki ihmiset mukaan ,jottei
kukaan enää tekisi kauheuksia .

Äänestä

Kyllä persujenkin kannattaisi miettiä omia vihan täyttämiä puheitaan ja tarkastaa linjaansa inhimillisempään suuntaan.

Äänestä
  • Näin on, perusukkojen naisvihalle tulee saada stoppi. Miksi soinilaisille sallitaan tämä vihamökellys?

    Äänestä

  • Demarit haukkuu perussuomalaisia ,kun saavat taas ensivaaleissa turpaan oikein kunnolla.Demareiden äkämölyä olemme saaneet kuunnella ja siitä ei ole duunarin tilanne muuttunut kuin pahemmaksi vaan.

    Äänestä

Mulla tunnetusti vankat mielipiteet ja mun mielestä tommoset tyypit pitäs joko vangita tai karkottaa maasta pois, jolla ilmenee natsiajatuksia tai sinne suuntaan päin.

Äänestä

Pidätetty ei ole kuulusteluissa puhunut sanaakaan, mutta poliisit tietävät silti, ettei "murhiin ollut poliittisia motiiveja". Poliiseista on tullut myös ajatustenlukijoita?
Murhien motiiveja tai taustoja suuri yleisö tuskin koskaan saa tietää. Onhan Suomi sensuroinnin kultamaa, etenkin näin räjähdysherkissä tapahtumissa ja niistä uutisoinnissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kansa.kauhuissaan kirjoitti:

Rikostaustaa omaava 23-vuotias mies ampui Imatran kaupunginvaltuuston demaritaustaisen, naispuolisen puheenjohtajan sekä kaksi naistoimittajaa. -Poliisin mukaan teon "motiivit eivät ole poliittiset". No eipä tietenkään, ei tälläkään kertaa...
Näinkö pitkällä jo ollaan???

http://yle.fi/uutiset/3-9333893

http://www.tiinawilenjappinen.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu