Juutalainen Demokratia

Juutalaisten Oma Maa, maailman demokraattisin maa ei koskaan säätänyt edes perustuslakia vaikka Ben Gurion valtioksi julistamistilaisuudessa niin lupasi. Tilaisuus oli toukokuussa 1948 ja lokakuuhun 1948 mennessä Ben Gurion lupasi perustuslain. Ei ole perustuslaki valmistunut vieläkään.
758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joskus herää epäilys, että juutalaiset itse eivät usko Israelin valtion olemassaoloon tai pysyvyyteen. Mistä muuten jatkuva todistelu, puolustuskannalla olo ja epäily, että joku on pyyhkimässä pois kartalta. Vaikka kartalla on pysytty ja laajennuttu lähemmäs 70 vuotta. Oliko itsenäisellä Suomella noin huono itsetunto 30 vuotta sitten? Me kuitenkin olimme jopa kutistuneet alkuperäisestä eikä todellakaan ollut ruusuilla tanssimista itsenäisyyden alkutaival. Pitäisikö jokaisen maailman ihmisen käydä jotenkin henkilökohtaisesti tunnustamassa Israel?

Äänestä
  • oleminen johtuu siitä, että naapurina on esim. Hamas, jonka kirjattuna tavoitteena on "Sionistisen vihollisen" tuhoamainen. Se on siis realismia.

    Miten voit väittää, että laajentumista on tapahtunut 70 vuotta? Ota esille esim. vuoden 1970 kartta, vartaa nykytilanteeseen ja huomaa, että juuri mitään ei ole jäljellä. Lähes kaikki on luovutettu pois rauhaa vastaan. Suomi kutistui pakotettuna, Israel ei.

    Minkään naapurimme tavoitteena ei ole Suomen lopettaminen. Siitä huomimatta olen vähän huolissani Venäjän kehityksestä.

    Äänestä

  • Uusi yritys, teksti meni väärän kommentin alle.

    Hyvä perspektiivin laajennus Maan toimintaan ja motiiveihin.

    He pääsääntöisesti keskittyvät raivoisasti todistelemaan että holokausti oli ja että Israel on ja että he ovat sen oikeutetut asukkaat ja vain he.
    Kyllähän jokainen normaalijärjellä ja normaalipsyykellä on nähnyt ja uskoo, että niin on. Vaikka palestiina-puoli tappelee vastan, niin siltikin se vain on olemassa oleva tosiasia.

    Suomi on ja me olemme täällä, emmekä todistele mitään kenellekään. Samoin kaikki olemassa olevat valtiot ja kansat. (erikseen tietysti Kurdistanin kaltaiset alueet, mutta niiden nykyinen asema on toinen)

    Israel ja kansa ovat olleet ja raamatussa, heidän maansa ja kansansa on Jumala itse legitimoinut. Mutta kansa itse ei usko Jumalaan eikä raamattuun. Kuten juutalainen vitsi 1948 kuuluu: olemme maailman ainoa kansa, joka ei usko raamattuun eikä Jumalaan, ja silti käytti raamattua perusteena valloittaessaan maan itselleen.

    Aabrahamista on sanottu, että "uskon isä menetti uskonsa", kun hän ja Saara eivät enää kyenneet saamaan lasta. Ehkä juutalaisille on käynyt samoin. Kun he menettivät uskonsa Tooraan ja Elohimiin, he menettivät luottamuksensa Jumalan lupauksiin Toorassa.

    Jos Toora ei ole totta, ja Jumalaa ei siis ole, niin kukaan ei anna heille Luvattua Maata. Jos Jumalan lupaukset Toorassa eivät ole totta, silloin heillä yksinkertaisesti ei ole mitään etusijaa eikä legitiiimiä oikeutta olla palestiinassa.

    Jos Jumalan lupaukset Toorassa eivät ole totta, niin sellaista kansaa kuin juutalaiset ei ole olemassa, eikä maata Israel ole olemassa. He ovat olleet vain sekalainen joukkio vaeltavia paimentolaisia, ei eri heimoja, he ovat liittyneet yhteen ilman Aabrahamia tai Joosefia, Moosesta tai Joosuaa. Ei Ilmestymajaa, ei Temppeliä. Ei maata eikä kansaa Israel.

    Kun roomalaiset pyyhkivät heidät pois palestiinasta 135, heillä ei ole ollut enää mitään oikeutta palata. Vain Toora ja Elohim antoivat heille sen oikeuden.

    Ei ihme jos heillä on pakkomielteinen todistelupakko maansa olemassaolooikeudesta. Jos ei itsekään usko laillisesti omistavansa jotain, sen omistamisoikeuden vakuuttelusta syntyy väkivaltainen pakkomielle.

    Äänestä

  • Sota syttyi välittömästi tämän julistuksen jälkeen. Ei voitu toteuttaa

    Äänestä

  • totuusonvoittaja kirjoitti:

    Sota syttyi välittömästi tämän julistuksen jälkeen. Ei voitu toteuttaa

    varsin hitaita nuo juutalaiset, nyt on jo vuosi 2016, eivätkä ole vieläkään kerinneet tehdä perustuslakia, kaikkea muuta ovat kyllä kerinneet, etnisesti puhdistamaan, miehittämään ja muuta kivaa kiirellisempää kuin perustuslaki

    Äänestä

  • se on toista tämä suomalainen demokratia on perustuslaki, ja on annettu äänioikeuskin naisille ensimäisenä maailmassa

    Äänestä

Hyvä perspektiivin avaus. He pääsääntöisesti keskittyvät raivoisasti todistelemaan että holokausti oli ja että Israel on ja että he ovat sen oikeutetut asukkaat ja vain he.
Kyllähän jokainen normaalijärjellä ja normaalipsyykellä on nähnyt ja uskoo, että niin on. Vaikka palestiina-puoli tappelee vastan, niin siltikin se vain on olemassa oleva tosiasia.

Suomi on ja me olemme täällä, emmekä todistele mitään kenellekään. Samoin kaikki olemassa olevat valtiot ja kansat. (erikseen tietysti Kurdistanin kaltaiset alueet, mutta niiden nykyinen asema on toinen)

Israel ja kansa ovat olleet ja raamatussa, heidän maansa ja kansansa on Jumala itse legitimoinut. Mutta kansa itse ei usko Jumalaan eikä raamattuun. Kuten juutalainen vitsi 1948 kuuluu: olemme maailman ainoa kansa, joka ei usko raamattuun eikä Jumalaan, ja silti käytti raamattua perusteena valloittaessaan maan itselleen.

Aabrahamista on sanottu, että "uskon isä menetti uskonsa", kun hän ja Saara eivät enää kyenneet saamaan lasta. Ehkä juutalaisille on käynyt samoin. Kun he menettivät uskonsa Tooraan ja Elohimiin, he menettivät luottamuksensa Jumalan lupauksiin Toorassa.

Jos Toora ei ole totta, ja Jumalaa ei siis ole, niin kukaan ei anna heille Luvattua Maata. Jos Jumalan lupaukset Toorassa eivät ole totta, silloin heillä yksinkertaisesti ei ole mitään etusijaa eikä legitiiimiä oikeutta olla palestiinassa.

Jos Jumalan lupaukset Toorassa eivät ole totta, niin sellaista kansaa kuin juutalaiset ei ole olemassa, eikä maata Israel ole olemassa. He ovat olleet vain sekalainen joukkio vaeltavia paimentolaisia, ei eri heimoja, he ovat liittyneet yhteen ilman Aabrahamia tai Joosefia, Moosesta tai Joosuaa. Ei Ilmestymajaa, ei Temppeliä. Ei maata eikä kansaa Israel.

Kun roomalaiset pyyhkivät heidät pois palestiinasta 135, heillä ei ole ollut enää mitään oikeutta palata. Vain Toora ja Elohim antoivat heille sen oikeuden.

Ei ihme jos heillä on pakkomielteinen todistelupakko maansa olemassaolooikeudesta. Jos ei itsekään usko laillisesti omistavansa jotain, sen omistamisoikeuden vakuuttelusta syntyy väkivaltainen pakkomielle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyuiopl kirjoitti:

Juutalaisten Oma Maa, maailman demokraattisin maa ei koskaan säätänyt edes perustuslakia vaikka Ben Gurion valtioksi julistamistilaisuudessa niin lupasi. Tilaisuus oli toukokuussa 1948 ja lokakuuhun 1948 mennessä Ben Gurion lupasi perustuslain. Ei ole perustuslaki valmistunut vieläkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu