"Abdulrahman Abdi Rage saa Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin
Suomen somalialaisten liiton varapuheenjohtaja Abdulrahman Abdi Rage tiesi arvonsa käyttäytyä ylimielisesti ja vetosi asemaansa Suomen somalialaisten liiton varapuheenjohtajana, kun hän röyhkeästi uhkasi autolla ajaa Suomi ensin –naisten päälle. Naiset kulkivat suojatiellä."
Tulee kysymys mitä tuo somali on tehnyt maamme hyväksi että hän on saava tuon kunnian? Hölmöintä on että tuohon ansion hakuun on vedetty Suomen sotaveteraanit jotka olisivat muka puoltaneet somalin saamaa ansioristiä tuolle somalille?
Elossa olevia veteraanejamme on häpäisty tuolla tempauksella jos joku sivullinen on käyttänyt hyväkseen veteraanejamme tuossa välikapulana.
Moni varmaan haluaisi tarkempaa selvitystä asiasta.
Valkoisen Ruusun ansioristi, mutta mistä ansioista
20
190
Vastaukset
- HölmölässäNäin
Hiljaiseksi kyllä vetää.
Olisi ihan oikeudettua tietää mistä urotyöstä tuo merirosvon jälkeinen tuon kunnian on saava? Toisaalta nämä ansioristit on jo menettämeet arvostuksensa kun niitä jaellaan jo jopa maastaan paenneille sotarikollisille ja murhamiehille.
Onko presitentti noin jo lahopäinen ettei enää käsitä mitä hän on tekemässä?- Totuuskomissio
Tätä on äärimäisen vaikea ymmärtää muuksi kuin maanpetokselliseksi toiminnaksi. Edesmenneen sotaveteraanin jälkeläisenä tuntuu todella ikävältä, että palkitaan maahan väkisin tunkeutuneita maamme korkeimmilla kunniamerkeillä!
Olkoonkin, että nuo prenikat vitjoineen ovat muutenkin naurettavaa puuhastelua maassa, joka on kaikkea muuta kuin itsenäinen, olemmehan Eurostoliiton käskyvallan ja kontrollin alla. - vituttaa_ja_raskaasti
Se nyt on sillälailla,Suomen eliitillä on semmonen teatteri menossa näiden maahantunkeutujien somalien ynnä muiden elintasopakolaisten kanssa, että siinä ei paljon järki paina.Somali ei ansioita tarvitse,vaikka jaossa olis mannerheimristi.
Niitä vankkureita valjastetaan häpeämättä jäljellä olevat sotaveteraanitkin vetämään.
Odotin pelonsekaisesti koska ilmestyy linnanjuhliin tämän Saido Muhametin
naama mjkä kavalsi lapsilisärahat 43.000 e kelalta .Siskonsa englannissa asuvien lasten lapsilisiä,jotka tämä somaliakka pirun hyvin tiesi olevan laitonta rahaa hänelle. - HaiskahtaaJo
"Sotainv.liiton tuella"? Siis onko tää junailtu niin, että edm. liitto suorittaa sen maksun siitä kunniamerkistä?
Eikö tuo pitäisi jo tutkia perusteellisersti eli jos tuohon on vedetty sotainvaliitit? - demarinkuolavaluu
HaiskahtaaJo kirjoitti:
"Sotainv.liiton tuella"? Siis onko tää junailtu niin, että edm. liitto suorittaa sen maksun siitä kunniamerkistä?
Eikö tuo pitäisi jo tutkia perusteellisersti eli jos tuohon on vedetty sotainvaliitit?Etkö sää raukka osaa itse ajatella, kun minun viestini olet lähes sanasta sanaan tuolta maahanmuuttopuolelta ottanut?
- aom
Kyselkäähän vihervasemmiston piireistä tämän somalin ansioista ,millä hänelle tuomonen sumalainen kunniamerkki kehiteltiin. Onhan tuomonen nyt täyttä pelleilyä.
Semmostenki kunniamerkit kärsivät pahan inflaation,joihin saajilla on ollut vuosikymmenien ansiot ,kun sekaan tulee tämmäsiä floppeja.
- HölmölänJuhlaVieraat
"Olisiko aihetta puuttua Itsenäisyyspäivänä myönnettyjen kunnianosoitusten perusteisiin… Vaikkapa itenäisyyspäivän erikoisjuttuna."
"Juuri luin jotta 32 vuotias somali jolle myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ansioristi.
Ensinnäkin ko. henkilö ei täytä vaatimuksia edes ikänsä puolesta… vaatimus on min. 40 vuotta
Ritarikunnan historia:
http://www.ritarikunnat.fi/index.php/fi/historia
Vaatimukset:
http://www.ritarikunnat.fi/index.php/fi/ehdottaminen/hakeminen-suomen-kansalaiselle
Ihan käytännön esimerkki esim Puolustusvoimista on että henkilö on yli 40v, toimii päällikkö/esimiestehtävissä , palvelusta takana min.20- 25 vuotta nuhteettomana…. Tällöin voi joku esittää ko. tunnustusta jonka Ritarikunta käsittelee ja päättää …Jos sitten presidentti sen hyväksyy…
Eli ei tule ko. tunnustukset pottunokalle ilmaiseksi ….moni pitkän uran tehnyt valtionhallinnossa jää kokonaan ilman minkäänlaista tunnustusta työstään yhteiskunnan hyväksi."
Tv: xx xx (Suomen Leijonan Ansio Risti)
Itse en seuraa enää näitten keikareitten ja kenokaulojen juhlintaa sillä en katso aiheelliseksi itsenäiselle Suomelle tuo paskajoukkion tepasteleminen ja kukkoilu siellä Pres-linnassa veronmaksajiemme kustannuksella. - KLEEZUS
Mitä sä oot tehnyt "maamme" hyväksi?
- VastausSiinä
Sinulle anarkistivasuri sanon sen ,imä olen maksanut ikäni veroja ja tehnyt työtä että sinä loismato olet saanut apetta eteesi ja vaatetta yllesi.
Aloitukseen sinä loismato et ilmeisesti osaa ottaa kantaa kun itse olet samaa joutopaskaa mitä tuokin terroristi sompansikin on täällä maassamme! - KulttuuritEsittää
Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille tunnustukseksi huomattavista siviili- ja sotilasansioista.
Kysyisin nyt joltain tietäjältä miten joku maahamme soluttautunut merirosvon jälkeläinen liittyy tähän arvonantoon ?
Suomennettuna mitä tuo röhkeä somppu on tehnyt maassamme muuta kuin ollut pahaisena elättinä?
- tohtori10
Huomioikaan ihmiset, että tilanne ajassa muuttuu:
Ennen isanmaallisuus oli tärkeä - nyt sitä paheksutaan, ja on rasismia.
Ennen maahantulijat torpattiin rajalla tai syy tuloon piti olla oikeutettu - nyt ei saa kysellä.
Ennen liikeenteessä ajaminen ihmisten yli oli yleisesti tuomittavaa - nykyisin tuomitseminen riippuu kuskista. Ulkomaalaistaustaisen ihmisen tuomitseminen julkisessa tapaukskessa tai kunniamerkin peruutus rikkkeestä, olisi rasimia. Joten siihen ei uskalla kukaan enää puuttua. Vai haluaisitko itse olla median leimaama rasistinen poliisi tai presitentti?- SuomalainenRasisti
Totta nykyisin isänmaalisuus on rasismia ja jos esität että olet suomalainen niin sinä oletkin joku vihamielinen ja maahanmuutovastainen rasisti.
- suomalainen_rasisti_
SuomalainenRasisti kirjoitti:
Totta nykyisin isänmaalisuus on rasismia ja jos esität että olet suomalainen niin sinä oletkin joku vihamielinen ja maahanmuutovastainen rasisti.
Juuri näin se on. Olen kaittamaahanmuuton vastainen mitä suurimmassa määrin ja
siksi rasisti nykytermien mukaan. Mutta minä olen myös isänmaallinen,mitä ei kyllä Suomen nykyisestä eliitistä voi sanoa.
Ei paljon kannata arvostaa kunniamerkkejä, joita tuosta vaan jaetaan ilman pienimpiäkään ansioita, kuten tälle somalille esimerkiksi.Mitkä on hänen ansionsa ?
Riittääkö se ansioksi,että suojatiellä yrittää ajaa ihmisten päälle ( tahallaan.)
Vaikka nuo ihmiset eivät maahantunkeutujiin kovin lämpimästi suhtatuisikaan. - MediammePropaganda
Tuolla kunniamerkin myöntämisellä raunioitetaan merkin tarkoitus ja arvostettavuus, kun se on myönnetty poliittisin perustein, joka näin sopii suvakkipropagandan tarkoituksiin. Maamme mädättäjät junailevat asioita joista kansalle ei kerrota ja usein tietoa salataan ja annetaan aivan vääränlainen kuva mitä oikeasti on tapahtunut.
Presidentti puhuu että maamme asiat ovat erittäin hyvässä mallissa, mutta miksi meillä on niin köyhiä ettei edes ruokaan riitä rahaa vaan pitää jonottaa leipäjonoissa? Elävätkö päättäjät omissa kuplissaan etteivät näe kansan ahdinkoa missä jamassa täällä Suomessa ihmiset oikeasti elävät? - HoteilleArvonsa
suomalainen_rasisti_ kirjoitti:
Juuri näin se on. Olen kaittamaahanmuuton vastainen mitä suurimmassa määrin ja
siksi rasisti nykytermien mukaan. Mutta minä olen myös isänmaallinen,mitä ei kyllä Suomen nykyisestä eliitistä voi sanoa.
Ei paljon kannata arvostaa kunniamerkkejä, joita tuosta vaan jaetaan ilman pienimpiäkään ansioita, kuten tälle somalille esimerkiksi.Mitkä on hänen ansionsa ?
Riittääkö se ansioksi,että suojatiellä yrittää ajaa ihmisten päälle ( tahallaan.)
Vaikka nuo ihmiset eivät maahantunkeutujiin kovin lämpimästi suhtatuisikaan.On se hyvä että näille merirosvojen jälkeläisillekin jaetaan näitä kunniamerkkejä täällä suomessa kun kotimaassaan he eivät niitä saa.
Vaikka kyseiset hottentotit eivät ole täällä mitään ansiokasta tehneetkään on paikallaan että heitä muistetaan näin arvomerkein.
- 18ja88
tällaisten tapausten(matujen ylistys) takia jätin tänä itsenäisyyspäivänä lipun nostamatta salkoon.
- SuomiOnMenetetty
Ei mene enää kauan kun koko itsenäisyyspäivä on poistettu päiväjärjestyksestä koska se on rasistinen ja loukkaa maahantunkeutuneita terroristeja.
Maassamme on vallalla anarkistien valtakausi joka näkyy selvästi mediassamme ja erityisesti YLE:n ohjelmoinnissa ja uutisoinnissa.
- tässätotuus
Sompassi ei ole ikinä Suomen asialla. Se on pohjimmiltaan murhaaja ja lähettää rahaa Isikselle. Suomi on tulut hulluksi kun tuollaista paskasakkia palkitsee.
- blackironcross
Camoon, olihan mannerheimkin musta ja sillä niitä prenikoita vasta olikin.
Ja eihän kunnon muslimi nyt voi mitään valkoista ritariristiä rinnassaan kantaa, joten varmaankin kohteliaasti kieltäytyy kunniasta uskontoonsa vedoten. Aika erikoista touhua muuten, vaikka näiltä veijareilta voi toki mitä tahansa odottaakin.- ÄhlämiMedit
"Ja eihän kunnon muslimi nyt voi mitään valkoista ritariristiä rinnassaan kantaa, "
Hottentotti pyyhkii perseensä tuolla ansiomerkillä!
Antavatko nuo koskaan mitään arvoa auttajilleen ovat vain veronmaksajiemme elätettävinä ja kiitoksena saamme vittuilemista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2956707Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652059- 1751797
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531047Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411031Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972