Melkeenpä kaikki analyytikot ja muut profetiat ennustavat öljylle loppua jopa tämän tai seuraavan vuosikymmenen lopulla. Ihmiset fantasioivat puhtaammasta maailmasta öljyn jälkeen, mutta se on harhaa. Energian tuottaminen muilla vaihtoehtoisilla muodoilla on
a) järkyttävän kallista
b) loppujen lopuksi enemmän saastuttavaa. vrt esim. tuulimyllyjen käyttöikä, noin 15 vuotta.
c) haavoittuvaa, vrt esim. Olkiluoto 3 tai Fukushima
Kehittyvien markkinoiden energiatarve voidaan käytännössä toteuttaa vain öljyllä tai kaasulla yksinkertaisen ja toimiviksi koettujen prosessien vuoksi. Esimerkiksi köyhimpään Afrikkaan ei voi turvallisuussyistä ajatellakaan ydinvoimaa. Kun Afrikan kansojen riidat aikanaan loppuvat tai vähenevät ja kansat alkaa kehittyä ja kasvaa, öljyn kysyntä rikkoo kaikki ennätykset, huolimatta länsimaiden öljynkulutuksen vähenemisen.
Uusia öljykenttiä tullaan hyödyntämään entistä suuremmilla panoksilla ja öljyä yritetään puristaa kaikesta mahdollisesta, jotta tulevaisuuden öljyntarve saadaan tyydytettyä. Näin siinä tulee käymään. Tämänhetkinen noin 50 USD/BRL on jo parin kolmen vuoden päästä kaunis muisto vain, kun öljyn hinta hipoo jälleen satkua.
Öljy voi yllättää
5
164
Vastaukset
- Opekinmetkut
Öljyn loppumista on luvattu ainakin vuodesta 1973...
Satkuhan on ihen normaalihinta, sitähän se oli jo pitkään.- sdjkskljfsdkljfsd
Ajatella jos öljy olisi tosiaankin loppunut tai käynyt mahdottoman kalliiksi porata jo 1973, millainenhan maailma olisi tänään? Oltaisiinko vajottu takaisin viidakkoon ja luolamiesaikoihin...
- 12ja17on29
Öljy ei lopu, mutta sen käyttöä rajoitetaan valtioiden välisillä sopimuksilla. Ilma pilaantuu tätä tahtia niin surkeaksi että kohta happi on kalliimpaa kuin kulta. Siksi öljyt saavat pysyä maankuoren sisällä ja aurinko ja tuuli tekee sen mistä ennen öljyllä on sähköä ja lämpöä tehty.
- romuataivaalle
öljyn kulutus alkaa nyt vähitellen laskea ja siksi arabimaat ja muut öljyntuottajat ovat nyt ryhtyneet vastatoimiin jotta hintaa saataisiin ylös. Kulutus alkaa laskea siksi että teollisuus yhä vähemmässä määrin käyttää öljyä energianlähteenä ja liikenne siirtyy muihin energiamuotoihin.
Öljyä käytetään jatkossa yhä enemmän muoviteollisuuden raaka-aineena ja muihin jatkojalosteisiin. Hyvä niin mutta paras olisi kokonaan päästä siitä irti koska emme kertakaikkiaan osaa öljyä hyödyntää oikein ja turvallisesti. Nyt on vaan hiilidioksidit ja muut haittakaasut vaan pöläytetty ilmakehään. Paras olisi kun muovijätteet loppukierrossa haudataan kaivoksiin. Tyhmintä olisi ryhtyä muovia polttamaan kuten nyt tehdään. Koko ajan saan korviini uutisia tällaisesta näköalattomasta hölmöilystä.- dsdfkdljfkjsl
Öljyä tai maakaasua tarvitaan myös voiteluaineisiin eikä pelkästään poltettavaksi. Ilman öljyä ei mikään liikkuva osa pitkään toimi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72518- 1211781
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391487Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231466Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1691308Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1571268- 1461260
- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531039