Katsoin kummatkin ja asiaa oli.Hän puhui hallitukselle,kansalaisille,opettajille,työpaikoille.Hallinnoille.Kaupanalalle.
Olen josksu laittanut tv7 viestiä saamatta vastausta.Olenkin mietinyt sitä joskus sillä aina oli kritiikki hyvää tai sitten negatiivista se on aina kasvattavaa.Hyviin tapoihin kuuluu vastata viesteihin.
Eatmond:
Hän myös varoitti vääristä opettajista,-uskonnolliisuudesta ja kuinka Jumalan sana Kristus ja hänen pyhyytensä,opetuksensa ja ensi rakkautensa on kadonnut uskovilta.
Siinä kuunnellessani eteeni piirtyi näky rististä kummulla.Ja Ristia kummulla tuli Ristin tuki.Se on myös Tv7 nimi.
Risti siis seisoi kummulla kallistuen viistoon,-ristiä tuki iso tukkipuu joka kohta sekin katkeaisi jykevän ristin painosta.Risti oli kallistuneena jo tovin.Ihmiset ympärillä hyörivät koettaen tukea isoilla kivilohkareilla ristin juurta estäen kallistumisen ja samalla painaa tukipuuta syvemmälle maahan.Sen sortuminen olisi suuri,-rankka vesisade tai myrsky enään sitä ei tukisi.
Uskon tämän olevan myös varoituksen sana Sanan julistajille ja niille jotka tuovat väärää henkeä seurakuntiin.Erotella hengenlahjoilla totuus.
Eräässä palstalla jopa Shamaani puhui "pyhästä hengestä".Sanoi että hän kutsuu luokseen pyhää henkeä.Joku kysyi oletko uskossa,ja shamaani vastais en.
Tutkikaa lähteet,-tutkikaa ja katsokaa veren evankeljumin valossa ja sen lävitse,katsokaa hedelmät.Ei niitä maalisia hedelmiä mitä kukin saa aikaan vaan niitä hedelmiä mitä hän tuo ulos.Raamatun tuntee myös sielunvihollinen ja eksyttää valitutkin.Mutta Herramme on antanut meille mahdollisuuden sanan ja teon tuntemisen kautta sekä armolahjojensa kautta tuntea nämä eksyttävät henget.
On unohdettu se tärkein:
-Ristin sanoma
-Pelastus
-Syntien sovitus
-Veren evankeljumi
-Armo
-Jumalan rakkaus.
-pyhät saarnat
-Jumalan puhdas sana Raamattu.
---------------------------
Tilalle on tullut:
-Julistus voitelusta
-pyhänhengen korotus
-Ylihengelliset kokemukset
-musikkijuhlat/kekkerit
-kokemusten hakeminen
-Opetusten ottaminen erilähteet
Ristin tukipuu on lahonnut ja kaatumaisillaan koko risti.
Profeetta Eatmon
tukipuu
0
350
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen411860- 791331
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841291Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m151174Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291075Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.93980- 74979
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok147781Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast54759Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86717Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää56690Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13679Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27668- 43655
- 147651
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93632- 28628
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.95625- 51617
- 47587