Eläkeitä taasen ollaan leikamassa miksi

No senhän nyt arvaa mihin rahamme kyytätää ja työnnetään EU-hun ja pakolaisiin.

Asiantuntijoiden synkät arviot: Onko eläkkeitä leikattava?
Keskiviikko 7.12.2016 klo 08.38
Asiantuntijat pelkäävät, että eläketuotot ovat jäämässä ennusteista. Suomalaisten tulevaisuuden eläkkeet ovat vaarassa.

Eläkeyhtiöiden sijoitustuotot ovat jäämässä ennusteista.
Jos sijoitustuotot jäävät alle ennusteen, eläkemaksuja korotetaan eläkkeiden leikkaamisen sijaan.
Eläkemaksujen korotus voi kuitenkin muodostaa kansantaloudellisen ongelman.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612072200037095_uu.shtml
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Eläkerahaa ei kerry kun perikset loisivat yhteiskunnan rahoilla eivätkä käy töissä.

Äänestä
  • Osasyy sekin, mutta on sentään suomalaisia ja mukana vietävä, entäs nämä ylimääräset mitäs näillä on mielessä, muukuin kultturellinmme vaihto ja romuttaminen säälimättömästi, eikös sitä tajuta.

    Äänestä

Olispa vain perikset se syy, mutta on taitaa muitakin kansanryhmiä, jotka ei tuota tähän yhteiskuntaan muuta, kuin lämmintä paskaa ja kuluja!

Äänestä

Esimerkiksi armeijan palveluksesta 50 vuotiaana eläkkeelle päässeet sotilaat syövät meidän tienaamiamme eläkerahoja, koska eivät he ole millään ehtineet ansaita eläkerahojaan itse hyvin lyhellä palvelusajalla. Meidän pitää olla töissä 50 vuotta, jotta eläkeläissotilaat (esim, rajamiehet ja muut suksenvoitelijat) saavat eläkkeensä.

Äänestä
  • Poikoloinen unohtaa, että alle 10v sitten, pääsi perus duunari jampppa eläke putkeen 55v ja tiedän monia ns hulun eläkeläisiä, jotka rakensi taloaa, mutta ei saatanat töihin kykene ja jäivät noille eläkkeille jo 30-sinä.

    Äänestä

  • Olisit mennyt armeijan palvelukseen, etkä jäänyt sohvalle makaamaan. Turha on kansaneläkkeestään ruikuttaa, kun on jo housuissa.

    Äänestä

Eikö loisivalla punikkinuorella ole vielä eläkettä. Kyllä tää nykyhallitus sen antaa koska olet oikeanvärinen siis punainen.

Äänestä
  • Eläkeistä niistetään vielä lisää tähän pakolaisuuteen ja eläke säästöt tuhlataan näiten puohon ja sehän on varmaa suvakointia, suomen peruskansa hylätään ja mussukat valoittavat päättämispaikat, enustettua totuutta se on.

    Äänestä

Työeläke määräytyy työuran palkan mukaan. ei mulla muuta

Äänestä
  • Paskan marjat. Ei sitten parikymmentä vuotta rajavartiolaitosta palvelleella nykyisellä suksenvoitelijalla ole kummoinen eläke. Pääsi eläkkeelle 50 vuotiaana. Minä pääsin 15 vuotta myöhemmin 65 vuotiaana 40 vuotta palvelleena, mutta eläkkeemme leinee samaa tasoa voitelijan kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karmeita-aikoja-eletään kirjoitti:

No senhän nyt arvaa mihin rahamme kyytätää ja työnnetään EU-hun ja pakolaisiin.

Asiantuntijoiden synkät arviot: Onko eläkkeitä leikattava?
Keskiviikko 7.12.2016 klo 08.38
Asiantuntijat pelkäävät, että eläketuotot ovat jäämässä ennusteista. Suomalaisten tulevaisuuden eläkkeet ovat vaarassa.

Eläkeyhtiöiden sijoitustuotot ovat jäämässä ennusteista.
Jos sijoitustuotot jäävät alle ennusteen, eläkemaksuja korotetaan eläkkeiden leikkaamisen sijaan.
Eläkemaksujen korotus voi kuitenkin muodostaa kansantaloudellisen ongelman.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201612072200037095_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu