Miksi kuukausikohtainen lasku ?

Laskutuspelleily

Sähköyhtiöiden pakkomielle reaaliaikaiseen laskutukseen on kuluttajan kannalta hankala.

Aikaisemmin maksoin noin 190€/kk ja kerran vuodessa oli tasaus, muutama kymppi suuntaan tai toiseen. Olin erittäin tyytyväinen tähän järjestelyyn. Se piti minut Helsingin Energian asiakkaana monen vuoden ajan, vaikka kilpailijat tarjosivat halvempaa sähköä kuukausikohtaisella laskutuksella.

Johonkin hämäräperäisiin pykäliin tai direktiiveihin vedoten Helsingin Energiakin, ilmeisesti viimeisten joukossa, siirtyi kuukausittaiseen kulutuksen mukaiseen laskutukseen. Nyt laskut ovat kesällä pieniä ja talvella isoja.

Kun Helsingin energia siirtyi kuukausikohtaiseen laskutukseen, siirryin minä toisen sähköyhtiön asiakkaaksi ja saan sähköni halvemmalla. Siirtomaksut tosin eivät muuttuneet, kun siirtoa ei voi kilpailuttaa (miksei muuten?).

Luulisi, että myyjä ja ostaja voivat vapaasti sopia maksuehdot, eikä niitä ole pykälillä tai direktiiveillä tarpeellista määrätä muutoin kuin kuluttajansuojan vuoksi niin, että myyjä ei saa vaatia kohtuuttomia ennakkomaksuja.

6

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kun.ostaa.niin.maksaako

      Niinpä. Miksei ruokakaupoissakin ole kuukausittainen tasamaksu? Sama juttu matkatoimistoilla. Kun tekee reissun niin sen saa pilkkoa 12 erään.

    • SähköäTurkkusesta

      Minun sähköyhtiö, Pohjois-Karjalan sähkö osaa laskuttaa kesämökiltä sähkön kaksi kertaa vuodessa, kun menee niin vähän. Kaupungeissa elämä on niin hektistä, että joutuu maksamaan joka kuukausi. Mökkisähköä en ole viitsinyt kilpailuttaa, menee vain 150 kWh vuodessa. Tulisi kahdet pankkisiirtomaksut, jos kilpailuttaisi. Maaseudulla pankisiirtomaksut ovat tosi kalliit, kun paikkakunnalla on vain yksi pankki, niitä ei voi kilpailuttaa. Kotona kilpailutin, on Turkkulaista sähköä nyt. Kotona laskutus neljästi vuodessa.

    • vain-yksi-verkko

      "Siirtomaksut tosin eivät muuttuneet, kun siirtoa ei voi kilpailuttaa (miksei muuten?)."

      Vähän samasta syystä, kuin et voi kilpailuttaa minkä kaupungin katuja ajat. Lahdessa joudut ajamaan Lahden kaupungin ylläpitämiä katuja ja Helsingissä Helsingin kaupungin ylläpitämiä katuja. Et voi valita, että Lahdessa käyttäisitkin Tampereen ylläpitämiä katuja. Ei Lahden kaupunki päästä kaduilleen Tampereen kaupunkia söhläämään.

      Eli sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa siksi, koska kyseisellä alueella on vain yhden verkkoyhtiön johdot, ja muut verkkoyhtiöt eivät saa toisen verkkoyhtiön alueelle omia johtojaan rakentaa. Eli johdot joita pitkin sähkö siirtyy, omistaa kyseisellä alueella kyseisen alueen sähkön siirrosta vastaava yhtiö, joten sen yhtiön palveluita siirtoon on käytettävä. Ja se yhtiö, joka johdot kyseisellä alueella omistaa, ei päästä muita verkkoyhtiöitä omia johtojansa käyttämään.

      Tietenkin olisi mahdollista, että verkkoyhtiöt vuokraisivat (tai pakotettaisiin vuokraamaan) verkkoaan myös muille siirtoyhtiöille, mutta hyöty kuluttajalle olisi melko minimaalinen, kun ne toiselle yhtiölle maksettavat verkonvuokramaksutkin pitää saada kuluttajalta laskutettua.

    • ei-etumaksua

      On oikein, että sähkölasku tulee reaaliaikaisena toteutuneen kulutuksen mukaan. En halua maksaa kesällä ennakkoon ylisuurta, vuosikulutusarvioon perustuvaa sähkölaskua tulevan talven sähkönkulutuksestani. Koska rahani siirtyvät silloin tililtäni verkonhaltijan ja sähkönmyyjän tilille ilman, että olisin vielä saanut mitään vastinetta rahoilleni.
      Jos joku kuluttaja nyt välttämättä niin haluaisi, useimmat sähköyhtiöt muuttavat laskutuksen tasaeriin asiakkaan toiveesta (esim. pienituloiset eläkeläiset).

      • "En halua maksaa kesällä ennakkoon ylisuurta, vuosikulutusarvioon perustuvaa sähkölaskua tulevan talven sähkönkulutuksestani. Koska rahani siirtyvät silloin tililtäni verkonhaltijan ja sähkönmyyjän tilille ilman, että olisin vielä saanut mitään vastinetta rahoilleni."

        Voihan joku noinkin ajatella, että vuosi alkaa kesällä. Omaa sähkönkulutustamme katsellessa näyttävät lukemat, että vasta syyskuussa olen maksanut talvella kertyneet maksut ja loka-joulukuilla maksan muutaman kympin "ennakkoa".


    • betonikorsu_ei_kiinnosta

      "Eli sähkön siirtoa ei voi kilpailuttaa siksi, koska kyseisellä alueella on vain yhden verkkoyhtiön johdot, ja muut verkkoyhtiöt eivät saa toisen verkkoyhtiön alueelle omia johtojaan rakentaa."

      -Pakotettiinhan teleoperaattoritkin vuokraamaan mastot myös kilpailijoille.

      Tässä on takana ainoastaan se, että kaikki halutaan asumaan kaupunkiin, eli maaseutu pyritään autioittamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      206
      4235
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      186
      2229
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      61
      1410
    4. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      96
      1151
    5. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      122
      1039
    6. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      70
      985
    7. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      94
      960
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      127
      931
    9. Bim bom ovikello soi!!

      Mitä tekisit jos kaivattusi ilmestyisi ovesi taakse?
      Ikävä
      102
      897
    10. Kuvaile kaivattuasi

      kolmella adjektiivilla ja kolmella emojilla. Pidetään ketju asiallisena kiitos. 😁
      Ikävä
      54
      845
    Aihe