Miksi hakea apua mistään kun sitä ei saa mistään

Oletko kokeillut itse auttaa itseäsi?

Tarkoitan sitä, että oletko selvittänyt itse, mikä sinua oikeasti vaivaa.

Netissä on tietoa asioista, niitä lukemalla ja tutkimalla itseään saattaa selvitä ongelman syy.

Itselläni meni vuosia ja jouduin lukemaan satoja tunteja ja kokeilemaan kaikenlaista, ennenkuin asia selvisi, mutta lääkäreiden tarjoamilla SSRI lääkkeillä tuo ei olisi selvinnyt koskaan, ja elämäni olisi ollut lopullisesti pilalla.

Enhän mä muuta teekkään. Töissäkään en käy kun kaikki aika menee selvitellessä, kuinka voisin parantua. 7 vuotta mennyt ja aina loppujen lopuksi ollaan samassa lähtöpisteessa.

mikä sua muuten vaivasi? mua vaivaa krooninen vakava masennus, seksi ei kiinnosta (en saa parisuhdetta), krooninen väsymysoireyhtymä, krooninen astma (en pysty käymään monissa rakennuksissa), kilpirauhasen vajaatoiminta, vitun lyhyt pinna

Mulla oli yleinen paha olo, joka kausiluonteisesti, eli talvella, paheni niin vakavaksi masennukseksi, että teki mieli ottaa itseltä henki. Olin käytännössä 4kk vuodesta itsemurhan partaalla. Kun kevätaurinko alkoi paistamaan, pahin vaihe meni ohi, palatakseen taas lokakuussa. Tuossa kunnossa en tietenkään pystynyt käymään töissä.

Nuo oireet alkoi jo joskus teini-iässä, mutta eihän niitä silloin tajunnut, että ne olisivat olleet oire jostakin. Joskus 25-vuotiaana alkoi tulla sellaisia oireita, jotka oikeasti vaikeuttivat elämää, kolmekymppisenä olinkin sitten jo todella huonossa kunnossa. Tuosta meni vielä 10 vuotta ennenkuin tajusin että minulla on oikeasti jokin ongelma, minussa itsessäni, eikä se olo johdukkaan siitä, että käytin runsaasti alkoholia ja söin epäterveellisesti. Alkoholinkäyttö ja syöminen olivatkin seurausta tuosta olosta, niillä yritin tiedostamattani turruttaa noita oireita.

En varmasti muista, mistä se lähti vuonna 2011, kun aloin selvittämään omaa ongelmaani. Olisinko lukenut netistä jotakin, ja päätellyt itse jotakin, mutta lähdin kokeilemaan vitamiineja, hivenaineita ja aminohappoja. Itseasiassa muutamia kokeiltuani, tilasin iherbistä 401,38 eurolla materiaalia tuohon kokeiluuni. Taisin tilata kaiken mahdollisen, mitä keksin. Noita sitten kokeilin ja huomasin heti samantien että D-vitamiinilla oli oloa korjaava vaikutus.

Tuli talvi 2011/12 ja olin toiveikkaana, mutta se paha olo tuli silti, vaikka söin 50 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä. En uskaltanut ottaa sitä enempää, olihan virallinen suositus vain 10 mikrogrammaa. Aloin jo epäilemään että D-vitamiini ei sittenkään toimi ja kävin kokeeksi solariumissa (niissä on kaikissa nykyisin UVB-putket, joilla saadaan aikaiseksi sitä D-vitamiinia), ja kun varttia aikaisemmin, olin maani myynyt masentunut ihminen, olinkin tuon solariumin jälkeen yhtä hymyä. Solariumin vaikutus kesti pari päivää ja palasin takaisin huonoon oloon.

Seuraavana talvena taisin tuplata tuon annoksen, eli söin 125 mikrogrammaa päivässä, mutta huono olo tuli edelleenkin. Keväällä, kun olin itsemurhan partaalla, kävin lääkärissä, mutta ainoa mitä sieltä sai, oli mielenterveyshoitajan puhelinnumero, johon en koskaan soittanut, se olisi ollut turhaa. Kypsähdin tuohon kohteluun, ja kun asenne oli jo valmiiksi "ei millään mitään väliä", aloin epätoivoisena syömään tuota D-vitamiinia 10 nappia päivässä, eli 1250 mikrogrammaa, ja olo kohentui viikossa, siedettävälle tasolle.

Tuosta sitten päättelin että jostakin syystä tarvitsen huomattavasti isompaa D-vitamiiniannosta kuin suositukset on. Seuraavana talvena sitten tarkkailin itseäni ja aina kun pienikin masennuksen oire pyrki pintaan, nostin päiväannosta. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että sain oireet pysymään poissa 750 mikrogramman annoksella. Ensimmäinen hyvä talvi oli takana.

Otin yhteyttä lääkäriin ja kun kerroin havainnostani, niin sain vastauksen "nämä vitamiiniasiat eivät kuulu meille". Ymmärsin että olen ongelmani kanssa yksin. Jos en itse selvitä ongelmaani, sitä ei selvitä kukaan muukaan.

Sen jälkeen luin netistä paljon, olin lukenut jo toki tähänkin mennessä paljon. Ja jenkkisivustoilta löysin tutkimustietoa siitä, että ylipainoinen ihminen voi tarvita todella suuria määriä D:tä. Lääkäri joka kertoi hoitomenetelmästään, antoi potilailleen täsmälleen samanlaista päiväannosta mitä itse söin.

Olin tässä vaiheessa lihonut noin 35kg. Pahan olon vallitessa, hiilihydraattien ahmininen helpotti hetkeksi oloa, mutta lihoin talvisin noin kilogramman viikossa. Mielenkiinto seksiin hiipui, refluksitauti, rasvamaksa, kolesterolit aivan taivaissa, ärtymys ym ym.

Kun tuolla suurella annoksella D:tä sain oloni pysymään kohtuullisena, aloin pudottamaan painoani. Aloin pyrkimään terveellisempään syömiseen ja liikkumaan. Lyhyitä kävelylenkkejä, jotka on nyt pidentyneet jo melkein 10 km mittaisiksi. Kun paino laski, mielenkiinto seksiin palasi, ja rintakarvojakin alkoi kasvamaan, olisiko testosteronitasot nousseet, en tiedä.

Ilmeisesti minulla on jokin perusongelma elimistössäni, josta seuraa se, että D-vitamiini ei toimi kuten pitäisi. Kun sitten tuon D:n taso laskee liian alas, tulee huono olo, jonka seurauksena alan syömään huonosti, jonka seurauksena elimistööni tulee rasvaa, joka laimentaa D:tä entisestään jonka seurauksena syön lisää.... Syöksykierre on valmis.

Se, mikä tuo alkuperäinen ongelmani on, siitä minulla ei ole tietoa. Kilpirauhasen toiminta, D-vitamiinireseptorien toiminta, vai jokin muu.

Jokatapauksessa, ellen tarkkaile itseäni, joudun tilanteeseen jossa olen vakavasti masentunut. Pystyn pitämään oireet poissa, kunhan pidän itseni hoikkana, liikun, syön terveellisesti ja saan riittävästi D-vitamiinia. Noiden vitamiinikokeilujen tuloksena huomasin myös, että seleeni on aine joka vaikuttaa, ainakin minun masennukseeni.

Pitkä tarina, eikä se ehkä koske ketään muuta kuin minua, mutta jos on edes ajatus että joku saa tuosta apua, mielestäni se kannattaa kertoa.

EntäNämä kirjoitti:

Mulla oli yleinen paha olo, joka kausiluonteisesti, eli talvella, paheni niin vakavaksi masennukseksi, että teki mieli ottaa itseltä henki. Olin käytännössä 4kk vuodesta itsemurhan partaalla. Kun kevätaurinko alkoi paistamaan, pahin vaihe meni ohi, palatakseen taas lokakuussa. Tuossa kunnossa en tietenkään pystynyt käymään töissä.

Nuo oireet alkoi jo joskus teini-iässä, mutta eihän niitä silloin tajunnut, että ne olisivat olleet oire jostakin. Joskus 25-vuotiaana alkoi tulla sellaisia oireita, jotka oikeasti vaikeuttivat elämää, kolmekymppisenä olinkin sitten jo todella huonossa kunnossa. Tuosta meni vielä 10 vuotta ennenkuin tajusin että minulla on oikeasti jokin ongelma, minussa itsessäni, eikä se olo johdukkaan siitä, että käytin runsaasti alkoholia ja söin epäterveellisesti. Alkoholinkäyttö ja syöminen olivatkin seurausta tuosta olosta, niillä yritin tiedostamattani turruttaa noita oireita.

En varmasti muista, mistä se lähti vuonna 2011, kun aloin selvittämään omaa ongelmaani. Olisinko lukenut netistä jotakin, ja päätellyt itse jotakin, mutta lähdin kokeilemaan vitamiineja, hivenaineita ja aminohappoja. Itseasiassa muutamia kokeiltuani, tilasin iherbistä 401,38 eurolla materiaalia tuohon kokeiluuni. Taisin tilata kaiken mahdollisen, mitä keksin. Noita sitten kokeilin ja huomasin heti samantien että D-vitamiinilla oli oloa korjaava vaikutus.

Tuli talvi 2011/12 ja olin toiveikkaana, mutta se paha olo tuli silti, vaikka söin 50 mikrogrammaa D-vitamiinia päivässä. En uskaltanut ottaa sitä enempää, olihan virallinen suositus vain 10 mikrogrammaa. Aloin jo epäilemään että D-vitamiini ei sittenkään toimi ja kävin kokeeksi solariumissa (niissä on kaikissa nykyisin UVB-putket, joilla saadaan aikaiseksi sitä D-vitamiinia), ja kun varttia aikaisemmin, olin maani myynyt masentunut ihminen, olinkin tuon solariumin jälkeen yhtä hymyä. Solariumin vaikutus kesti pari päivää ja palasin takaisin huonoon oloon.

Seuraavana talvena taisin tuplata tuon annoksen, eli söin 125 mikrogrammaa päivässä, mutta huono olo tuli edelleenkin. Keväällä, kun olin itsemurhan partaalla, kävin lääkärissä, mutta ainoa mitä sieltä sai, oli mielenterveyshoitajan puhelinnumero, johon en koskaan soittanut, se olisi ollut turhaa. Kypsähdin tuohon kohteluun, ja kun asenne oli jo valmiiksi "ei millään mitään väliä", aloin epätoivoisena syömään tuota D-vitamiinia 10 nappia päivässä, eli 1250 mikrogrammaa, ja olo kohentui viikossa, siedettävälle tasolle.

Tuosta sitten päättelin että jostakin syystä tarvitsen huomattavasti isompaa D-vitamiiniannosta kuin suositukset on. Seuraavana talvena sitten tarkkailin itseäni ja aina kun pienikin masennuksen oire pyrki pintaan, nostin päiväannosta. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että sain oireet pysymään poissa 750 mikrogramman annoksella. Ensimmäinen hyvä talvi oli takana.

Otin yhteyttä lääkäriin ja kun kerroin havainnostani, niin sain vastauksen "nämä vitamiiniasiat eivät kuulu meille". Ymmärsin että olen ongelmani kanssa yksin. Jos en itse selvitä ongelmaani, sitä ei selvitä kukaan muukaan.

Sen jälkeen luin netistä paljon, olin lukenut jo toki tähänkin mennessä paljon. Ja jenkkisivustoilta löysin tutkimustietoa siitä, että ylipainoinen ihminen voi tarvita todella suuria määriä D:tä. Lääkäri joka kertoi hoitomenetelmästään, antoi potilailleen täsmälleen samanlaista päiväannosta mitä itse söin.

Olin tässä vaiheessa lihonut noin 35kg. Pahan olon vallitessa, hiilihydraattien ahmininen helpotti hetkeksi oloa, mutta lihoin talvisin noin kilogramman viikossa. Mielenkiinto seksiin hiipui, refluksitauti, rasvamaksa, kolesterolit aivan taivaissa, ärtymys ym ym.

Kun tuolla suurella annoksella D:tä sain oloni pysymään kohtuullisena, aloin pudottamaan painoani. Aloin pyrkimään terveellisempään syömiseen ja liikkumaan. Lyhyitä kävelylenkkejä, jotka on nyt pidentyneet jo melkein 10 km mittaisiksi. Kun paino laski, mielenkiinto seksiin palasi, ja rintakarvojakin alkoi kasvamaan, olisiko testosteronitasot nousseet, en tiedä.

Ilmeisesti minulla on jokin perusongelma elimistössäni, josta seuraa se, että D-vitamiini ei toimi kuten pitäisi. Kun sitten tuon D:n taso laskee liian alas, tulee huono olo, jonka seurauksena alan syömään huonosti, jonka seurauksena elimistööni tulee rasvaa, joka laimentaa D:tä entisestään jonka seurauksena syön lisää.... Syöksykierre on valmis.

Se, mikä tuo alkuperäinen ongelmani on, siitä minulla ei ole tietoa. Kilpirauhasen toiminta, D-vitamiinireseptorien toiminta, vai jokin muu.

Jokatapauksessa, ellen tarkkaile itseäni, joudun tilanteeseen jossa olen vakavasti masentunut. Pystyn pitämään oireet poissa, kunhan pidän itseni hoikkana, liikun, syön terveellisesti ja saan riittävästi D-vitamiinia. Noiden vitamiinikokeilujen tuloksena huomasin myös, että seleeni on aine joka vaikuttaa, ainakin minun masennukseeni.

Pitkä tarina, eikä se ehkä koske ketään muuta kuin minua, mutta jos on edes ajatus että joku saa tuosta apua, mielestäni se kannattaa kertoa.

ja baanalle.

hieno homma, hermanni....