Olen huolestuneena laittanut merkille, että tänä päivänä tuttu ja turvallinen Jumalan sana ei kelpaakaan enää kaikille uskovaisille. Osa haluaa ikään kuin lievennyksiä uskoon. Saatetaan esimerkiksi vaatia jotain syntiä luvallisemmaksi. Me emme voi kuitenkaan lähteä syntejä luvallistamaan, koska se koituisi koko porukan turmioksi. Menemme aina heikoimman mukaan!
Huolestuneena olen laittanut merkille, että kriittinen äänenpaino keskusteluissakin on lisääntynyt. Se ei näy kanssakeskusteluissa niinkään, vaan enemmänkin netin blogeissa, keskustelupalstoilla ja erilaisissa suljetuissa ryhmissä (jollaisiin minäkin kuulun). Toki kritisointia on alkanut ilmetä myös ihan kasvokkain keskusteluissakin, mutta se ei ole läheskään niin yleistä, mitä tietoverkoissa käytävä keskustelu.
Yksi vaaranpaikka on esimerkiksi lisääntynyt ekumenian puolesta puhuminen. Saatetaan jopa sanoa, ettei Jumala tunne rajoja ja että pelastusta voisi löytyä myös Jumalan seurakunnan ulkopuoleltakin. Saatetaan veljeillä kirkkouskovien kanssa. Mun mielestä tällaisessa toiminnassa on aina vaaranpaikkoja. Me emme voi myydä kallista uskoamme halvalla pois. Jumala vie sateet mennessään, jos emme jaksa pitäytyä raittiissa Jumalan sanassa.
Aktiivinen seuroissakävijäkin sen havaitsee, että väkeä on yhä vähemmän ja vähemmän seuroissa. Ennen saattoi joutua tulla hyvissä ajoin seuroihin, jos halusi istumapaikalle päästä. Nyt puoli tuntia myöhässäkin tulevat mahtuvat saliin ja tyhjiä paikkoja jää vielä paljon jäljelle. Väki on muutenkin alkanut tulla yhä myöhemmin ja myöhemmin seuroihin. Seuralauluihinkaan ei haluta yhtyä niin, kuin aiemmin. Tästä syystä esilaulaja joutuukin laulaa useimmiten jopa yksin. Ja niissä siioneissa, joissa ei ole esilaulajaa, ei välttis ole sitä yhtäkään laulajaa. Väki vain kuuntelee urkusäestystä... jos kuuntelee. Useimmat keskustelevat. Tällainen käytös nähtiin aiemmin asiattomaksi käytökseksi. Nyt siitä on tullut ihan yleinen käytäntö. Kun pitäisi laulaa, aletaankin juttelee kavereiden kanssa. Urut soi ja salin valtaa sumea keskustelun porina. Vaikka väki puhuu pienellä äänellä, se pienikin ääni saa kyllä peittymään myös kuulutukset alleen.
Toivoisin vanhoja hyviä aikoja, jolloin tultiin sankoin joukoin kuuntelee puheita. Ja aikoja, jolloin seuralaulutkin kajahtivat komeina, eikä esilaulajia edes tarvittu. Aikoja, jolloin kuulutuksetkin kuunneltiin. Aikoja, jolloin jaettiin yhteinen usko. Aikoja, jolloin iltakylissäkin pystyi luottamuksellisesti puhumaan uskonasioista tulematta lynkatuksi. Aikoja, jolloin ei tarvinut saada tiukkapipon leimaa perinteisen Raamattuun perustuvan uskon vuoksi. Aikoja, jolloin Jumalan valtakunnan raja näkyi selkeänä.
Huolestuneena olen laittanut merkille, että kriittinen äänenpaino keskusteluissakin on lisääntynyt. Se ei näy kanssakeskusteluissa niinkään, vaan enemmänkin netin blogeissa, keskustelupalstoilla ja erilaisissa suljetuissa ryhmissä (jollaisiin minäkin kuulun). Toki kritisointia on alkanut ilmetä myös ihan kasvokkain keskusteluissakin, mutta se ei ole läheskään niin yleistä, mitä tietoverkoissa käytävä keskustelu.
Yksi vaaranpaikka on esimerkiksi lisääntynyt ekumenian puolesta puhuminen. Saatetaan jopa sanoa, ettei Jumala tunne rajoja ja että pelastusta voisi löytyä myös Jumalan seurakunnan ulkopuoleltakin. Saatetaan veljeillä kirkkouskovien kanssa. Mun mielestä tällaisessa toiminnassa on aina vaaranpaikkoja. Me emme voi myydä kallista uskoamme halvalla pois. Jumala vie sateet mennessään, jos emme jaksa pitäytyä raittiissa Jumalan sanassa.
Aktiivinen seuroissakävijäkin sen havaitsee, että väkeä on yhä vähemmän ja vähemmän seuroissa. Ennen saattoi joutua tulla hyvissä ajoin seuroihin, jos halusi istumapaikalle päästä. Nyt puoli tuntia myöhässäkin tulevat mahtuvat saliin ja tyhjiä paikkoja jää vielä paljon jäljelle. Väki on muutenkin alkanut tulla yhä myöhemmin ja myöhemmin seuroihin. Seuralauluihinkaan ei haluta yhtyä niin, kuin aiemmin. Tästä syystä esilaulaja joutuukin laulaa useimmiten jopa yksin. Ja niissä siioneissa, joissa ei ole esilaulajaa, ei välttis ole sitä yhtäkään laulajaa. Väki vain kuuntelee urkusäestystä... jos kuuntelee. Useimmat keskustelevat. Tällainen käytös nähtiin aiemmin asiattomaksi käytökseksi. Nyt siitä on tullut ihan yleinen käytäntö. Kun pitäisi laulaa, aletaankin juttelee kavereiden kanssa. Urut soi ja salin valtaa sumea keskustelun porina. Vaikka väki puhuu pienellä äänellä, se pienikin ääni saa kyllä peittymään myös kuulutukset alleen.
Toivoisin vanhoja hyviä aikoja, jolloin tultiin sankoin joukoin kuuntelee puheita. Ja aikoja, jolloin seuralaulutkin kajahtivat komeina, eikä esilaulajia edes tarvittu. Aikoja, jolloin kuulutuksetkin kuunneltiin. Aikoja, jolloin jaettiin yhteinen usko. Aikoja, jolloin iltakylissäkin pystyi luottamuksellisesti puhumaan uskonasioista tulematta lynkatuksi. Aikoja, jolloin ei tarvinut saada tiukkapipon leimaa perinteisen Raamattuun perustuvan uskon vuoksi. Aikoja, jolloin Jumalan valtakunnan raja näkyi selkeänä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lievennys on merkki heikkoudesta. Lievennys on täten väärä tapa.
Kerralla irti vrt. shokkihoito on siunauksellisinta ja samalla toinen oikea tapa. Toinen oikea tapa on jäädä entiseen tilaan jos se tuntuu hyvältä.
Pahinta on jäädä vaiheeseen ja ratsastaa arvokas loppu-elämä esim. homokortilla ja ryhtyä keinotekoisesti muokkaamaan luonnon toteennäyttämiä lainalaisuuksia.
Mies on mies ja nainen on nainen. piste.
On ajat muuttuneet. Ennen ei tosiaan veljeilty epäuskovien kanssa. Oltiin vain raittiisti uskomassa sitä, mitä seuroissa jaettiin. Ei oltu kriittisellä korvalla kuulemassa. Hoitamisetkin otettiin rakentavina huolenpitoina vastaan. Siionin laulutkin olivat niitä, joita vuosikymmenet oli laulettu. Ei ollut sensuurin raskas ote niihinkään kajonnut. Eikä sanaa kuunneltu eteisnaulakoista, eikä puheen aikana nuoriso seurapaikan pihalla mellastanut, vaan kaikki istuivat sanankuulossa. Laiteillakaan ei juurikaan kukaan elänyt. Oltiin uskovaisia tai epäuskoisia. Saattoihan piilotelkkareita silloinkin joillakin olla, mutta ei niissä lukumäärissä kuin nykyään. Lisäksi on tullut kummallinen salliminen ja hyväksyminen. Naispappeuttakaan ei jakseta ponnekkaasti vastustaa, vaikka se ei ole uskovaisten oppi.Pyhäisinkin tykätään tehdä töitä esimerkiksi omakotityömailla. Saatetaan sitä oluttakin siemailla päivän päätteeksi. Rakennustyömaalla kuuluu maailmallinen musiikki ja kiroilu. Aputöitä saatetaan tilata epäuskoiselta, vaikka olisi tiedossa uskovainenkin tekijä.Kyllä maailmanaika on koittanut.
Hieman liioittelua taitaa olla aloittajan viestissä mukana. Tai mistäpä tuon tiedän, kun en ole itsekään seurapenkkiä aikoihin kuluttanut. Ehkä joku muukin on minun laillani väsynyt lestadiolaisyhteisön kaksinaamaisuuteen ja tehnyt omat johtopäätöksensä. Kaksinaamaisuudella tarkoitan kuilua sanojen ja todellisten tekojen välillä.
Oisko niin, että ihmiset eivät enää luota oppiin, koska tällä hetkellä yhteisön keskuudessa vaikuttaa useita väärähenkisiä hoitajia, jotka ovat eläneet elämänsä miten ovat eläneet ja tuhonneet omalla riettaalla käyttäytymisellään monta ainutlaatuista elämää. Lupioilla ei ole paluuta, koska heillä ei enää ole mahdollisuutta. Hoitajat aiheuttavat käytöksellään valtavaa pahennusta. Uskovaisilla ihmisillä on vain yksi Jumala eivätkä he halua tulla kuuntelemaan seuroihin, jos vuorossa on IhmisJumala.
Ei enää ry:llämme saarnata, että pitää kääntyä Kristuksen puoleen, vaan aina on kehoitus seurakuntaan päin.
on otakin mätää, mutta on kyllä oikeaakin asiaa. Aloittaja on nähnyt suuren vaivan tekstinsä muokkaamsessa ja on sitten myöhemminkin esiintynyt ketjussa; kirjoitustuýylistä se paljastuu.
Niitähän on erilaisia siioineita, rauhanyhdistyksiä. Toisissa kaikki ovat kaikkien kavereita ja kaikki juttelevat kaikkien kanssa ja kaikilla on mukavaa. Toisissa taas kaikki ovat yksikseen ja itsekseen ja vähät välittävät toisista. Jos joku tulee juttelemaan ennestään tuntemarttoman kanssa, se on katastrofi. Puhujatkaan eivät juuri tunne toisiaan. Joku puhuja saattaa olla erityisen rasittunut siitä, että hänen täydellinen 16-vuotas tyttärensä, rauhanyhdistyksen pianonsoittaja ja täydellisne sievä tyttö on löytänyt epäuskoisen poikaysrtävän eikä enää halua tulla seuroihin.
Vitustako sen tietää, missä mennään.
Vain raamatusta löytyy totuus.
Jumalan pyhä henki avaa sen ja kirkastaa Kristuksen.
Jossa ja vain hänessä on ihmisen autuus ja pelastus.