Fellow Finance

Mitenkähän tuo toimii, kun mainostetaan että rahat tilille tunnissa. Eipä ole näkynyt, vaikka 15 tuntia sitten sain päätöksen sähköpostiin että "olemme hyväksyneet lainahakemuksesi". Viestissä oli liitteenä lainasopimus ja erikseen sopimusehdot, itse viestissä eritelty korko, laina-aika, maksujen eräpäivä ja tietenkin myönnetty lainasumma. Kävin heidän sivuillaan hyväksymässä lainatarjouksen, ja nyt se on siis puoli vuorokautta ollut tilassa "odottaa maksamista". Tulotositteet lähetin sähköpostilla.

Joka paikassa kuitenkin sama teksti, että laina maksetaan saman päivän aikana klo 9-17 välillä.

Olen tietoinen että palvelussa sijoittajat päättävät kenelle rahansa lainaavat, mutta miksi päätös sopimuksineen lähetetään ennen kuin koko lainasummalle on edes löytynyt sijoittajat? Oletan että tässä on nyt kyse siis siitä, että summa ei ole vielä kokonaisuudessaan kasassa.

Olen kerran aiemmin lainannut pienemmän summan (ja maksanut sen jo poiskin) ja silloinkin meni lähes vuorokausi ennen kuin rahat oli tilillä. Samalla lailla tuli heti päätös sähköpostitse ja hyväksyin tarjouksen palvelussa ja alkoi pitkältä tuntuva odotus.

Homma toimii muuten hyvin, eikä ollut yllätyksiä ainakaan edellisellä kerralla, mutta pientä korjattavaa kyllä on. Nettisivut ei aina toimi, ja lainaajalle voisi olla selkeämmin tieto että kuinka kauan kestää ennen kuin laina on maksettu tilille.

Mistä tiedän ylipäätään että saanko edes koko lainaa!

Millaisia kokemuksia muilla tuosta firmasta?
5022551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Itselläni on hyviä kokemuksia. En nyt muista tarkasti, kauanko siihen meni, että sain rahat tilille sen jälkeen, kun olin kaikki tarvittavat jutut lähettänyt heille.. taisi olla heti seuraavana päivänä.. Mutta sain kuitenkin tästä erikseen viestin, jossa vahvistettiin, että rahat tulossa.

Äänestä

Kävin Fellow Financen sivuilla eikä ainakaan heti osunut silmiin, että rahat saisi tunnissa tilille.

Siitä kyllä löytyi tietoa, milloin laina maksetaan. Mutta se että rahat maksetaan, ei tarkoita sitä että rahat näkyisi silloin tilillä. Suomessa nääs eri pankkien välillä tilisiirrossa voi mennä 1-2 arkipäivää, riippuen siitä mihin aikaan vuorokaudesta tilisiirto tehdään. Siitä mitä pankkia/pankkeja Fellow Finance käyttää, minulla ei ole aavistustakaan.

Äänestä
  • Lainaa netistä ilman vakuuksia- http://hespac.com/vippi.htm Palvelu oli nopea ja sujuva. Rahan sain tililleni puolessa tunnissa.

    Äänestä

hain itse ja sain seuraavana aamuna 5000e lainan tilille. 1-2 päivää sanotaan fellow financen sivuilla.

Äänestä

Täysin perseestä maksoin luottoni reilusti ennen aikojaan,ja minulle tuli viesti "enemmän lainaa pienemmälläkorolla",,,mitä vielä,,,tällä kertaa emme voineet hyväksyä HAKEMUSTANNE,,,terveisin todella suivaantunut ja TODELLA ENTINEN ASIAKKAANNE...

Äänestä
  • Miks pitää heti ottaa uutta luottoa, jos on saanut edellisen maksettua? Ei kai niitä sen takia makseta, että sais uutta putkeen ja kierteen syvenemään? Olkaa onnellisia jos ootte saanu jotain poismaksettua ja lueskelkaa tarinoita täältä ihmisistä, jotka ei ole saaneet. Ei kannata tieten tahtoen lähtee siihen kierteeseen.

    Äänestä

  • Itsellä kanssa erittäin huonoja kokemuksia kyseisestä "rahoituslaitoksesta"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itsellä kanssa erittäin huonoja kokemuksia kyseisestä "rahoituslaitoksesta"

    Samoin mulla! Kun en osannut lähettää tulotietojani heitä miellyttävällä tavalla niin ottivat ja laittoivat mulle luottokiellon. No ...lainaa olen saanut sitä tarvitessani kyllä muualta ja pienemmällä korolla kuin ko. yritys myöntää sekä yksi asia on jäänyt mieltäni askarruttamaan SIIS jos maksat lainasi etuajassa pois kokonaan niin korot on maksettava koko oletetulta laina-ajalta!

    Äänestä

Varovasti nyt siellä sijoitusten ja lainojen kanssa. Kuulin luotettavalta tutulta, että palvelu toimii ilmeisesti siksi vielä että se saa vielä jatkuvasti uusia asiakkaita.

Äänestä
  • Varmaan pitää paikkansa, en epäile kun olen kyseisen yrityksen kanssa asioinut, mikä osoittautui karmeaksi virheeksi. Tyhmyydestä sakotetaan.

    Äänestä

Ihan+pelleilyä.+Lainan+hakemisen+jälkeen+tulee+miljoona+viestiä,+että+laina+on+nostettavissa.+Sitten+kun+sinne+toimittaa+asiakirjat+SÄHKÖPOSTILLA+tai+Tekstiviestinä+(?)+(hei+haloo..),+heistä+ei+enää+kuulu+mitään.+Hylkäävää+päätöstä+ei+vaivauduta+toimittamaan+ja+verkkopalvelusta+hakemus+vain+häviää.+Kun+kerran+on+niin+hyvä+verkkopalvelusysteemi+rakennettu,+niin+kannattaisiko+tehdä+asiat+loppuun+asti?+Ihmettelenpähän+vain+lafkan+motiiveja+ottaa+paljon+lainahakemuksia+sisään+ja+hylätä+suurin+osa+(80%).

Äänestä

jokohan aloittaja on saanut rahansa

Äänestä

Lähettävät sähköpostiin tarjouksia lainan korottamisesta, mutta sitten sitä ei edes saa...

Ei pitäisi lähetellä tuollaisia sähköposteja sitten!

Äänestä

Huono... Buu!

Äänestä
  • 100%+samaa+mieltä

    Äänestä

Eivät enää hyväksyneet uutta lainaa, vaikka aina olen hoitanut kaikki erät hyvin!

Ihme touhua!

Äänestä
  • Siis edellisten lainojen erät hoidin hyvin.

    Äänestä

  • Sama juttu
    Ei vissiin saisi maksaa pois
    Kulut ja korot haluavat ikuisesti

    Äänestä

Hyväksytty laina luvataan tilille pikaisesti, nyt kolme arkipäivää mennyt eikä rahoja näy.
Asiakaspalvelussa täys URPO joka ei tiedä mistään mitään.
AVOSTELU 0/5

Äänestä
  • Tämä, itsellä aivan samanlainen kokemus. Ei siellä kukaan muukaan tiedä mitään, ei rajoitu pelkästään asiakaspalveluun.

    Äänestä

Tämä yritys kannattaa kiertää todella kaukaa, suoranaista valehtelua ja sekoilua. Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee. Todella härskiä toimintaa. Laina ehdoissa suorastaan huijaavat.

Äänestä
  • Samaa mieltä ei kannata Pilata elämäänsä
    Sekoilua valehtelua ja vääriä tietoja.
    grdico on hyvä ja ihmiset hoitaa asioita voi jutella
    Joustoa.

    Äänestä

Minä hain sieltä lainaa, mutta lainaa ei kuulunut. Sitten joku sieltä soitti ja pyysi minua rahoittajaksi. No just :)

Äänestä
  • Älä ota Pilata elämäsi .Ota muualta

    Äänestä

Nythän tuo pulju on muuttunut fellow financesta fellow pankiksi, olisi luullut että muutoksen myötä asiat rullaavat paremmin. Ja kissan viikset sanon minä, huijaavat sähköpostissa sekä puhelimessa, siis jos sieltä nyt jonkun saa kiinni.

Äänestä
  • Minulla on hyviä kokemuksia, en nyt enempää palvelua kaipaa mitä nyt jo saan.

    Äänestä

Olen sijoittaja.Siotin sinne lainaajille.Nyt muuttui pankiksi.Epäilen ,etten saa lainaamani rahoja takasin. Mitä kokemuksia muilla leimaavilla on .Oletteko saaneet rahananne takasin.

Äänestä
  • Jotain IT ongelmia sanovat fellow pankista olevan. Ongelmat ovat omien havaintojeni mukaan alkaneet 4.4.2022. Katso kohdasta Salkku ja Maksetut lainat ja valitse kaikki niin näet tilitysvelan määrän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotain IT ongelmia sanovat fellow pankista olevan. Ongelmat ovat omien havaintojeni mukaan alkaneet 4.4.2022. Katso kohdasta Salkku ja Maksetut lainat ja valitse kaikki niin näet tilitysvelan määrän.

    Älkää ihmeessä kosketa tikullakaan tuohon huijaripankkiin. Kullanarvoinen vihje teille jolla on tuolta lainaa. Tarkistakaa joka kuukausi paljonko jäljellä oleva lainasaldo on, eli paljonko kokonaislaina on verrattuna suorittamiinne lyhennyksiin. Varokaa lainojen korottamisia, koska korotuksen päälle tulee 150 € avausmaksu ja 35€ vielä päälle ennen kuin siirtyy tilille. Eli nuo lisätään siihen summaan joka teidän tilille tupsahtaa. Sitten maksatte noista kuluistakin korkoa hamaan tappiin. Sitten jos epäilette jotain vääryyttä niin varautukaa kuukauden taisteluun asiasta. Minun kohdalla eivät ymmärtäneet, että kokonaislaina-lyhennykset=lainasaldo. Miettikää kaksi kertaa ennenkuin iskette näpit paskaan. Ottakaa reiluista pankeista mieuummin lainaa jos saatte. Niin minäkin tein.

    Samoja kokemuksia myös minulla. Kun muuttui pankiksi niin tuli tilinhoitomaksu 25€/kk. Laskin, että jo tuo tilinhoitomaksu tekee 1800€ kuuden vuoden lainaan. Tähän vielä korot ja avausmaksut ja nopealaina jos haluaa nopeasti tilille lainan tekee 35€ lisää. Tarjoavat lainan korotuksia jossa taas rahastetaan 150€ 35€ nopean lainan statuksella. Lainasaldon seuranta ollut aika hämärän peitossa. Pankiksi siirtymisen jälkeen sovelluksessa on jonkin näköinen seuranta, mutta kannattaa itse pitää kirjanpitoa jokaisen maksuerän jälkeen, etenkin lyhennysmäärää joka vähennetään lainan määrästä.

    Samoja kokemuksia myös minulla. Houkuttelevat lainan korotuksilla ja se on ansa johon ei kannata mennä missään tapauksessa. Kun lainaa korotetaan tulee 150€ avausmaksu 35€ pikanostolle sekä kaikista pahin on, että korotuksen jälkeen lisäävät seuraavan kuukauden korot ja kulut lainan pääomaan, eli laina ei juuri lyhene annuiteettilainan mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älkää ihmeessä kosketa tikullakaan tuohon huijaripankkiin. Kullanarvoinen vihje teille jolla on tuolta lainaa. Tarkistakaa joka kuukausi paljonko jäljellä oleva lainasaldo on, eli paljonko kokonaislaina on verrattuna suorittamiinne lyhennyksiin. Varokaa lainojen korottamisia, koska korotuksen päälle tulee 150 € avausmaksu ja 35€ vielä päälle ennen kuin siirtyy tilille. Eli nuo lisätään siihen summaan joka teidän tilille tupsahtaa. Sitten maksatte noista kuluistakin korkoa hamaan tappiin. Sitten jos epäilette jotain vääryyttä niin varautukaa kuukauden taisteluun asiasta. Minun kohdalla eivät ymmärtäneet, että kokonaislaina-lyhennykset=lainasaldo. Miettikää kaksi kertaa ennenkuin iskette näpit paskaan. Ottakaa reiluista pankeista mieuummin lainaa jos saatte. Niin minäkin tein.

    Minulla avausmaksu 0e.kaikki toimi ihan hyvin.

    Kirjoitat totuutta

    Äänestä

Ei vieläkään tilittyneet saatavat. 2 viime viikon ajalta ongelmia.

Äänestä
  • Mutta minkähän takia Nordean, Osuuspankin ja Säästöpankin kanssa ei ole ongelmia.

    Äänestä

Onko kukaan avannu tuonne talletustiliä? Ajattelin vaihtaa s-pankista mutta alkas kokemukset hirvittää?

Äänestä
  • Eikö kannattaisi keskittyä vaan vastuullisiin pankkeihin.

    Äänestä

Huono lainapakki
Pistää luottotietoihin merkinnän jos myöhästyy maksu esim! Vaikka suoraveloitus katkos
Armoa ei ole.pilaa elämän
Tämä kokemus vei arvostelun pohja mutiin

Äänestä

Lainaston MasterCard on huippuhyvä etenkin jos ei saa korttia pankista.

Lainasto MasterCardissa ei ole kuukausi tai vuosimaksuja. Siksikin parempi kuin pankista.

Äänestä
  • Lainaston kortissa korko lähtee juoksemaan heti, kun esim. Bank Norwegianin kortissa asiakas saa kuukauden korotonta maksuaikaa. Lainasto perii myös pientä tilinhoitomaksua. Norwegianilla ei ole mitään muita maksuja kuin korko maksuttoman ekan kuukauden jälkeen.

    Äänestä

Olet väärässä. Lainaston kortissa ei ole kiinteitä kuluja. Pelkkä korkokulu käytössä olevasta lainamäärästä. Siksi sen kannattaa ottaa vaikka varakortiksi vaikkei heti tarviskaan.

Äänestä

Ollessani espanjassa kadotin OP pankkikorttini. Ilmoitin siitä osuuspankkiin. Korrti kuoletettiin. Yritin saada pankkia siirtämään rahaa toiselle tyhjälle tililleni jolle minulla oli kortti mukana. Ei onnistunut. Sitten selattuani nettiä huomasin Fellow Pankin. Käytiin sähköpostitse sananvaihtoa ja tililläni oli rahat 2 kuukauden oleskelua varten seuravana päivänä. Sepeteus.

Äänestä
  • Miksi et itse siirtänyt nettipankissa ?

    Äänestä

Otit sitten lainan oahimmasta pikavippiyhtiöstä?

Äänestä

Itse tein vertailun https://vertaalaina.com kautta ja onnistui hyvin, tuli parissa tunnissa rahat.

Äänestä

Ei valittamista.

Alisa Pankki antoi tulosjulkistuksen yhteydessä tuoreen ohjeistuksen loppuvuodelle 2023. Yhtiö odottaa vuoden 2023 toisella vuosipuoliskolla pankin tuottojen arvioidaan kasvavan vuoden 2023 ensimmäisen vuosipuoliskon tasosta. Tuloksen ennen kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan positiivinen vuoden 2023 osalta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lainaaja kirjoitti:

Mitenkähän tuo toimii, kun mainostetaan että rahat tilille tunnissa. Eipä ole näkynyt, vaikka 15 tuntia sitten sain päätöksen sähköpostiin että "olemme hyväksyneet lainahakemuksesi". Viestissä oli liitteenä lainasopimus ja erikseen sopimusehdot, itse viestissä eritelty korko, laina-aika, maksujen eräpäivä ja tietenkin myönnetty lainasumma. Kävin heidän sivuillaan hyväksymässä lainatarjouksen, ja nyt se on siis puoli vuorokautta ollut tilassa "odottaa maksamista". Tulotositteet lähetin sähköpostilla.

Joka paikassa kuitenkin sama teksti, että laina maksetaan saman päivän aikana klo 9-17 välillä.

Olen tietoinen että palvelussa sijoittajat päättävät kenelle rahansa lainaavat, mutta miksi päätös sopimuksineen lähetetään ennen kuin koko lainasummalle on edes löytynyt sijoittajat? Oletan että tässä on nyt kyse siis siitä, että summa ei ole vielä kokonaisuudessaan kasassa.

Olen kerran aiemmin lainannut pienemmän summan (ja maksanut sen jo poiskin) ja silloinkin meni lähes vuorokausi ennen kuin rahat oli tilillä. Samalla lailla tuli heti päätös sähköpostitse ja hyväksyin tarjouksen palvelussa ja alkoi pitkältä tuntuva odotus.

Homma toimii muuten hyvin, eikä ollut yllätyksiä ainakaan edellisellä kerralla, mutta pientä korjattavaa kyllä on. Nettisivut ei aina toimi, ja lainaajalle voisi olla selkeämmin tieto että kuinka kauan kestää ennen kuin laina on maksettu tilille.

Mistä tiedän ylipäätään että saanko edes koko lainaa!

Millaisia kokemuksia muilla tuosta firmasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu