busseissa.
Nyt joulun alla on jälleen koululaisilla kaikenlaisia reissuja koulupäivän aikana erilaisiin tilaisuuksiin, eli lähdetään koko luokan voimin liikkeelle, opettajan johdolla.
No, sitä vaan nyt kyllä ihmettelen, ettei opettaja pidä huolta siitä, että lapset antaisivat edes vanhoille ihmisille paikan istua. Tänään just yhdessä pitemmän matkan kaupunkien välisessä bussissa porukka sai seistä kun mukulat istuivat, seisomaan joutuivat myös eläkeikäiset ihmiset, varmaankin joku yli 70 v mummokin.
Ja toinen juttu, tänäänkin oli vähän sellainen märkä keli, eli jalkineissa tulee kuraa bussiin, minkä näkee bussin lattiastakin. Mutta mikäs siinä on, kun mukula istuu kaksi penkkiä vallaten ja nostaa vielä jalat siihen penkin reunalle - istui siis poikittain, nojasi selkäänsä ikkunaan.
Jotain rajaa näihin puberteetti-ikäisten touhuihin kyllä saisi näillä luokkaretkillä opettaja pistää. No jaa, ja puhumattakaan siitä että vittua huudetaan bussissa kovin kovaa, vittu.
Jos bussissa saisi kuvata kanssamatkustajiansa, niin tässäpä olis paikka harrastaa sitä mitä nuoriso itsekin harrastaa, että kuvata toisten hölmöilyä ja pistää sitten video nettiin. Paitti että tässä tapauksessa nuoriso kokis tämän julkaisun toilailuistansa vain positiivisena, ei hävettäisi yhtään!
Koululaisten luokkareissaamiset
käytöstapoja
1
118
Vastaukset
- Dar.Es.Salaam
Kyllä suomeen pitää saadaa kunniallinen Sharia-laki. Loppuu kaikki irstalu ja törkeily. Rauhaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2654650Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1333019Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442847Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k232230Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761781Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061644Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281511- 591400
- 951272
- 471159