Mikä elokuva?

Nyt voi olla vaikea, mutta yritetään. Elokuvaa on esitetty Suomessa 1970 luvulla ainakin Lapissa kiertävässä elokuvateatterissa. Vaimo muistelee nimeksi "Vinnie kuolemanratsastaja", mutta se ei voi olla oikea nimi, koska sellaista elokuvaa ei ole olemassa. Elokuvassa intiaanipäällikkö joutuu antamaan kauniin tyttärensä valkoisen miehen vaimoksi estääkseen kylänsä tuhoutumisen. Eli keksisikö joku elokuvanharrastsja mikä leffa voisi olla kyseessä?
386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannattaa kahlata näitä vanhojen mestareiden tuotantoa läpi, kuten esimerkiksi Chalres Bronsonin leffoja. Hänellä on ainakin joitakin länkkäreitä(hyviä sellaisia kaiken lisäksi), joita on esitetty viimeksi Suomessa joskus 70- ja 80-luvuilla joko telkussa tai teattereissa.
Ja voihan tuokin olla joku tällainen tuntemattomampi vanha B-luokan pätkä, mikä ei jostain syystä ole saaanut muutenkaan mitään valtakunnallista medianäkyvyyttä Suomessa(eli ei ole päässyt Ylen valikoimiin). Itse olen pikkujätkänä varsinkin ollut kova katsomaan just länkkäreitä ja muistankin niitä aika paljon vieläkin, mutta tuo kuvaus ei nyt ainakaan heti herätä mitään aavistustakaan edes mistään elokuvasta.

Äänestä

Kiitos avusta! Lähdinkin etsimään elokuvaa vinkistäsi näyttelijöiden kautta. Ja oikea leffa tuli vastaan! Se on: "Winnetou ja kuoleman ratsastajat" vuodelta 1964. Nyt sitten koitan löytää elokuvan DVD -version jostain. Ja ainakin Saksasta näyttäisi saavan, mutta siinä ei ole suomen- tai edes englanninkielen tekstitystä. Elokuva kuuluu Karl Mayn lånnenelokuvasarjaan ja niitä on kaikkiaan neljä. Minulle riittäisi vain tämä yksi, mutta toki voisi koko sarjankin ostaa, jos se jostain löytyisi. Jos joku voi tässä auttaa eli mistä ko. leffan voisi ostaa, niin voisi vinkata.

Äänestä

Joko löysit?
Jos et, niin odotellessasi voit kai katsella sen youtubesta. eihän siinä tietysti ole suomenkielistä tekstiä, mutta filmi on sentään englanninkielinen.
https://www.youtube.com/watch?v=4yTfdy9TKt8

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kortelaisukko kirjoitti:

Nyt voi olla vaikea, mutta yritetään. Elokuvaa on esitetty Suomessa 1970 luvulla ainakin Lapissa kiertävässä elokuvateatterissa. Vaimo muistelee nimeksi "Vinnie kuolemanratsastaja", mutta se ei voi olla oikea nimi, koska sellaista elokuvaa ei ole olemassa. Elokuvassa intiaanipäällikkö joutuu antamaan kauniin tyttärensä valkoisen miehen vaimoksi estääkseen kylänsä tuhoutumisen. Eli keksisikö joku elokuvanharrastsja mikä leffa voisi olla kyseessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu