Terveellinen ruoka on tärkeää myös henkisen hyvinvoinnin kannalta, mutta monesti yksinäisenä ei viitsisi kokkailla pelkästään itseään varten. Usein myös terveellinen ruoka on kallista eikä kaikilla ole siihen varaa (tai jos olisi, sen rahan käyttää ennemmin johonkin muuhun). Senkin takia on helppo sortua halpoihin eineksiin, joissa on elintärkeiden vitamiinien ja muun hyvän sijasta liikaa lihottavaa rasvaa. Miten olette ratkaisseet ongelman, vai oletteko mitenkään?
Tein itse täydellisen ruokaremontin vuodenvaihteessa ja olen itsekin hämmästynyt, kuinka selvästi sen vaikutuksen huomaa. Tyydyttynyt rasvahan on kaikkein pahin myrkky, joten luovuin kertaheitolla jauhelihasta ja siirryin soijarouheeseen. Se tulee halvemmaksikin, ja sopivilla mausteilla se maistuu hyvältä. Viljat tuotti aluksi ongelmia, kun en tykkää puuroista enkä leivistä. Mutta jostain sitä kuitua täytyy saada, joten rupesin juomaan olutta. Boonuksena sen valmistukseen käytettävä ohra on idätettyä, ja iduthan on todellista superruokaa. Muista kasviksista suosin melooneja, jotka on paitsi maukkaita myös terveellisiä. Tähän aikaan vuodesta niitä saa myös tosi halvalla!
Kuten kaikessa muussakin, myös terveysintoilussa voi mennä liiallisuuksiin. Siksi mulla on karkkipäivä kerran viikossa. En kuitenkaan mätä enää entiseen tapaan kokonaista sipsipussia, 1,5 litran limsapulloa ja suklaalevyä kerralla naamaan vaan pysyttelen kohtuudessa. Ostan yhden Pihlaja-pussin kuukaudessa ja jaan sen niin moneen osaan kuinka monta lauantaita kuussa on. Kettukarkit on ihan parhaita ja saan niistä voimaa jaksaa näiden uhkeiden utareiden kanssa, jotka olen saanut riesakseni kuluneen vuoden aikana, vaikka olenkin muuten laihtunut.
Terveellinen ruoka
7
108
Vastaukset
- Kufoff
Saakelin hyvä alotus, että joku on saanut jotain fiksua aikaseks eikä pelkästään valita et ruokailutottumuksekin on päin helvettiä. Siihe oluen lipittämiseen kannattaa varmaa kiinnittää huomioo.
- Ravitsemus
Kalja lihottaa ja punkku maistuu paremmalta, kuidun saanti vähän epäilyttää,mutta aina voi heittää leseitä sekaan.
Itsekkin syön nykyään soijarouhetta, tofua ja eri papuja usein. Ennen söin enimmäkseen kananugettia, makkaraa, kebabia. Ne on korkeasti prosessoituja tuotteita, ja epäterveellisiä.
- vegetys
Hienoa, kasvisvoittoinen ruokavalio on paras oman terveyden, ympäristön ja eläinten hyvinvoinnin kannalta!
Syön päivässä 4 kertaa. Aamulla herätys on klo 6. Syön aamupalaksi luomukaurapuuroa, johon laitan sekaan suolaa, sekä pellavasiemenöljyä ruokalusikallisen. Puuron lisäksi syön aamulla yhden näkkärin. Aloin käyttämään ruuanlaitossa auringonkukkaöljyä, kun luin netistä, että se sietää hyvin korkeita lämpötiloja. Mutta se sisältää vain vähän omega3-rasvahappoja, niin käytän siksi myös pellavasiemenöljyä.
Olen kuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa, ja otan sinne evääksi nykyään itse leipomaani teeleipää. Laitan päälle margariinia, kurkkua, sekä paprikaa. Olen kotona puoli kolme, ja laitan lämpösen aterian. Aiemmin mainitsemani kananugetit, makkarat, ja kebabit olen vaihtanut kasvisperäisiin proteiinilähteisiin. Riisin olen vaihtanut kotimaiseen Täysjyväohraan. Pastoissa pyrin käyttämään monipuolisesti erilaisia. Perunaa myös käytän. Syön lämpösen aterian yhteydessä yleensä myös parsakaalia, ja porkkanaa. Välillä vaihtelun vuoksi vaihdan ne joksikin muuksi.
Esimerkki iltapalasta: 1 banaani, 1 klementtiini, 1 yosan kauravälipala. Noita hedelmiä vaihtelen, ja kauravälipalan tilalla voi olla esim. plantin valmistama soijajugurtti.Kahvin sekaan laitan planti kauramaitoa. B12-vitamiinin, sekä D-vitamiinin saan ruohonjuuresta tilaamastani monivitamiinista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1793058- 522411
- 2382258
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2572046Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva321752Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve551640Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841490- 1351314
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3181098Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro141091