Ongelma Reimo kaasuvaroittimen kanssa. Onko tietoa

Jokunen viikko sitten osti ko. varoittimen ja asensin sen a-autoon. Testasin sytkärillä että toimiiko, ja toimihan se mutta tuo 85db hälytys on ainakin minulle vähän onneton, kun vasemmassa korvassa 30% kuulonalenema.
Käyttöohjetta selaillessa olin nähnyt että varoittimessa on 2 ulostuloa, joiden perään voi kytkeä vaikka sulkuventtiilin ja venttiili sulkee siis kaasun hälytyksen sattuessa.
Ajattelin että voisin ulostuloon kytkeä lisäsireenin, jotta varmasti kuulen hälytyksen. Testasin 6-24V kynällä ulostuloa, mutta ei syttynyt lamppu kummastakaan ulostulonastasta hälytyksen ollessa päällä. Osaako kukaan selittää, mistä johtuu, vai onko laite rikki tältä osin.
Käyttöohjekin on jo roskissa, joten en pysty siitä lukemaan lisää. Myös netistä ei löytynyt ao. ohjetta.
491302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Usein tuollaiset toiminnot on tehty releillä. Jos näin on niin et pysty testaamaan tuollaista lähtöä kynällä vaan tarvitset siihen yleismittarin eli siellä on todennäköisesti releen sulkeutuvat tai avautuvat kärjet (ns potentiaalivapaa toiminne).

Äänestä
  • Tarkoitatko että tuleva jännite on pieni, vaiko että se on hetkellinen. Yritä selittää vähän tarkemmin, kun en ilmeisesti ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Releen kärjet eivät ole missään tekemisissä laitteen syöttöjännitteen kanssa ts niissä ei ole jännitettä ennen kuin kytket niihin jännitettä. Tämä tosiaan sillä edellytyksellä että siinä on relelähdöt. Voit tarkistaa asian kurkkaamalla laitteen sisälle. Rele on kuution muotoinen pikku mötikkä, joka on lähellä niitä ruuviliittimiä josta olet tarkistanut sitä jännitettä. On muös mahdollista että siinä on transistori lähdöt. Nekin tarvitsevat jännitettä jonkin kuorman kautta ennen kuin niitä voi havaita jollain kynällä. Jos asia on tärkeä sinulle niin toimitathan enemmä tietoa esim kuvaamalla laitteen riviliittimet ja niiden ympäristö niin avunantokin on helpompaa. Kuvan voi laittaa "aijaa.com"- sivuille.

    Äänestä

  • Sulkeutuvat/avautuvatkätjet on tapaus jossa ulkopuolinen (esim summeri) laite kytkeytyy päälle oman käyttösähkönsä ohjaamana. Ohjaavalaite, tässä tapauksessa kaasuvaroitin, kytkee vain lisähälyttimen omia sähköjä toimintaan eikä rasita tai käytä kaasuvaroittimen paristoa lisä hälyttimen toimintoihin. Ulostuloista toinen on todenäköisesti avautuva ja toinen sulkeutuva. Sulkeutuva on tapauksessasi se jota tarvitset lisäsummerin toimintaan. Virrankesto on syytä selvittä lisäsummerin valintaa varten.

    Äänestä

  • UPDATE_10662977 kirjoitti:

    Tarkoitatko että tuleva jännite on pieni, vaiko että se on hetkellinen. Yritä selittää vähän tarkemmin, kun en ilmeisesti ymmärtänyt.

    Tuota voisi verrata vaikka vesihanaan, jos ostat kaupasta vesihanan, ei siitä tule heti paketista otettuasi vettä, vaan sinun on ensin se hana laitettava vesijohtoon kiinni.

    Äänestä

  • Haminaattori kirjoitti:

    Sulkeutuvat/avautuvatkätjet on tapaus jossa ulkopuolinen (esim summeri) laite kytkeytyy päälle oman käyttösähkönsä ohjaamana. Ohjaavalaite, tässä tapauksessa kaasuvaroitin, kytkee vain lisähälyttimen omia sähköjä toimintaan eikä rasita tai käytä kaasuvaroittimen paristoa lisä hälyttimen toimintoihin. Ulostuloista toinen on todenäköisesti avautuva ja toinen sulkeutuva. Sulkeutuva on tapauksessasi se jota tarvitset lisäsummerin toimintaan. Virrankesto on syytä selvittä lisäsummerin valintaa varten.

    Laitteessa ei ole paristoja se ottaa sen 12V asunto-osan akusta. Virrankestoa ei tarvitse selvittää koska tarkoituksenani kytkeä lisäsireeni releen kanssa, mutta kun ongelma on se, että en saa ohjausjännitettä releelle sieltä kaasuvaroittimelta. Pitäisihän sieltä jännite tulla, jos sillä tarkoitus ohjata esim. kaasuputkiston sulkuventtiiliä.
    Aivan kuten rakentamassa hälytysjärjestelmässä, jossa ohjausjännite tulee liiketunnistimelta, silloin kun se liikettä havaitsee.

    siis "rakentamassani"

    Äänestä

  • Elekroonikko kirjoitti:

    Releen kärjet eivät ole missään tekemisissä laitteen syöttöjännitteen kanssa ts niissä ei ole jännitettä ennen kuin kytket niihin jännitettä. Tämä tosiaan sillä edellytyksellä että siinä on relelähdöt. Voit tarkistaa asian kurkkaamalla laitteen sisälle. Rele on kuution muotoinen pikku mötikkä, joka on lähellä niitä ruuviliittimiä josta olet tarkistanut sitä jännitettä. On muös mahdollista että siinä on transistori lähdöt. Nekin tarvitsevat jännitettä jonkin kuorman kautta ennen kuin niitä voi havaita jollain kynällä. Jos asia on tärkeä sinulle niin toimitathan enemmä tietoa esim kuvaamalla laitteen riviliittimet ja niiden ympäristö niin avunantokin on helpompaa. Kuvan voi laittaa "aijaa.com"- sivuille.

    Ymmärsinkö oikein, että minun pitäisi kytkeä nastaan (out1) jännite, ja sitten kytkeä lisäsireenille menevä johto nastaan (out2). Kun sitten laite hälyttää, niin laitteen sisällä oleva rele vetää, jolloin jännite kulkee nastalta out1 sisäisen releen vetämä nastalle 2. Merkitystä ei myös liene sillä, kummin päin kytkee, eli voi kytkeä jännitteen myös päinvastoin.

    Äänestä

  • UPDATE_10662977 kirjoitti:

    Laitteessa ei ole paristoja se ottaa sen 12V asunto-osan akusta. Virrankestoa ei tarvitse selvittää koska tarkoituksenani kytkeä lisäsireeni releen kanssa, mutta kun ongelma on se, että en saa ohjausjännitettä releelle sieltä kaasuvaroittimelta. Pitäisihän sieltä jännite tulla, jos sillä tarkoitus ohjata esim. kaasuputkiston sulkuventtiiliä.
    Aivan kuten rakentamassa hälytysjärjestelmässä, jossa ohjausjännite tulee liiketunnistimelta, silloin kun se liikettä havaitsee.

    Elektroonikon kommentista ymmärsinkin, että ehkäpä tämä varoitin ei toimikaan niin kuin asentamani liiketunnistin. Laitteen sisällä on tosiaan pieni ruskea rele.

    Äänestä

  • UPDATE_10662977 kirjoitti:

    Ymmärsinkö oikein, että minun pitäisi kytkeä nastaan (out1) jännite, ja sitten kytkeä lisäsireenille menevä johto nastaan (out2). Kun sitten laite hälyttää, niin laitteen sisällä oleva rele vetää, jolloin jännite kulkee nastalta out1 sisäisen releen vetämä nastalle 2. Merkitystä ei myös liene sillä, kummin päin kytkee, eli voi kytkeä jännitteen myös päinvastoin.

    Oikein ymmärsit. Out1 ja out2 on vain releen kosketinkärjet, toimii kuin tavallinen katkaisija.

    Äänestä

Jos kertoisit laitteen tarkan mallin, nin siihen voisi löytyä jotain ohjeita.

Äänestä
  • Kuva Reimosta löytyy esim. Kärkkäisen verkkokaupan sivuilta.

    Äänestä

  • UPDATE_10662977 kirjoitti:

    Kuva Reimosta löytyy esim. Kärkkäisen verkkokaupan sivuilta.

    Hienoa, että pidät tätä täyden palvelun talona samalla, kun itse vaan piereskelet...

    Äänestä

  • 6464646 kirjoitti:

    Hienoa, että pidät tätä täyden palvelun talona samalla, kun itse vaan piereskelet...

    Mitä tarkoitat asiattomalla kommentillasi.

    Äänestä

  • Olisit voinut laittaa linkin Kärkkäisen sivulle.

    Äänestä

  • Voi kun osaisi saksaa. Joku varmaan osaa.
    Tuo sig1 ja sig 2 myös hämää, koska sellaiset paikat laitteessa todella on, mutta kiinnitysnastat puuttuvat toisin kuin kohdissa out1 ja 2 joissa alusta ja kiinnitysruuvit olemassa.

    Äänestä

  • Sorry. Oli myös englanniksi, mutta teksti ei kertonut mitään lisää paikoista out1 ja out2. Noita "sig" paikkoja (valve / manipulator) ei siis voi käyttää.

    Äänestä

  • UPDATE_10662977 kirjoitti:

    Voi kun osaisi saksaa. Joku varmaan osaa.
    Tuo sig1 ja sig 2 myös hämää, koska sellaiset paikat laitteessa todella on, mutta kiinnitysnastat puuttuvat toisin kuin kohdissa out1 ja 2 joissa alusta ja kiinnitysruuvit olemassa.

    Miksi juuri saksaa, onhan käyttöohje kahdeksalla kielellä, suomi mukaan luettuna. Jos sig1-2 ruuveja ei laitteessa ole, ko. ominaisuus siitä puuttuu. Tuo rele on vähän hämärästi esitetty kun on molemmat NC ja NO merkinnät, ikään kuin olisi mahdollista valita releen toiminta avautuvaksi tai sulkeutuvaksi.

    Äänestä

  • Usein tuollaisissa NO/NC-tapauksissa on tuo mahdollisuus tehty jumpperilla joka on aivan tuon releen vieressä. Eli kolmi- tai nelipiikkinen jumpperi ja kaksiosainen oikosulkupala. Niin ja jollei sinulle tule tuota kaasuventtiiliä käyttöön niin voit ottaa sen hälytyskäyttöön kytkemällä siihen sen piipparin tai jos sen toiminta on käänteinen niin releellä kääntää toiminnan niin että hälytys tulee kun jännite häipyy tuosta lähdöstä. Tosin se hälytys on sitten yhtä jatkuvaa huutoa. Tietenkin elektroniikalla voi siihen tehdä pulssituksen jos haluaa.

    Äänestä

  • Elekroonikko kirjoitti:

    Usein tuollaisissa NO/NC-tapauksissa on tuo mahdollisuus tehty jumpperilla joka on aivan tuon releen vieressä. Eli kolmi- tai nelipiikkinen jumpperi ja kaksiosainen oikosulkupala. Niin ja jollei sinulle tule tuota kaasuventtiiliä käyttöön niin voit ottaa sen hälytyskäyttöön kytkemällä siihen sen piipparin tai jos sen toiminta on käänteinen niin releellä kääntää toiminnan niin että hälytys tulee kun jännite häipyy tuosta lähdöstä. Tosin se hälytys on sitten yhtä jatkuvaa huutoa. Tietenkin elektroniikalla voi siihen tehdä pulssituksen jos haluaa.

    Selvittelen tänään lisää asiaa, eli kokeilen jollakin tavalla. Harmi ettei ole yleismittaria, vaikka eihän semmoinen paljon maksaisi, mutta ei viitsisi ostaa, kun tarvitsee kerran 5 vuodessa.
    No hälytysääni olkoon suoraa huutoa, jos hälytys todella tulee. Lähtökohtahan on se, ettei laitteen toivottavasti tarvitse koskaan hälyttää.

    Äänestä

  • sähkärj kirjoitti:

    Miksi juuri saksaa, onhan käyttöohje kahdeksalla kielellä, suomi mukaan luettuna. Jos sig1-2 ruuveja ei laitteessa ole, ko. ominaisuus siitä puuttuu. Tuo rele on vähän hämärästi esitetty kun on molemmat NC ja NO merkinnät, ikään kuin olisi mahdollista valita releen toiminta avautuvaksi tai sulkeutuvaksi.

    -) Niin näytti olevan. No hyvä se on treenata välillä myös englantia.

    Äänestä

  • No tällaisissa perushommissa riittää halvin yleismittarikin. Motonetista sai joskus 7 eurolla, tokmannilla tms ei varmaan enempää kuin 15 eur maksa. Tai biltemassa. Ei oikein ole mitään syytä olla ostamatta tuollaista.

    Vastusalueella kannattaa mitata NC/NO -välinen alue. Sitten aiheuttaa hälytys ja mitata uudelleen. Tuo manuaalin kuva nyt ei ihan yksiselitteinen ollut, mutta mittaamalla selviää.

    Äänestä

No tietysti paljonhan se mittari ei maksaa, mutta muistaakseni halvimmat motonetissa 12 euron luokkaa. Nettikaupasta en viitsi tilata vaikka muutama euro säästyisikin. Toimitusaika voi olla pitkä ja jouluna pitäisi jo päästä reissuun a-autolla.

No mutta testasin niin että kytkin 9V patterin out1:n, ja sitten kynällä katsoin out2:sta. Juttu meni niin kuin joku aikaisemmin epäilikin että rele veti kun hälytys ei ollut päällä. Eli tarvitsen siis 5-napaisen vaihtoreleen, eikö niin. Tällä on ilmeisesti yritetty suojella itse laitetta niin että lisäkuorman asennus on pakko tehdä releellä.

Äänestä
  • Osta se yleismittarikin Kärkkäiseltä. Hinnat kympistä ylöspäin. Laatu saattaa olla verrannollinen hintaan...

    Äänestä

  • Sanoit nähneesi laitteessa releen, onko releen lähellä jotain jumpperia jolla voi vaihtaa kytkennän päinvastoin. NC/NO.

    Äänestä

  • Kdkdkfknfkdk kirjoitti:

    Kysyt kuitenkin että miksi diodilla varustettu malli, niin vastaus siihen:
    http://murobbs.muropaketti.com/threads/releen-suojadiodi-miksi.398401/

    En kysy, mutta sanon että jos rele "työskentelisi" paljon, niin sitten se diodillinen olisi tarpeen. Todennäköisesti ja toivottasti rele ei joudu koskaan tositoimiin.

    Äänestä

  • Kyllä se rele jo yhdellä toimintakerralla kykenee ohjaavan elektroniikan rikkomaan jos tuuri on huono. Ja yleensähän se on.
    Tosin jos tuossa kaasuhälyttimessä itsessään oikeasti on rele lähtönä, ei se seuraava rele sitten periaatteessa tuota diodioa tarvitsisi. Mutta mitään haittaakaan siitä ei toki ole.

    Äänestä

Toimisikohan tämä niinpäin että kytkimen avautuessa hälyttää:
http://www.clasohlson.com/fi/Matkapalovaroitin,-jossa-murtohälytin/Pr365860000#moreinfo
Tällöin johdot voi kytkeä suoraan out1 ja out2:een.

Äänestä
  • Kannattaa varmistaa että hälytysääni on riittävän voimakas.

    Äänestä

  • Minulla on jo motonetin äänimerkki (4,90 €), jonka teho on 36W. Eli desibelejä riittää eritoten sisätiloihin. 5-napainen rele maksoi 3.90, joten halpa ja tehokas investointi. Työtä nyt pikkaisen vaatii tämä relesysteemi, mutta ei mitenkään ylenpalttisesti.

    Äänestä

Kiitokset kaikille hyvistä vinkeistä ja ohjeista.

Systeemi nyt toiminnassa ja desibelejä riittää vähän liiankin kanssa, jopa tälläiselle huonokuuloiselle, mutta ei se mitään. Toivottavasti se ei koskaan hälytä.

Äänestä
  • Reagoiko se hälytin näihin rosvojen käyttämiin nukutuskaasuihin?

    Äänestä

  • täystyrmäys kirjoitti:

    Reagoiko se hälytin näihin rosvojen käyttämiin nukutuskaasuihin?

    Tosiaan, rekkojen lasteja on lepopaikoilla ryöstetty tainnutuskaasuilla ainakin Italiassa.

    Äänestä

  • Varmaan tiedätkin jo, jos klikkasisit yhden kirjoittajan lisäämää linkkiä laitteen käyttöohjeeseen että tämä perusreimo ei reagoi nukutuskaaasuihin.

    Se juttu että rosvot käyttävät nukutuskaasuja taitaa olla laitekauppiaiden keksintöä, tai ainakin vahvaa liioittelua.

    Äänestä

  • UPDATE_10662977 kirjoitti:

    Varmaan tiedätkin jo, jos klikkasisit yhden kirjoittajan lisäämää linkkiä laitteen käyttöohjeeseen että tämä perusreimo ei reagoi nukutuskaaasuihin.

    Se juttu että rosvot käyttävät nukutuskaasuja taitaa olla laitekauppiaiden keksintöä, tai ainakin vahvaa liioittelua.

    Aivan, ulkomaalaisten rikokset ovat pelkästään panettelua ja valhetta. Ei mitään sellaisia todellisuudessa ( ulkomaillakaan ) tapahdu.

    Äänestä

  • MediaValehtelee kirjoitti:

    Aivan, ulkomaalaisten rikokset ovat pelkästään panettelua ja valhetta. Ei mitään sellaisia todellisuudessa ( ulkomaillakaan ) tapahdu.

    Kyllä niitä tapauksia maailmalla on ollut. En kiellä sitä. Rosvotkin kuitenkin etsivät rahakkaampia kohteita. Meikäläisen katukaupassa rahaksimuutettavan omaisuuden arvo lienee n. 200 €:n luokkaa, jos sitäkään, joten tuskin olen kovin kiinnostava kohde.
    Kannattaa myös katsoa missä yöpyy. Esim. syrjäisellä, hiljaisella ja pimeällä levähdysalueella ei liene viisasta majoittua.

    Lisään vielä että rekoissa voi olla miljoonien arvoinen lasti ja se tekee niistä kohteena kiinnostavia.

    Äänestä

Kyllä nukutuskaasuryöstöjä on suuressa maailmassa, Google: caravan robberies

Äänestä

Kommentoi aloitusta

markku.e kirjoitti:

Jokunen viikko sitten osti ko. varoittimen ja asensin sen a-autoon. Testasin sytkärillä että toimiiko, ja toimihan se mutta tuo 85db hälytys on ainakin minulle vähän onneton, kun vasemmassa korvassa 30% kuulonalenema.
Käyttöohjetta selaillessa olin nähnyt että varoittimessa on 2 ulostuloa, joiden perään voi kytkeä vaikka sulkuventtiilin ja venttiili sulkee siis kaasun hälytyksen sattuessa.
Ajattelin että voisin ulostuloon kytkeä lisäsireenin, jotta varmasti kuulen hälytyksen. Testasin 6-24V kynällä ulostuloa, mutta ei syttynyt lamppu kummastakaan ulostulonastasta hälytyksen ollessa päällä. Osaako kukaan selittää, mistä johtuu, vai onko laite rikki tältä osin.
Käyttöohjekin on jo roskissa, joten en pysty siitä lukemaan lisää. Myös netistä ei löytynyt ao. ohjetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu