Elle (2016)

Paul Verhoeven on tehnyt loppuvuoden kiintoisamman thrillerin.
Ranskalainen draamathrilleri Elle huokuu kieroutunutta seksiä ja väkivaltaa raiskauksen muodossa.
Verhoevenin elokuva muistuttaa etäisesti ohjaajan suurinta hittileffaa "Basic Instinct"(1992),mutta Hollywoodin kuorrutus puuttuu Elle elokuvasta täysin.

Elle leffa lähtee räväkästi liikkelle heti alun päällekarkausen muodossa,jossa kotirouva Michelle(Isabelle Hubbert) joutuu kotonaan naamioidun raiskaajan telomaksi,tähän se koko elokuva keskittyykin.

Ehkäpä elokuva pyrkiikin kertomaan katsojalle millaisessa kierotuneessa sovinistisessa maailmassa elämme ???
Michelen vahvuus naisena ilmenee elokuvan hienosti loppuakohden tiivistyvässä thrillerissä.
Elokuva jakaa eri tunnetiloja vihaa,pelkoa,surua ja nauruakin vaikka naisen alistamisesta on tarinassa kysymys.
Ohjaaja Paul Verhoeven on tehnyt elokuvan joka on sen näköinen kuin se olisi tehty jossain ihmismielen suuremmissa sopukoissa mestarillisen maestron käsissä.

Elle on mielestäni Paul Verhoevenin paras leffa,vaikka rakastankin Robocopia yli kaiken.

TÄHTIÄ ¤¤¤¤¤
3304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiva sitä oli katsoa ja tarkotuksellahan tämä elokuva oli tehty oudoksi. Mutta vaikka tästä leffasta on löydetty ties mitä syvällistä sanottavaa, kyseessä on rehellisesti sanottuna lopulta aika keskinkertainen elokuva, jonka hahmot ja juonenkäänteet tuntui olevan otettu enemmän jostain saippuaoopperasta.

"Feminismin" kaapuun puettu elokuva, joka luulee että raiskaus ja rajut seksifantasiat ovat sama asia. Päähenkilön reaktiot selitetään lapsuuden traumalla joka teki hänestä tunnekylmän psykopaatin. Koska toisenlaisen, "herkemmän" naishahmon sijoittaminen samaan tarinaan olisi ollut vähän liian rankkaa katsojia ja tarinaa ajatellen. Päähenkilö on hyvin näytelty, mutta ei ole motivoitunut tekemään oikein mitään koko leffan aikana, ei edes rankaisemaan raiskaajaansa (tämä apaattisuus tosin kyllä koski kaikkia hahmoja). Ja nainen lopussa kuitenkin joutuu poikansa pelastamaksi kun tyhmänä kertoo raiskaajalleen että kertoo asiasta poliisille. Mitä hän luuli että tapahtuisi? Ja raiskauskohtauksella mässäillään pitkin elokuvaa, vaikka se tuli jo alussa katsojalle selväksi. Myös kamera kiertää päähenkilön vartaloa silloinkin kun ei olisi tarvetta. Aika selkeästi miesten tekemä leffa, joka perustuu miehen kirjaan ja ideaan siitä, millainen vahva naishahmo on.

....Mutta näköjään tämä elokuva kuuluu niihin, joita "pitää" ylistää koska muutkin tekevät niin. Ja kätevää tämmösissä leffoissa on, että katsojan tehtäväksi tulee jälkeenpäin miettiä mistä oli kysymys. Jos mistään. :)

Äänestä
  • Olisin katsonut eilen illalla tuon elokuvan, mutta ei sitten ollutkaan enää katsottavissa jostain syystä.

    Tuo on muuten kyllä ihan totta, että välillä nousee elokuvia, joita joku kriitikko alkaa kehua ja muut liittyvät vähitellen samaan kuoroon. Kovastikin ympäri maailmaa kehuttu elokuva voi kuitenkin olla huono ja tekotaiteellinen ja moniseliiteinen ja lopulta täysin sisällyksetönkin. Enys Men tulee nyt mieleen viimeisimpänä tuollaisista elokuvista, jotka ovat päässeet laajaan teatterilevitykseenkin. Jotkut kriitikot vertaavat sitä Wicker Maniinkin, mutta mihinköhän. Noh, onhan niissä molemmissa tapahtumapaikkana vihreä saari ja kuvattukin ehkä samalla alueella, mutta Wicker Man oli vuonna 1973 elokuva joka ei ollut päästä edes teatterilevitykseen ja studiokin oli hyllyttää sen ja elokuvasta leikeltiin puolisen tuntia pois, Enys Men varmastikin kertoo ja paljastaa ajastamme ja kulttuuristamme jotain, mutta elokuvallisia ansioita sillä on vain vähän. Se on kyllä tehty kuvauksella ja efekteillä 1970-luvun tyyliseksi, mutta sen ei pelkästään pitäisi riittää. Yhä mennään siis niin, että usein ne parhaimmat tulevat klassikkoelokuvat eivät edes pääse teattereihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olisin katsonut eilen illalla tuon elokuvan, mutta ei sitten ollutkaan enää katsottavissa jostain syystä.

    Tuo on muuten kyllä ihan totta, että välillä nousee elokuvia, joita joku kriitikko alkaa kehua ja muut liittyvät vähitellen samaan kuoroon. Kovastikin ympäri maailmaa kehuttu elokuva voi kuitenkin olla huono ja tekotaiteellinen ja moniseliiteinen ja lopulta täysin sisällyksetönkin. Enys Men tulee nyt mieleen viimeisimpänä tuollaisista elokuvista, jotka ovat päässeet laajaan teatterilevitykseenkin. Jotkut kriitikot vertaavat sitä Wicker Maniinkin, mutta mihinköhän. Noh, onhan niissä molemmissa tapahtumapaikkana vihreä saari ja kuvattukin ehkä samalla alueella, mutta Wicker Man oli vuonna 1973 elokuva joka ei ollut päästä edes teatterilevitykseen ja studiokin oli hyllyttää sen ja elokuvasta leikeltiin puolisen tuntia pois, Enys Men varmastikin kertoo ja paljastaa ajastamme ja kulttuuristamme jotain, mutta elokuvallisia ansioita sillä on vain vähän. Se on kyllä tehty kuvauksella ja efekteillä 1970-luvun tyyliseksi, mutta sen ei pelkästään pitäisi riittää. Yhä mennään siis niin, että usein ne parhaimmat tulevat klassikkoelokuvat eivät edes pääse teattereihin.

    Nykyään tehdään paljon elokuvia ilman budjettia, tai melkein nollabudjetilla, koska kuvaus- ja editointivälineet ovat lähes kaikkien saatavilla. Eny`s Menkin on niitä elokuvia, mutta on yksitoikkoisen ja samaa toistavan kuvastonsa sävyttänyt taitavasti toimivalla musiikilla. Tekijä taitaa ollakin myös ääni- ja kuvasuunnittelija. Ei sitä elokuvana kuitenkaan voi pitää onnistuneena, vaikka 1970-luvun henkeä on tavoiteltu kuvaefektilläkin. En puhuisi tuon teoksen kohdalla oikeastaan elokuvasta lainkaan, koska se on liian amatöörimäinen ja opiskelijamainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veteranfan kirjoitti:

Paul Verhoeven on tehnyt loppuvuoden kiintoisamman thrillerin.
Ranskalainen draamathrilleri Elle huokuu kieroutunutta seksiä ja väkivaltaa raiskauksen muodossa.
Verhoevenin elokuva muistuttaa etäisesti ohjaajan suurinta hittileffaa "Basic Instinct"(1992),mutta Hollywoodin kuorrutus puuttuu Elle elokuvasta täysin.

Elle leffa lähtee räväkästi liikkelle heti alun päällekarkausen muodossa,jossa kotirouva Michelle(Isabelle Hubbert) joutuu kotonaan naamioidun raiskaajan telomaksi,tähän se koko elokuva keskittyykin.

Ehkäpä elokuva pyrkiikin kertomaan katsojalle millaisessa kierotuneessa sovinistisessa maailmassa elämme ???
Michelen vahvuus naisena ilmenee elokuvan hienosti loppuakohden tiivistyvässä thrillerissä.
Elokuva jakaa eri tunnetiloja vihaa,pelkoa,surua ja nauruakin vaikka naisen alistamisesta on tarinassa kysymys.
Ohjaaja Paul Verhoeven on tehnyt elokuvan joka on sen näköinen kuin se olisi tehty jossain ihmismielen suuremmissa sopukoissa mestarillisen maestron käsissä.

Elle on mielestäni Paul Verhoevenin paras leffa,vaikka rakastankin Robocopia yli kaiken.

TÄHTIÄ ¤¤¤¤¤

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu