Olen vasta nuori ja kohta peruskoulunsa lopettanut poika. Ennen olin kiltti poika ja sain koulusta jatkuvasti hyvää palautetta ja elämä hymyili. Perhe rakasti ja ystävät välittivät. Nykyään koulu menee reilusti huonommin, kaverit eivät enää ole kiinnostuneita ja perhe uhkaa lastenkodilla, sillä he eivät jaksa pitää minua kotona. Syytän itseäni kaikesta ja minusta tuntuu, ettei tulevaisuudessa näy mitään. Mikään ei enää tuota iloa. Minun piti olla puhdas poika (olla juomatta alkoholijuomia yms.), mutta nykyään vaan juon ja tuntuu, että kehoni ja mieleni vaan mätänee. En ole enää se kiltti poika, vaan nykyään tekee mieli suunnilleen hakata joku sairaalaan pelkästään jos kuulen, että minua haukutaan, sillä alakoulussa minua syrjittiin ja kiusattiin. Ajattelen joskus kamalia asioita esimerkiksi murhaa (ei niin, että olisin tekemässä sellaista), sillä tuntuu, että kaikki ihmiset ovat vain vihollisiani. Kaikki mikä tuntuu kivalta kestää vain hetken, jonka jälkeen saan taas jostain syyn mennä huoneeseen itkemään ja huutamaan. Kaikki tuntuu turhalta ja olen jo kerran aikaisemmin yrittänyt tehdä itsemurhaa, jonka seurauksena jouduin sairaalaan ja laitoikselle ja saan nykyään hoitoa psykologilta. Mutta tämä hoito ei ole vaikuttanut millään lailla olooni ja koko elämä tuntuu vaan rankalta työltä, jota olen kyllästynyt tekemään. Isänikin on huutanut, että olen sairas ja turha lapsi. Se alkaa tuntua nyt siltä, että hän puhui totta, vaikka vihaisena huusikin ja pyysi anteeeksi. Odotan vain tilaisuutta päästä tekemään itsemurha, sillä vuosien ponnistuksen jälkeen voimani ovat hupeneet, enkä enää jaksa yrittää. Ihmisten seura ahdistaa nykyään ja tuntuu, että kaikki haluavat minulle pahaa. Tuntuu, että kaikki vihaavat minua ja olen täysi pettymys vanhemmilleni ja koko maailmalle. En enää osaa keskittyä asioihin ja nukahtamisesta on tullut erittäin epämiellyttävää. Minua ei enää pelota nukahtaminen vaan herääminen. Toivon, että sydämmeni vaan pysähtyisi ja pääsisin rauhassa pois tästä helvetistä, joka on vallinnut pääni. Mikään ei enää tunnu miltään. Toivon, että tämä kaikki loppuisi.
Masennus tuhoaa elämäni
Elämäänsäkyllästynyt
2125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kieltämättä elämäsi on rankkaa. Ei se tunnut kivalta, jos omat vanhemmat pitävät omaa lastaa turhana. Uskon että kaikesta huolimatta he rakastavat sinua, mutta heillä on pallo hukassa ehkä omassa elämässä ja ei ole voimavaroja osoittaa tukea sinulle. Sitten väsyneenä purkavat ja heittävät masentavia ylisanoja.
Sinun kannattaa puhua psykologille noista itsemurhatoiveista. Kuolema on mielessä kun et näe enää toivoa.
Et ole enää lapsi, mutta et vielä aikuisenkaan vahvuuksilla varustettu. Ihmisen aivot kehittyvät vielä yli 20-vutiaanakin.
Tärkeää että voi kirjoittaa ihan niin kuin koet ja näet elämäsi, vaikka ei sitä itsemurhaa tekisikään. Ainakin itse ymmärrän, että ihmisellä on todella paha olla kun ei voi ajatella muuta kuin kuolema.
Useimmalla meistä on elämässä joskus niin synkkää, että ei jaksaisi elää. Onneksi elämä ja mieliala voi muuttua ja niin käy sinunkin kohdalla.
Olisiko sinulla lähipiirissä joku luottohenkilö, jonka kanssa voisi jutella syvällisesti ja viettää aikaa ammattiauttajan lisäksi.
Alkoholi ei ole kyllä lääke pahaan oloon. Se auttaa hetkellisesti mutta paha olo kasaantuu ja kaikki on edessä kuin etelä ja ongelmat vain kasvaa. Se myös koukuttaa ja ethän sinä halua pultsariksi.
Ongelma saattaa olla se että ole elänyt sitä kiltin pojan elämää ja alistunut ja joutunut kätkemään pettymystä ja vihaa. Nyt se tunneakku on täysi. Kyllä lapsella ja nuorellakin saa olla oma tahto ja oikeus yksilöllisyyteen ja omaan minuuteen. Ei saa kyykyttää väärällä tavalla.
Ruokavaliolla, ja harrastuksilla on suuri merkisty masennukseen