Mitä kertovat arvot:
TSH: 2.69
T4V: 13
T3V: 3.2
kortisoli: 283
"kilpirauhasen vasta-aineet 340-450"
Vajaatoiminta ollut 15v ja siihen lääkitys. Aikaisemmin oli 1.5x01mg ja se tuntu hyvältä, nukuin kuin enkeli. Oli lääkärin mielestä liikatoiminnan puolella, en muista arvoja. Nyt 1tbl päivässä ollut jo puoli vuotta ja uni ei tule, jos tulee heräilen ja herään liian aikaisin. Paljon uniongelmia. Mitä tietäjät sanovat. Haluaisin nostaa lääkitystä, mutta pelkään niin paljon, että silmät pullistuvat päästä - en tiedä millaisissa lukemissa pullistuvat.
Arvoista kyse.
9
249
Vastaukset
- samaihmettelijä
Unohtui kortisolista. Otettu klo. 13.00.
- kolme-selvitettävää
Arvot kertovat vajaatoiminnasta ja Hashimotosta.
Vajis hellittää kun TSH on 1 tai alle, T4v ja T3v viitealueidensa yläosassa
Hashimotoon auttaa tiukka gluteenittomuus, 200ug seleeniä, TSH:n alentaminen
Onko selvitetty ferritiini-B12-d-ja folaatti ? Jokaisen puutos aiheuttaa oireita. - miettiväalkuperäinen
Kiitos vastauksesta. Hb oli 149, ferritiiniä ei katsottu, mutta varmuuden aloitin rautakuurin kolmisen kuukautta sitten.
Gluteenittomalla ruokavaliolla olen, folaattia ei ole katsottu, mutta syön 2dl marjoja päivässä ja vihanneksia, joskus hedelmiä. Käytän D-vitamiinia kokoajan. Ajattelin ostaa synteettistä B12-vitamiinia.
Löysin vanhat arvot: TSH oli 0.0001 ja T4V oli 17. Se oli 1.5tbl päivässä annoksella. Lääkäri meinasi, että on liikatoiminnan puolella ja puoli tablettia pois annostuksesta.
Niin... seleeni, olen sitä joskus käyttänyt, mutta pitääkin hakea uudestaan. Onko tuo seleeni siitä syystä, että ei gluteenia käytä? En muutakaan selitystä keksi.- rautavarasto-ferritiini
> Onko tuo seleeni siitä syystä, että ei gluteenia käytä?
Se vaimentaa autoimmuunihyökkäyksiä. Muutenkin tarpeen T4->T3 muuntumisessa.
Asian yleisilme on että kilpparin stimulointia minimoidaan. Liittyisiköhän siihen?
Kolmas temppu ainakin eli TSH mielellään pidetään melko alhaalla.
http://www.kilpirauhasliitto.fi/images/lehdet/Kilpi_lehti1-2015.pdf sivulla 25 on ferritiinistä joka onkin monipuolisesti hankala. Saisi olla pohjana mittaus ja päiväannos 200mg merkitsee monen pillerin popsimista pitkään. Niistä eräät ovat vatsaa sekoittavia. Huomattava että yli 150 on haitallista. Jokin 80-100 tavoitteena - samaihmettelijä
rautavarasto-ferritiini kirjoitti:
> Onko tuo seleeni siitä syystä, että ei gluteenia käytä?
Se vaimentaa autoimmuunihyökkäyksiä. Muutenkin tarpeen T4->T3 muuntumisessa.
Asian yleisilme on että kilpparin stimulointia minimoidaan. Liittyisiköhän siihen?
Kolmas temppu ainakin eli TSH mielellään pidetään melko alhaalla.
http://www.kilpirauhasliitto.fi/images/lehdet/Kilpi_lehti1-2015.pdf sivulla 25 on ferritiinistä joka onkin monipuolisesti hankala. Saisi olla pohjana mittaus ja päiväannos 200mg merkitsee monen pillerin popsimista pitkään. Niistä eräät ovat vatsaa sekoittavia. Huomattava että yli 150 on haitallista. Jokin 80-100 tavoitteenaKiitos vastauksesta ja linkistä - olihan tietopläjäys. Pitääkin sanoa tammikuun kontrollissa, että ottavat tuon ferritiinin, ei tartte arvuutella.
Seleenistä luin taas. En muistanut, että päivittäisen annoksen saa muutamasta parapähkinästä ja syön niitä jokapäivä. Vähän turhaan ostin tabletit. No... - ferritiinitankkaus
Olikos tuossa lehdesssä kerrottu miten työläs ferritiinin nosto voi olla?
Päiväannokseen (kahdesti päivässä 100mg) tarvitaan päivässä kymmenen 20-milligrammaista. Kuurin kesto tyypillisesti neljä kuukautta, joillakin jopa vuosi.
Harmillista lisäksi että verikoelukema 150 alkaa olla jo vaarallinen. Tavoite 70-100
- huono.lääkäri
Ei ollut liikatoiminnan puolella silloin, kun lääkäri otti puli tablettia pois annostuksesta. Lääkärisi oli osaamaton. Jos on yhä sama lääkäri niin vaihda lääkäriä. Sinulla oli T4V 17 ja se ei ole ollenkaan liian korkea.
- TSH_0.04_on_ok
Totta. Vain T3v näyttää mahdollisen liikatoiminnan,
T4v nostetaan joskus aika ylös: http://bit.ly/1mKHqvP
http://www.endocrine-abstracts.org/ea/0021/ea0021OC5.6.htm kertoo että TSH 0.03 ja alle merkitsee tilastollista riskiä.
Matala TSH tarkoittaa että hormoneja on riittävästi, aika harvoin että olisi liikaa. - samavielä
Kiitos vastauksesta. Enpäs tiennyt, että TSH:lla ei ollut merkitystä, kun tuntui että kohta ei ole mitä kirjoittaa, kun nyt oli jo niin monta nollaa tuloksena. Vähän säikäyttikin. En ole perehtynyt tähän tautiin itse juurikaan. Täällä näyttää olevan hyvin tietäviä ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006374
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303813törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283190Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701726- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46969Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11956Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42869