Kuka teistä on saanut EKPn elvytysrahaa?

loputon-petos

Minulle on tullut vain ikäviä laskuja joilla joudun elättämään EU-roistojen ylenpalttista elämää. Rahaa on kuitenkin jaettu parina vuonna n kolme biljoonaa. Mihin ne on hassattu? Lisäksi meille on tehty elvytyssääntöjen mukaan velkaa saman verran. Nyt tämä jo näkyy siten että roistot elättelevät jo nousukaudesta saaliinsa takia. Tottakai tuollainen rahamäärä tekee ihmisestä luulotautisen. Mikään ei kuitenkaan elvy vaan rahat menee kankkulan kaivoon kuten ennenkin EUssa ja pöpilässä.

12

2215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikuisen.oikeasti

      Oletko ihan aikuisen oikeasti todella noin tyhmä?

      • lopettakaa-ajoissa

        Nuo sanat viittaavat Kokoomuksen etäpesäkkeeseen. Olette jäävejä puuttumaan keskusteluun.

      • Anonyymi

        Pitäisikö vaieta idioottien sekaantumisesta politiikkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisikö vaieta idioottien sekaantumisesta politiikkaan?

        Lähtisit sitten pois. Etkö edes käsitä?

      • Anonyymi

        Näyttää siltä ettei kukaan ole saanut EUn elvytysrahaa jota on jo jaettu yhteensä 15 biljoonaa euroa. Mihinkähän tämä raha on mennyt kaikilta salaa? Maksajan tietää jokainen jolla on pankkitili. Jos ei tiedä niin pian tietää kun yrittää ostaa jotain rahoillaan.

        Nollakorolla ja inflaatiolla tehdään vuosittain biljoonia joita voidaan käyttää ns elvytykseen.Tosiasiassa hävikki on niin suuri ettei sekään EUssa riitä. Siksi pantataan säästöt uusien velkojen vakuudeksi. Näin on voitu vivuttaa velkaa moninkertaiseksi. On siinä lapsilla maksamista,mutta huvithan maksavat aina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää siltä ettei kukaan ole saanut EUn elvytysrahaa jota on jo jaettu yhteensä 15 biljoonaa euroa. Mihinkähän tämä raha on mennyt kaikilta salaa? Maksajan tietää jokainen jolla on pankkitili. Jos ei tiedä niin pian tietää kun yrittää ostaa jotain rahoillaan.

        Saatiin vastikkeeksi korona jonka turistit toivat Kiinasta Finnairin koneilla heti kun epidemia syntyi. Lisäksi joku Italian mafia on saanut miljardeja huumekauppansa rahoittamiseen kun EUn mielestä se ei pysty hoitamaan sitä omilla rahoillaan. Nyt sitten hinnat nousevat pilviin kuten kaasun,öljyn,lannoitteiden ,sähkön ja puun hinnat. EU-uskovaiset ovat nyt itse kovilla kun joutuvat maksamaan laskut talvipakkasilla. Ilman noita biljoonaelvytysrahoja tilanne olisi vakaa.Ilmastonmuutoshölmöilyllä on pilattu ilmasto lopullisesti sillä nyt joudetaan palaamaan öljyn,turpeen ja huippukalliin kaasun käyttöön joka kolkassa maapalloa ja kaikki kallistuu lisää kenenkään puuttumatta asiaan. Tämä siksi että energian tukeminen on aina liian kallista ja aiheuttaa lopuksi valtavan laman inflaation takia. EKP teki valtavan virheen luopumalla koroista.Nyt on siitä johtuvan laman aika joka on paljon suurempi kuin 30-luvun lama. Kuka tämän takana oli? Siitähän on kymmenkunta vuotta kun päätökset nollakorosta ja elvytyksestä tehtiin. Nämä ihmiset ovat vielä olemassa ja edelleen sotkemassa asioitamme.

        EU jakaa viimeisen 850 miljardin jakamisen suunnitteluun Suomessa 300 miljoonaa. Sillähän työllistetään jo 10000 puolueveikkoa vuodeksi . Ja pörssivoitot kasvavat kohisten.

        Neste nesteessä ja Fortum kusessa. Siinä pelin tulokset.Vakuutusyhtiöthän tarvitsevat rahansa,hinnalla millä hyvänsä.Varmaa voittoa tai tappiota.Ihan sama.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Neste nesteessä ja Fortum kusessa. Siinä pelin tulokset.Vakuutusyhtiöthän tarvitsevat rahansa,hinnalla millä hyvänsä.Varmaa voittoa tai tappiota.Ihan sama.

        Ja puolueet tarvitsevat rahansa välttämättä. En tiedä mihin,mutta kai turismiin ja jauhoihin kuten muutkin addiktit. Nythän on avautunut pandoran lipas ,tuo pörssisähkö jonka kauutta puolueet pelaa itselleen nopeasti Fortumin tappiot .Kun ollaan eurossa niin kaikki maat osallistuvat Suomen ja Saksan auttamiseen .Eniten tietysti omakotitalojen asukkaat jotka jäätyvät pakkasilla tuulimyllyn sähköön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatiin vastikkeeksi korona jonka turistit toivat Kiinasta Finnairin koneilla heti kun epidemia syntyi. Lisäksi joku Italian mafia on saanut miljardeja huumekauppansa rahoittamiseen kun EUn mielestä se ei pysty hoitamaan sitä omilla rahoillaan. Nyt sitten hinnat nousevat pilviin kuten kaasun,öljyn,lannoitteiden ,sähkön ja puun hinnat. EU-uskovaiset ovat nyt itse kovilla kun joutuvat maksamaan laskut talvipakkasilla. Ilman noita biljoonaelvytysrahoja tilanne olisi vakaa.Ilmastonmuutoshölmöilyllä on pilattu ilmasto lopullisesti sillä nyt joudetaan palaamaan öljyn,turpeen ja huippukalliin kaasun käyttöön joka kolkassa maapalloa ja kaikki kallistuu lisää kenenkään puuttumatta asiaan. Tämä siksi että energian tukeminen on aina liian kallista ja aiheuttaa lopuksi valtavan laman inflaation takia. EKP teki valtavan virheen luopumalla koroista.Nyt on siitä johtuvan laman aika joka on paljon suurempi kuin 30-luvun lama. Kuka tämän takana oli? Siitähän on kymmenkunta vuotta kun päätökset nollakorosta ja elvytyksestä tehtiin. Nämä ihmiset ovat vielä olemassa ja edelleen sotkemassa asioitamme.

        Nyt Suomeen toivotetaan tervetulleeksi Kiinan turistit kai Finnairin bisnesten takia. Tämä merkitsee koronan jatkumista vuosia Suomessa ja sairaita joita ei hoideta.Väen vähentäminen turistien takia on säälittävää peliä.Vanhukset joutuvat nuorten takia elämään eristyksissä loppuikänsä.

    • Anonyymi

      Huonosti kävi koko hoidolle. Nyt jopa EUn johto tunnustaa että toimittiin väärin koska elvytyksestä syntyi tämä nykyinen inflaatio jota on vaikea saada kuriin. Tilanne on sama kuin ennen 30-luvun lamaa. EU luuli että se pystyy nostamaan keinotekoisesti elintasoa jakamalla kavereilleen ilmaista rahaa biljoonia vuosikaudet niiltä joilla oli rahaa työstä ja säästöistä.Tämä joulupukkiteoria paisui liiaksi kun rakennettiin velaksi nollakoroilla. ja ostettiin matkoja ja lentokoneita turisteja varten. Ainoa hyväksyttävä asia oli asevarustelun lopettaminen joka lopulta johti Venäjän sotimiseen kun Putin älysi tulleensa petetyksi energikaupoissa. Nyt EUn suuret johtajat yrittävät keksiä hyviä selitytksiä tyhmyydelleen. Eivät tietysti pidä itseään syypäinä vaikka kansa sen tietää varsin hyvin Joutuessaan maksamaan kaiken sekoilun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      297
      3588
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      86
      1192
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1064
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      992
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      834
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      767
    Aihe