En osaa päästää irti eräästä henkilöstä. Olimme vain ystäviä, mutta siitä huolimatta ajattelen häntä päivittäin ja nuo ajatukset rassaavat mieltä. En edes tiedä voinko nykyisin pitää häntä ystävänä, vai pelkästään tuttavana. Alun järjen ja tunteiden kamppailun jälkeen tunsin kuitenkin ihastusta, mutta se tunne ei ollut molemminpuoleinen, eikä asia johtanut pidemmälle. Tämän jälkeen en ole tavannut häntä. Jos kuitenkin törmään häneen kaupungilla, niin menen aivan lukkoon ja pää täyttyy ajatuksista. Viimeksi näin hänet jonkun toisen kanssa ja sekös sai ajatukseni täysin sekaisin. En voi ryhtyä välttelemään häntä, koska silloin minun olisi linnoittauduttava neljän seinän sisään. Tiedän, että ainoa ratkaisu tähän on vaan päästää irti tunteesta ja jatkaa eteenpäin, mutta miten?!
En osaa päästää irti
tunteenvallassa
16342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mikset voi kertoa tunteistasi hänelle?
Kerroinkin, mutta hän ei tuntenut samoin. Siksi mainitsinkin, että asia ei sitten johtanut pidemmälle.
Oho, anteeksi, en tajunnut, luin huonosti! Voisiko aika helpottaa. Tai voisitko ajatella, että tykkäät hänestä ja hän on sinun ystäväsi, tuttusi myös?
Pidätte yhteyttä ja hymähdät omille tunteillesi. Välttely ja tunteiden pantaaminen ei taida onnistua kuitenkaan tai tekee ainakin voinnin huonoksi.
Mulla on vähän sama ongelma ollut jo vuosia, enkä näe mitään valoa tulevaisuudessani. Pelkään että katkeroidun lopullisesti koko elämälle, näissäkin tunnetiloissa on ollut sietämistä.. Äitini kysyi jo pari v sitten miksen enää hymyile.
Nyt olen keksinyt ratkaisun; muutan pois Suomesta. Täällä ei ole mitään mulle, ja loppupeleissä sydämeni tulee särkymään entistä pahemmin. Uusi ympäristö, hän poissa silmistä, ehkä joskus vuosien päästä poissa mielestä. Kuolen jos jään tänne. Onhan tämä muutenkin paska maa, ankea ilmasto, kusipäisiä kateellisia ihmisiä joiden arvot pinnalliset jne.
Kai sulla on järkeä vielä päässä hitusen, että ymmärrät mitä toinen ihminen on sinulle kertonut ja nyt sinun pitää vain käydä tunteesi läpi ja hyväksyä tilanne ettei hän tunne samoin kuin sinä, niin pääset sinuiksi asian kanssa. Itse suosittelisin lukemaan aiheeseen liittyvää kirjallisuutta, että oppisit ymmärtämään itseäsi paremmin ja sitä, että miksi sinun on niin vaikea päästää irti. Esimerkiksi sellainen kirja kuin Lisa Marie Bobby/Exäholisti.
Ei teidän tarvitse silti ystävyyttänne menettää. Ihminen on sopeutuvainen ja mukautuvainen, kun antaa itselleen luvan. Kyllä se järki tulee siihen mukaan jossain vaiheessa.
En voi puhua ystävyydestä tai kaveruudestakaan, sillä emme ole olleet aikoihin yhteyksissä. Olemme vain tuttavia, jotka tervehtivät tavatessaan ja saattavat ohimennen kysyä kuulumiset.
Hankala se on olla tykkäämättä, kun tykkää. Tykkää pois vaan. Kyllä se siittä ajan kanssa, kun tukee muuta tilalle ja tilanteet muuttuu.
Voi sua, anna sen vaan olla sitten sillä tasolla, niin sen parempi ja tuostahan on helppo askel kokonaan pois, jos et kykene muuten pääsemään irti. Poissa silmistä, niin alkaa poistua myös mielestä.
Se yhteydenpito tosiaan loppui siihen, kun huomasin, etteivät tunteet kohdanneet. Olen yrittänyt ajatella, että parempi näin, kuin että väkisin yrittäisi mitään. Näin saankin ajatukseni kasaan, mutta jostain hän vaan sitten tupsahtaa mieleen ja taas on pasmat sekaisin.
ymmärrän niin hyvin ap:n tilannetta, samantyyppinen tilanne. On hirveää kun on tahdonvoimalla yrittänyt unohtaa, yrittänyt väkisin kiinnostua muista (mikä on teeskentelyä kun aina vertaan häneen, on tainnut olla se ainoa jota olen OIKEASTI rakastanut) ja välillä inhottava pääkoppa vetää nekkuun näyttämällä mulle yöllä unen hänestä, josta herättyäni on sellainen olo että tekisi mieli vetää ranteet auki.
Sinullakin taisi olla todellisia tunteita tätä henkilöä kohtaan, koska et pysty unohtamaan häntä. Minä en sentään ehtinyt ihan rakastua, mutta kiinnyin ja koin lämpimiä tunteita ja viihdyin hänen seurassaan. Sitten tuli se perusjuttu, että oltaisiin vaan ystäviä. En voi olla vain ystävä henkilön kanssa, jota kohtaan tunnen voimakkaasti.
jep, näin epäilen, ainakin on ollut minulle täysin uudenlainen tunne ja ehkä siksikin niin vaikeaa. Minustakin on tuntunut että ystävyys ei ole hyvä idea unohtamisen kannalta, mikä sekin tuntuu mahdottomalta.
Mutta aaltoilen näiden ajatusten ja vellovien tunteiden kanssa laidasta laitaan, niin parempi vältellä koko ihmistä etten sanoisi mitään mitä kadun. Elinpiirini on pienentynyt tämän myötä, mutta ei sitä huonoissa fiiliksissä halukaan hirveästi ihmisten ilmoilla olla. Jos voisin kääntää jotain nuppia aivoissani toiseen asentoon ja muuttaa tunteeni jotenkin tilanteeseen sopivammiksi tekisin sen. Monesti ihmettelen mikä ihmeen tarkoitus tässä koko elämässä on, jos en olisi koskaan tavannut häntä olisin todennäköisesti paljon onnellisempi.
Ei pitäis ajatella noin, että ei halua lähteä ihmisten ilmoille. Minusta se on pahinta, mitä tässä tilanteessa voi tehdä. Olen huomannut, että edes pieni irrottautuminen omasta ympäristöstä voi auttaa. Lähtee vaikka kävelylle tai kiertelemään kauppoja., kunhan vaan ei jää murehtimaan omiin oloihin. No tietysti siellä voi olla vaarana, että törmää tähän henkilöön, mutta sekin on vaan koettava. Sekin on yksi askel eteenpäin. Mainitsen vielä, että se mitä hänen kanssaan koin, en antaisi pois. On myös hyvä miettiä, että mitä olisi voinut olla ilman häntä.
Hei 🙋 ajan kanssa, ajan kanssa. Tiedän mistä puhun. Voi mennä vuosia, mutta ajan kanssa. Ootan tässä yhtä juttua ja tulin piipahtamaan. Ei mulla o mitään asiaa tänne. Mutta koska tulin niin yhdelle miehelle ja hänen naiselleen, jos sellainen on. Hyvää, lämmintä joulua. Hyvää uutta vuotta.
Pus ❤
Joko olet eroamassa?