Sekaantuisitko?

Älä ihmeessä sekaannu! Minä kommentoisin vain tyyliin jaa vai niin piste. Asiahan on täysin ehdottomasti heidän välisensä.

Ei kannata puuttua mutta seurravan kerran kun valittaa niin toteat että mitä hoidat sairaita lapsia ja kerrot että voi kieltäytyäkkin hoitamasta jos ei iän puolesta jaksa. Kerrot että hän vois ielää omaakin elämää ja hoitaa lapsen lapsia vain silloin kun hänelle itse sopii. Pitää oppia sanomaan ei.

Älä puutu suoraan asiaan, vaan käytä kiertoilmaisuja. Esim ''pitäisikö sinun ajatella itseäsi enemmän...'' ''Kun et sinä enää ole kovin nuori enää....''
Ellei hän tajua ottaa onkeensa pelkistä vihjeistä, anna olla.

Jotenkin lempeästi kannattaa ohjata anoppia kieltäytymään niistä lastenhoitotehtävistä. Jos hän aluksi pystyisi kieltäytymään vaikka sairaiden lasten hoitamisesta.
Hänellä on ihan hyvät perusteet tehdä se (eikä minkään laista velvoitetta hoitaa).
Vanhemmilla on oikeus pitää vapaata pienten lasten sairastuessa.

Vältä puhelinkeskusteluja anopin kanssa. Jos joudut puheisiin, pysy omissa asioissasi, älä anna hänelle niin pitkää puheenvuoroa, että hän pääsisi puhumaan hoitolapsista.
Jos hän kuitenkin alkaa kertoa lapsenlapsista lopeta puhelu jollakin tekosyyllä.

Kiitos vastauksista ja vinkeistä. Tuntuu siltä, että pitäisi olla iäkkään ihmisen kanssa yhteydessä ja kuulolla. Lapsenhoitotilanteista ja näiden lasten kuulumisista tiedottaminen ahdistaa usein niin paljon, että välttelen kohtaamisia. Jo kuulumisten kysely aiheuttaa Jennican tilanteen päivittämisen. Jos alan kertoa omia juttuja tai lasten kuulumisia, hän lopettaa puhelun lyhyeen tai ei ota kantaa mihinkään. Minusta olisi oikeudenmukaisempaa, että kohdatessamme juttelisimme meidän perheen asioista ja hän olisi edes vähän kiinnostunut meistä.

Välillä tuntuu siltä, että hän haluaisi minun "lausuvan" asiasta jotain. Tai ryhtyvän juoruamaan tämän perheen muistakin asioista. En vaan halua tähän välikäteen.
ap.

Kun anoppi seuraavan kerran valittaa hoitotehtävästään, niin kysy, mitä hän on tehnyt vähentääkseen niitä? Voitko ehkä olla tukena hänen ponnisteluissaan vähentää lastenhoitoa jollain tavalla? Edes henkisenä tukena.
Tai voitko tukea anoppia niin, että noista jo 10-vuotiaista on hänelle oikeasti apua. Tuon ikäiset voivat hyvin auttaa isovanhempiaan monissa askareissa, esimerkiksi imurointi ja pölyjen pyyhintä, ruoanvalmistus yms. Asia kääntyisi positiiviseksi ainakin niitä sairastamiskertoja lukuun ottamatta.

Näitä palstoja kun lukee, osuu katse usein haltioituneen mummon kirjoitukseen, jossa hän kertoo hoitavansa kullanpuppua tai paria monta kertaa viikossa ja kaikki vapaa-ajat. Otsa rypistyy, jos joku mummo haluaa elää "omaa elämää"! Mitä se sellainen on!
Näille mummoille on turhaa sanoa, että lapsi luulee, että hän on syntynyt väärään paikkaan, kun vanhemmat eivät koskaan ole hänen kanssaan, sellainen mielipide olisi mummusta huutava vääryys. Onhan lapsi yöt kotona, (paitsi viikonloppuisin.)
Mutta huomattava myös, että haltioitunut mummu puhuu vain pikkulapsista, myöhemmin lapsista on tullut taakka, jonka kantaminen vie voimat.

Tässä kohden mummolla pitäisi olla ymmärrystä sanoa lapsen vanhemmille, että hoitovastuuta on kestänyt nyt jo niin monta vuotta, että nyt alkavat voimat hiipua. Mutta siihen harva mummu pystyy, koska on varmaan ihan aidosti parhaimmalla tahdollaan hoitanut kullannuppua, että vanhemmilla olisi keskinäistä aikaa.
Vanhemmatkin ovat asiaan tottuneet, mummu hoitaa uhmaikäisen, hän on niin taitava lapsen kanssa. Lapsikin tulee niin mielellään mummulle. Harvat vanhemmat huomaavat, että mummu väsyy, sillä samalla kun mummu on palluttanut pienokaista, on hän opettanut lapsensa ja tämän puolison uskomaan, että mummu jaksaa kuin duracell-pupu. Kun voimat hiipuvat, alkaa ärtymys, jota on vaikea kohdistaa lapseen tai hänen vanhempiinsa. Siinä saavat sitten toiset mummun lapset kärsiä, tai aviopuoliso, tai lapseton miniä, tai se vanhempi miniä, jonka lapset ovat jo teini-iässä.
Heille mummu sitten kertoo väsymyksensä, huolensa ja ärtyilee, kun toisia ei kiinnosta.

Mutta sanopa tuo sille pikku-kullan mummulle, joka odottaa kädet ojossa pikkuista hoidettavakseen! Kyllä siinä saa varoittaja pöllytyksen niin mummulta kuin lapsen vanhemmiltakin ja muilta palstalaisilta, joilla on sama hoitotilanne.

Lapset kasvavat, itsenäistyvät, hankaloituvat. Se kuuluu asiaan, niin omat lapsetkin kehittyivät aikanaan. Pitää muistaa se. Turhaan siitä muille valittaa. Ratkaisu on mummon nyt.

Miksi pitäisi olla "iäkkään"ihmisen kanssa yhteydessä ja kuulolla? Sinun? Eikös se tehtävä kuuluisi paremmin sille anopin tyttärelle ja myös pojalleen, eli sinun miehellesi?

Laitoin tuon "iäkkään" -sanan sitaatteihin, koska 70-vuotias ei vielä ole mikään ikäloppu eikä sellainen, että häntä pitäisi ikänsä takia jotenkin paapoa ja olla yhteyksissä. Odota kymmenen vuotta, sitten voit puhua iäkkäästä ihmisestä.

Olet vain katkera siitä, että anoppi ei ole hoitanut sinun lapsiasi, mutta tyttärensä lapsia hoitaa. No se johtuu taas siitä, että tyttärellä ei ole mitään estymiä viedä lapsensa hoitoon äidilleen, sen kun vaan vie. Sinä taas miniänä et ole voinut sellaista tehdä, sehän on selvää. Kyse ei ole sinun äidistäsi. Eikä miehesi taas miehenä ole tajunnut sellaista tehdä, vaikka olisi voinut ihan yhtä hyvin.

Anoppi saa vapaasti hoitaa ja passata tyttärensä lapsia ja on anopin oma asia, jos tilanne häntä rasittaa. Älä puutu äläkä sano yhtään mitään. Eipähän ole tarvinnut sinun lapsiesi tähden itseään rasittaa. Äläkä sinä tee tästä mitään kilpailuasetelmaa kälysi ja itsesi välille, että kumman lapsista se anoppi nyt enemmän on kiinnostunut. Olkoon mistä on. Menee muutamia vuosia, niin koko asia on ihan yksi hölkäsen pöläys. Kummankaan lapset ei enää mitään hoitamisia tarvitse. Jos anoppi ei pysty sanomaan mitään tyttärelleen vastaan, niin se on hänen oma asiansa. Etpähän ole sinä ainakaan ollut mitään sanomisia aiheuttamassa, siitä voit olla tyytyväinen. Pidä sinä hyvät suhteet omaan äitiisi, jos sinulla sellainen on, se on sinun voimavarasi.

Molemmat suvut voivat olla voimavara, kun suhteet ovat kunnossa.
Alkuperäisellä kirjoittajalla on ihan hyvä suhde anoppiinsa, hän on jopa huolissaan anopin jaksamisesta toisin kuin tämän lapset. Anoppikin antaa miniälleen arvoa kuulijana ja purkaa mieltään pahoittavaa asiaa ainakin toisinaan.

Onkohan joskus tilannetta, että ap olisi kälynsä kanssa anoppilassa ja käly taas kysyisi lastenhoitoa tai asia jotenkin sieltä tulisi puheeksi. Ap voisi siinä vaikka halata anoppiaan ja kiittää, miten iso apu tästä oli hänen lastensa ollessa pieniä. Osasiko sitä silloin tarpeeksi arvostaakaan. Onneksi lapset ovat jo isoja, niin ei tarvitse enää heidän hoitamisellaan rasittaa...

Jos olisin sinä, antaisin olla. Saisi puhua mitä puhuu, mutta oma-aloitteisesti en yhteyttä pitäisi. Tällä hetkellä kuulostaa siltä, että kovin on yksipuolinen suhde teillä. Ja se ei tulle siitä muuttumaan teit sinä ihan mitä tahansa. Tästä viitisen vuotta eteenpäin tuskin hoitaa kenenkään lasta.

Tulevaisuutta ajatellen pääset myös helpommalla. Ihminen ikääntyessään saattaa olla kaikenlaista vailla, vaan et ole sinä vastuussa siitä. Eiköhän se pesti lankea sille, jonka katsoo nyt olevan kiitollisuuden velassa.