Toimittajat tekivät sitä mitä toivotaan.Nämä jepet jotka lähtivät tekivät uutisia jotka olivat PUHDASTA MANIPULOINTIA....tyyliin Venäjästä jotain paskoooo,positiivista Ruotsista ja ruotsittajat äänessä Ylessä oistonnaan.....siinä se lyhyen kaavan mukaan.Niin ja peruista kaivetaan vaikka väkisin jotain sontooo.
Ylen Kivinen ja Jääskeläinen olisi EROTTAVA
bvu5hy
19151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Selvää on, että pääministeri Sipilä teki virheitä tässä prosessissa. Synnittömiä eivät olleet nyt eronneet toimittajatkaan. Sipilälle olisi pitänyt antaa aito kommentointimahdollisuus ennen ensimmäisen uutisen lanseerausta. Nythän Sipilä sai uutista koskevan sähköpostin niin, että hän oli juuri tällöin kokouksessa ,eikä voinut kommentoida uutista lennosssa. Olisi ollut kaikkien kannalta järkevää siirtää uutisesta kertominen seuraavaan aamuun, jolloin Sipilän kanta tähän asiaan olisi ollut tiedossa. Sipilähän saattoi osallistuessaan Talvivaaralle myönnettävästä rahaoituksesta päättämiseen olla jäävi, mutta ilmeisesti kukaan ei tosissaan usko, että hän olisi ollut sitä tietoisesti. Pääministerin reaktio uutiseen oli selvästi yliampuva ja sitä saattoi luonnehtia aidoksi painostamiseksikin. On kuitenkin muistettava, että vaikka Sipilä on muutamaan otteeseen ärhennellyt toimittajille, niin hän ei ole tehnyt sitä koskaan puhtaasti poliittisista asioista, ainoastaan silloin, kun on ollut kyse hänen omistuksistaan tai uskonasioistaan. Sipilä ei selvästikään pyri Pohjois-Korean kaltaiseen tiedotusilmapiiriin.
Muuten olen sitä mieltä, että pääministeri samoin kuin muutkin poliittiset päättäjät ovat muutakin kuin rapaa toimittajien kengissä. Silloin jos toimittajalla alkaa olla kovin ylimielinen suhde poliittisiin päättäjiin, niin hänen on syytä hakeutua pois Yleisradion palveluksesta. Jos poliitikko tekee virheen, niin siitä saa toki uutisoida, mutta kovin laajan repostelun kanssa olisi syytä käyttää omaa suhteellisuudentajuaan.
kaitera on sitä mieltä sananvapaudesta, että jos poliitikko tekee rankkoja virheitä, niin voi siitä tehdä parin palstamillimetrin uutisen, mutta koko totuutta ei tarvitse kertoa eikä lopullisesti sitä tarvitse selvittää.
näin tietenkin jos on kyseessä porvaripuolueiden poliitikko.
mutta auta armias jos kyseessä on vasemmistoa edustava poliitikko, silloin on reposteltava ja kaikki kivet käännettävä kissan kokoisin otsikoin.
kannatan kivisen ja jääskeläisen erottamista välittömästi.
Kaitera samaistuu Pohjois-Korean sananvapauden linjaan. Eikä ole ensimmäinen kerta.
Tuon Kaiteran NUPPI ON PASKAA TÄYNNÄ. Ensin se runkkas LesbianGaySlut-Stubbin nimeen ja nyt laittomilla sisäpiirikaupoilla rikastunutta nepotisti-Sipilää. Kaitera ei ymmärrä politiikasta yhtään mitään. Se on yhtä lukutaidoton tollo kuin Sipilä.
Poliitikon tiedettävä se, että jos harkitsee ja tekee virheitä, siitä joutuu vastuuseen mediassa ja kansalaisten silmissä.
Eikä sitä pidä silkkihanskoin käsitellä. Oli kyseessä kuka tahansa poliitikko.
Kyllä. Kivisen ja Jääskeläisen on erottava. Se on ainoa tie Ylen palauttamiseksi puolueettomaksi journalistiseksi mediataloksi.
Kivinen = vapaamuurari, Jääskeläinen = bilderberg kokoustaja.
Lisäksi molemmat liputtavat kokoomuksen puolesta.
Voiko tällaiset heput toimia rehellisesti ja puolueettomasti sellaisen talon tärkeissä viroissa jollainen Yle on?
Olen vakaasti sitä mieltä että ei voi.
Niin uutisissa RKP edustettuna YLI...YLI aivan kuin muita ei olisi olemassa...jo kok.tietenkin mutta kuuluu rkp-siipeen. SIIS kaikilla elämän alueilla rkp ......apuvaaaa?
Mielestäni on suurelta osin Jääskeläisen ja Kivisen syytä, että Sipilän kunnioitus on nyt pohjamudissa. Jos herrat olisivat pysyneet puolueettomina. Toimittajia voi toki moittia , mutta näin järeä kurinpito tekee heistä sopimattomia kansallisen Ylen hohtoon.
Hallintoneuvoston puheenjohtajaa taas kiinnostaa kaljan kittaaminen ja oman aseman pitäminen eniten.
80+%+kansasta+tietää+ettei+YLEN+tehtävä+ole+tukea+elitismiä+=+pakkoruotsi,AHNAHTIMINEN.
Ylen uutisen ovat ERITTÄIN asennevammasia....kyllä se ihmetyttää vallan kamalasti. Olen päässyt eroon paperi"uutisista" nyt pitäis päästä Ylessä ! KORTILLE KOKO PULJU jotta voidaan valita.
Lauri Kivisen jouluohjelma oli homodokumentti. Se kertoo Kivisestä ihan kaiken. Kivinen on läpimätä kusipää.
kiviselle kenkää. heti. nokian hyvävelivokostosta noussut noubadi. antaa välittää tarpeellista tietoa julkisuteen.
Milloinkas toimittajat ovat sellaisessa tilanteessa,että ymmärtäisivät itse erota?
Onneks Yleltä lähtevät nuo huonoimmat toimittajat pois.
Vielä kun antaisivat kenkää toveri Jokelinille tuotannon puolella.Ohjelmien taso nousisi edelleen.
Puolueettomia toimittajia en ole koskaan tavannut.
Ylen pitkät projektit: Ensin homottivat, nyt jo idealisoi pedofiilejä..seuraavaksi sian ja ihmisen välisen avioliiton alttarille askolan kouluttamien pappien siunattavaksi. Sellainen mies on Lauri Kivinen, kokoomuksen kyky! Kyseessä on mätää silakkaa kauppaava helppoheikki, aivoton tyhjänlouskuttaja.
Joo ei ne älyy.
Pakkoruotsittaminen Yle:ssä ottaa aivoon. Aamulla pitää katsoa TV-nytt, jos haluaa katsoa myös sään. Muutenkin ruotsia tupataan joka paikkaan.
Kiviselle kenkää!
Niin toteuttavat kok.ja rkp politiikkaa
Joo pilkotaan ja KORTILLE