Ilman Jumalaa ei ole mitään

Hän se ainoa, joka voi sanoa kuoleman edessä: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin” (11:25). Hän myös sanoi nuo ihmeelliset sanat omasta tehtävästään tässä maailmassa ja ristinkuolemastaan: ”Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni” (12:32).

Hän arvovallallaan asettaa meidät myös valinnan eteen. Hän sanoi suoraan: ”Te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän (Joh 5:40, KR 92). Mutta oli myös niitä, jotka Pierin tavoin sanoivat: "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä" (Joh 6:68-69).

Jeesus elävän veden lähteenä

SIINÄ ON ENNEN KAIKKEA KYSYMYS HÄNESTÄ ITSESTÄÄN.

JUMALA

Kun alamme puhua Jumalasta, alamme aina silloin puhua myös siitä, mistä olemme tulleet, mihin olemme matkalla ja mikä on elämämme tarkoitus. Silloin puhumme tämän todellisuuden alkusyystä, puhumme kaitselmuksesta. Kaikkien näiden aiheitten keskellä ainakin itselleni nousee kuitenkin kaikkein perustavimmaksi ja tärkeimmäksi ongelmaksi yksi ainoa asia.

Ongelmien ongelma on juuri siinä, että olemme olemassa. Paljon tieteellisempää, johdonmukaisempaa ja järkevämpää olisi se, ettei mitään olisi olemassa, ei ihmistä, ei maailmaa, ei maailmankaikkeutta eikä Jumalaakaan. Olisi vain tyhjyys. Vain olemattomuus on ainoa johdonmukainen. Silloin ei olisi ristiriitoja, kaikki olisivat yksimielisiä. Silloin ei tarvitsisi tehdä noita tuskaisia kysymystä: MISTÄ, MIHIN ja MIKSI, joihin kuitenkin kukaan ei ole osannut antaa kaikkia tyydyttäviä vastauksia. Ainoa ja varmasti oikea vastaus on: EI OLE MITÄÄN. Juuri tämän vastauksen olemassaoloon antaa jokainen anarkiaan ja itsemurhaan heittäytyvä!

Nyt tiedemiesparkojen on pitänyt keksiä 16 miljardin vuoden takainen suuri pamaus ja sillä yrittää sillä selittää kaiken tämän näkyvän. Tietenkään ei saa tehdä sitä röyhkeää kysymystä, mitä sitten oli ennen tuota pamausta. Kuuleman mukaan jotain ainetta oli niin vähän, että se olisi mahtunut neulan läpi.

Englannissa vaikean sairauden runtelema nero, fyysikko Stephen Hawking on yrittänyt vuosia ponnistella luodakseen suuren yhtenäisteorian (yhdistää kvantti- ja suhteellisuusteorian), jolla voitaisiin selittää kaikki atomeista alkuräjähdykseen. Tosin hän itse sanoo, ettei sekään ehkä vastaa kaikkiin kysymyksiin: ”Yritän edelleenkin saada selville, miten maailmankaikkeus toimii, miksi se on sellainen kuin on ja miksi sen ylipäätään on olemassa. On perusteltua olettaa, että kahteen ensimmäiseen kysymykseen saadaan vastaus, mutta en enää ole varma, saammeko koskaan tietää, miksi maailmankaikkeus on olemassa.” Hän haluaa kehittää sellaista mallia (ns. reunattomuusmalli), jossa mukaan maailmankaikkeus itsessään sisältää kaiken. Ja silloin Jumala tulee tarpeettomaksi maailmankaikkeuden alkua koskevissa pohdinnoissa. Mutta sitten hän lisää mielestäni aika kaksiselitteisesti: ”Mahdollisesti Jumala toimii tavalla, jota ei voi kuvata luonnonlakien avulla” Mutta ennen hänen lopullista selitystään kaikelle meidän on pakko olla olemassa ja kysellä miksi tämä kaikki, mistä olemme tulleet ja mihin olemme menossa, kuka ja missä on Jumala?

Juuri itse olemassaolo synnyttää suunnattoman määrän ongelmia ja kärsimystä. Emme ihmettele, että ateistisen buddhalaisuuden tavoite on kaiken tyhjiin raukeaminen - nirvana. Voi mikä helpotus se olisikaan - ei olisi enää mitään. Mutta nirvanankin saavuttaminen on suunnattoman vaikeaa ja se on ollut mahdollista vain muutamalle. Meidän tavallisten kohdalla kiertokulku vain jatkuu ja jatkuu ja on jo jatkunut 16 miljardia vuotta. Emme pääse pakoon sitä, on jotakin, itsekin olemme tässä ja nyt.

Ongelmien ongelma on siis siinä, että yleensä olemme olemassa!

Jos haluan lakaista Jumalan pois taivaalta, samalla minun pitäisi lakaista koko havaittavissa oleva todellisuus - kaikki linnunradat. Ihmisenä ehkä jo nyt pystyn tuhomaan tämän Tellus-tähden pinnan ja räjäyttämään kappaleiksi lähestyvän asteroidin. Mutta kaikki se on avaruuden suunnattomuuden keskellä yhtä tyhjän kanssa. Siellä räjähtelevät paljon suuremmat panokset ja kokonaiset aurinkokunnat katoavat mustiin aukkoihin.

Mutta tässä nyt olemme? Kuinka hyvin tätä ihmisyyteen kuuluvaa kyselyä ja sen tuomaa eräänlaista kosmista kylmyyttä kuvakaan kertomus Englantiin 500-luvulla tulleesta Paulinus-nimisestä lähetyssaarnaajasta. Hän pääsi kunningas Edwinin hoviin. Kuningas kutsui koolle viisaiden neuvoston. Eräs heistä sanoi: "Kuningas sinä istut aterialla päällikköjesi ja miestesi kanssa. Tuli palaa takassa ja huone on lämmin, vaikka on talvi. Mutta ulkona joka puolella raivoaa myrsky. Siellä on kylmä. Siellä sataa ja tuiskuaa. Äkkiä varpunen lentää sisälle saliin. Se tulee ovesta ja lentää pois toisesta. Pari hetkeä se on suojassa rajuilmalta, mutta niin pian kuin se häviää näkyvistä, se on palannut talven pimeyteen. Minusta tuntuu, että ihmiselämän laita on samoin. Emme tiedä mistä tulemme tai mihin menemme. Jos tämä uusi oppi antaa meille siitä jonkinlaista varmuutta, meidän kannattaa seurata sitä".

Juuri tämän saman ajatuksen löydämme Efesolaiskirjeestä: ”Te siihen aikaan olitte … vieraat… ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa; mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä (Ef 2:11-13). Jumala ja lopulta vain Jumala antaa minulle tähän kylmään avaruuteen mielekkyyden ja kodin.

jatko kirjoitti:

Mutta tässä nyt olemme? Kuinka hyvin tätä ihmisyyteen kuuluvaa kyselyä ja sen tuomaa eräänlaista kosmista kylmyyttä kuvakaan kertomus Englantiin 500-luvulla tulleesta Paulinus-nimisestä lähetyssaarnaajasta. Hän pääsi kunningas Edwinin hoviin. Kuningas kutsui koolle viisaiden neuvoston. Eräs heistä sanoi: "Kuningas sinä istut aterialla päällikköjesi ja miestesi kanssa. Tuli palaa takassa ja huone on lämmin, vaikka on talvi. Mutta ulkona joka puolella raivoaa myrsky. Siellä on kylmä. Siellä sataa ja tuiskuaa. Äkkiä varpunen lentää sisälle saliin. Se tulee ovesta ja lentää pois toisesta. Pari hetkeä se on suojassa rajuilmalta, mutta niin pian kuin se häviää näkyvistä, se on palannut talven pimeyteen. Minusta tuntuu, että ihmiselämän laita on samoin. Emme tiedä mistä tulemme tai mihin menemme. Jos tämä uusi oppi antaa meille siitä jonkinlaista varmuutta, meidän kannattaa seurata sitä".

Lue lisää

Miten nerokkaasti Jeesus sanoikaan jäähyväispuheessaan: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen” (Joh 14:1-3).

ILMAN JUMALAA

Hullu sanoo sydämessänsä: "Ei ole Jumalaa." Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on. Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään (Ps 14:1-3).

Kuinka mieletön tämä maailma ja elämä onkaan ilman Jumalaa! Maailma ja elämä on silloin vailla perustaa ja mielekkyyttä. Elämällä ei ole tarkoitusta. On vain kosminen autius ja tyhjyys. Kaikki on ilman päämäärää. Olen Oskari Olematon, joka asun Nollakatu nollassa. Olen itse itselleni ylivoimainen ahdistus.

"En tiedä, kuka on heittänyt minut maailmaan, enkä mitä maailma on, enkä kuka minä itse olen. Olen kauhistuttavan tietämätön kaikista asioista, en tiedä, mitä on ruumiini, mitä mieleni ja sieluni, en myöskään, mitä on tämä osa itsestäni, joka ajattelee, mitä sanon, joka pohtii kaikkea ja itseään ja tuntee yhtä vähän itseään kuin muita. Näen kaikkeuden pelottavan avaruuden, joka minua ympäröi, ja olen kahlehdittu tämän laajan maailmankaikkeuden yhteen nurkkaan tietämättä, miksi minut on pantu tähän paikkaan eikä muualle, miksi elämää varten annettu lyhyt aika on juuri nyt eikä jossain toisessa kohdin ikuisuutta, joka on ollut ennen minua tai seuraa jälkeeni" (Pascal).

Jotain tästä ihmisenä olemisen tuskasta koki myös tunnettu suomalainen runoilijapappi Lauri Pohjanpää:

En tiedä, mistä se tulee joskus illoin: - olen yksin ja taistelun haavoittama silloin - Hätä, sieluntuska tuimana, raatelevana, kuin uhkais luisin hymyin kuolema, mana, kuin hengitys salpautuisi, en ilmaa saisi, kuin väkevä käsi kurkkua kuristaisi, kuin murtuis sielunpohjaa peittävä kuori, ja syvältä hohkais tietymätön tulivuori, kuin uppoais jalka ja vetäisi lietteen nielu, ja vesillä pohjattomilla ois hukkuva sielu. En ole kuin muut, en ole kuin tulis mun olla. Olen horjuva ruoko, en talo kalliolla. Olen eksynyt lapsi, muut ovat vahvoja, suuria. Olen lentävä lehti ilman elämän juuria. Kun muille tie ja määrä selvänä puuntaa, joka hetki mä kompastellen saan etsiä suuntaa. (Lauri Pohjanpää, HV 2/93, 58)

Ilman Jumalaa on elämä vain sokeaa sattumaa, mekaanista syyn ja seurauksen lain orjuutta, kehitysoppia ja pelkkää tätä aineellista maailmaa niinä muutamana vuosikymmenenä, joina ihmisenä tässä elän. Ja lopulta mihin puu kaatuu siihen se maatuu.

Nobel palkinnolla palkittu elämän synnyn tutkija Harold Urey toteaakin: ”Uskomme, että elämä kehittyi kuolleesta aineesta tällä planeetalla. Elämän monimutkaisuus on kuitenkin niin suuri, että on vaikea kuvitella näin tapahtuneen”

Ilman Jumalaa ihmisen elämä on sokeaa kohtalon leikkiä. Hän on vain osa luontoa, joka hetken on olemassa ja muuttuu maaksi. Ihminen on kuin ohjelmoitu aivoeläin, joka toimii ohjelmansa mukaisesti itselleen sokeasti. Hän on luonnonlakien hallitsema vailla päämäärää ja tarkoitusta. Ihminen on kuin kone, hän on vain sitä mitä hän syö (Der Mensch ist, was er isst). Eräs suomalainen filosofi kirjoitti: Ihminen on kurja lyhytaikainen laitos, jonka toisessa päässä on ahnas kita ja toisessa ulostuslaite. Teurastamo ja WC. Voiko todellisuus ihmisestä olla näin typerän mieletön.

Ilman Jumalaa ihmisen arvo on vain välinearvoa ja yksin siinä, mitä hän tekee tai saa aikaan. Hänen arvonsa on hänen suorituksissaan.

Useimmilla meistä ei ole mitään vaikeutta oppia nauttimaan elämästä vain yksittäishavaintojen ja yksityiskohtien havainnoiden päivä kerrallaan pätkätyötä tehden. Emme kaipaa mitään suurta kokonaisteoriaa maailmankaikkeudesta, joka yhdistäisi newtonilaisen mekaniikan, suhteellisuusteorian ja kvanttiteorian ja selittäisi avaruuden mustat aukot.

Täällä alhaalla ihminen voi elää onnellisen ja mielenkiintoisen elämän välittämättä ja uskomatta Jumalaan. Täällä voimme kohdata nykyisen todellisuuden uskomatta mihinkään yliluonnolliseen tai ehkä tämän hetken muotivirtausten mukana ufoihin ja jälleensyntymiseen. Tietenkin pelkäämme perjantaipäivä, ainakin jos se on samalla kuukauden 13. päivä. Pelkäämme pahaa onnea ja kurjaa sattumaa Jos uskomme pelkkään sattumaan, syyn ja seurauksen lakiin ja siihen, että mihin puu kaatuu siihen se maatuu, silloin oikeastaan uskomme EI MIHINKÄÄN! Tietenkään emme sitä halua myöntää!

Jos ihmiselle ainoa todellisuus on vain tämä aineellinen ja aistein havaittava todellisuus ja se mitä hän omalla järkeilyllään voi hyväksyä, Jumalalle ei ole silloin erityisempää merkitystä hänelle. Hän ei tarvitse Jumalaa, hän ei yksinkertaisesti koe tarvitsevansa Jumalaa - ei ainakaan, jos hän on tarpeeksi älykäs ja menestyy elämässä. Nämä muutamat vuosikymmenet sujuvat miten sujuvat ilman Jumalaakin – ainakin jos on terve ja saa menestystä, ystäviä ja vaikutusvaltaa.

Tällaiselle ihmiselle riittää, että koko olevaisuutensa on pelkää matematiikkaa Kehitysoppi vapautti uskosta kaiken Luojaan. Kaikki tämä näkyvä on syyn ja seuraus lain mukaisesti kehittynyt itsestään ja sattumalta vuosimiljardien kuluessa. Nyt vihdoin Gagaringinkin julisti ihmisen ensimmäisellä avaruuslennolla, ettei hän ollut nähnyt mitään enkeleitä eikä taivasta. Emme mekään!

Kerran joka tapauksessa ”jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: Jeesus Kristus on Herra” (Fil 2:11, KR 38). Hänessä ja vain hänessä rikkain ja syvin tieto. Hän on Jumalan salaisuus ja hänessä ”kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä” (Kol 2:2-3, KR 92). Lopulta ”Kristus on kaikki, hän on kaikissa” (Kol 3:11).

Tällaiselle ihmiselle riittää se, mitä saksalainen patologi Virchow (k.1902) väitti. Hän oli leikellyt ihmisen soluihin asti löytämättä mitään sielua. Ei siis ole mitään sielun kuolemattomuutta. Korkeintaan sanoisimme nykyajan kielikuvin, että ihminen on jonkinlainen informatioeläin. Tosin senkin tiedämme, että jokaisessa solussamme on DNA-rihmassa niin suunnaton määrä informatiota, ettei edes 16 miljardia vuotta voi sitä SATTUMALTA panna nykyiseen järjestykseen.

Sitten tule vielä Freud ja väittää, että ihminen, joka kysyy miksi olen omassa on jo mielisairas. Ei ole olemassa mitään syvempää tai suurempaa tarkoitusta millään, on vain syyn ja seurauksen laki joka ilmenee kaikessa ihmisenkin elämässä. Freudin ystävä protestanttinen pappi Oscar Pfister kirjoitti: "Freudin loistava äly hakeutuu kohti intellektualismia (ajatusta, jossa yksin älyllä ratkaistaan maailman suuret kysymykset), joka on juopunut omasta menestyksestään ja unohtaa rajansa".

Ilman Jumalaa ihminen on toiselle ihmisille susi - kuten vanhat roomalaiset sanoivat. Silloin toinen ihminen muuttuu minulle äärimmäisen vaaralliseksi. Myös minä itse muutun itselleni tuhoisaksi, kuten näemme huumekäytössä. Ilman Jumalaa ihminen muuttuu helposti perkeleeksi - sen näemme vaikkapa kunnollisista saksalaista perheenisistä keskitysleirien vartijoina ja SS-miehinä.

Ilman Jumalaa kärsimys muuttuu mielettömyydeksi. Ehkä helppoina ja hyvinä aikoina elämä jotenkin sujuu viihteen lumoamana, mutta ahdistusten ja kärsimysten tulessa, vain usko Jumalaan pitää pään veden pinnan yläpuolella.

Jollei olisi Jumalaa, olisi minun uskonnollisena ihmisenä pakko itse tehdä se jumala johon turvaisin ja luotaisin. Näinhän tapahtui ateistisessa Neuvostoliitossa. Lenin tuli Jumalaksi ja Stalin paaviksi.

ok...

Jeesuksen Kristuksen työ
5. JEESUKSEN KRISTUKSEN TYÖ
Olavi Peltola

1. Miksi Jeesus tuli maailmaan?

Jumalan Poika tuli ihmiseksi ja omaksui synnin turmeleman ja kuoleman valtaan joutuneen ihmisluonnon sovittaakseen maailman Isän kanssa. Toki hän teki rakkaudentekoja parantaessaan sairaita, herättäessään kuolleita ja ruokkiessaan nälkäisiä. Toki hän opetti ihmeellisellä arvovallalla ja viisaudella Jumalan tuntemista. Mutta hänen maailmaan tulonsa syy ei ollut vielä tässä. Hän tuli kärsimään (Luuk 24:26).

Vanhastaan on haluttu tehdä havainnolliseksi Jeesuksen tehtävä tässä maailmassa puhumalla VT:n mukaisesti kolmesta virasta. Jeesus on profeetta, ylimmäinen pappi ja kuningas. Kuninkaana Jeesuksella on kaikki valta, nyt salattuna ja pian julkisena hänen palatessaan kirkkaudessa. Profeettana hän opetti ainutlaatuisella tavalla ja ilmoitti ihmiskunnan tulevaisuuden.

Juutalaiset ja muslimit voivat myöntää Jeesuksen olleen profeetan, mutta ei sen enempää. Koraani sanoo suoraan: "Eivät he (juutalaiset) ole surmanneet eivätkä ristiinnaulinneet häntä, vaan heistä näytti siltä" (4:56). Jeesus on ennen kaikkea ihmiskunnan ainoa, todellinen ylimmäinen pappi. Tämän viran varsinainen sisältö tuli näkyviin juutalaisten suurena sovintopäivänä (3 Moos 16).

2. Jumalan pelastustyön keskustapahtuma

Mikä on Jeesuksen ristinkuoleman tarkoitus? Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan (1 Tim 2:4). Hän pelastaa ihmiset antamalla Poikansa alttiiksi ristinkuolemaan meidän syntiemme tähden (Gal 1:4). Siksi Jeesuksen kuolema on Jumalan pelastavan toiminnan keskus, pelastushistorian syvin ja varsinainen sisältö (Matt 20:28; Joh 10:11). Risti onkin kaikilla maailmassa kristinuskon keskeisin vertauskuva.

3. Ihmisenä todellinen hätätila

Emme pysty oivaltamaan ristin ja sovituksen salaisuutta ja merkitystä ellemme hyväksy Raamatun ilmoitustotuutta siitä, että ihmisen ja Jumalan välille on repeytynyt täysin ylittämätön kuilu. Ihmisen pahuus ei ole vain yksittäisiä tekoja, vaan ihmisen luontokin on turmeltunut. Tämä jokaisen ihmisen perisyntisyys on tehnyt lopullisesti ja täydellisesti mahdottomaksi yhdellekään ihmiselle päästä yhteyteen Jumalan kanssa omin voimin tai teoin. Olemme kokonaan ja ehdottomasti hänen vihamiehiään (Room 8:7; Kol 1:21). Luonnossamme oleva vihamme Jumalaa vastaa ei sammu millään. Ihmisessä itsessään ei ole hyviä ja parantavia voimia. Tämän on Raamatun mukaan ihmisenä olemisen todellinen hätätila eikä ajalliset kärsimykset.

"Me olimme Jumalan vihamiehiä, joiden kohtalona olisi ollut tuhoutua Jumalan vihan aikanaan purkautuessa. Me emme älynneet emmekä tahtoneet tehdä mitään asian auttamiseksi. Jumala kuitenkin rakastaa myös vihamiehiään ja on siksi antanut Poikansa kuolla meidän sijastamme ja niin sovittaa meidät Jumalan kanssa eli lopettaa vihollisuuden Jumalan ja meidän välillämme, jotta me aikanaan pelastuisimme eikä tuleva viha kohtaisi meitä" (Jukka Thurén).

4. Suuri salaisuus

Jeesuksen sovitustyö jää ihmiselle syvimmältään suureksi salaisuudeksi. Näin silloinkin vaikka olemme kokeneet jotain omasta synnistämme ja syyllisyydestämme. Joudumme läpi elämämme rukoilemaan: "Kirkasta, oi Kristus meille ristinuhri Golgatan". Vaikka kuinka yritämme selvittää, mistä siinä on kysymys, sanamme ja käsitteistömme on aina kovin puutteellinen. Vasta perille päässeet ymmärtävät täydellisesti ja he eivät ikuisuudessa koskaan kyllästy veisaamaan ylistystä teurastetulle Karitsalle (Ilm 5:9,12).

5. Sovitus on Jumalan armopäätös

Sovituksen ydin kätkeytyy itse Jumalan olemukseen. Sovitus on Jumalan iankaikkinen armopäätös ja sen hän teki ennen ikuisia aikoja (2 Tim 1:9; Tiit 1:2; Kol 1:19-20). Hän yksinkertaisesti näki hyväksi toimia tällä tavoin langenneen ihmisen pelastamiseksi (1 Kor 1:21).

"Jotteivät ihmiset ikuisesti eksyisi taivaasta, rakkaus niin sanoaksemme veti Jumalan itsensä alas taivaasta, puki hänet lihaan ja vereen, yhdisti Luojan luomakuntaan, sulki hänet neitsyen kohtuun, puki hänet ryysyihin ja laski hänet seimeen. Eikä tässä vielä kyllin: köyhyydessä ja taisteluissa eletyn elämän jälkeen rakkaus löi Kristuksen maahan Getsemanessa, kahlehti hänet, sitoi ja sylki häntä, kruunasi hänet orjantappuralla, iski naulat hänen käsiinsä, ripusti hänet ristille, antoi hänelle katkeran kalkin juotavaksi ja vei hänet viimein kuolemaan, ja kaikki tämä hänen vihollistensa puolesta" (Quenstedt).

6. Jokaista syntiä seuraa rangaistus

Jotain sovituksesta avautuu, kun hyväksymme juridisen ajattelun selvittämään meille sovituksen salaisuutta. Jumala ei voi pyhyytensä ja oikeamielisyytensä tähden jättää rankaisematta ihmisen kapinaa ja jatkuvaa vihaa. Jokaista syntiä on seurattava rangaistus tai hyvitys. Jumala ei voi katsoa syntiä sormiensa läpi ja olla Jumala. Hän ei voi antaa anteeksi selvittämättä tapahtunutta vääryyttä. Synti aivankuin imee itseensä Jumalan pyhän vihan. Samaan aikaan Jumala rakastaa kapinoivaa ihmistä ja tahtoo pelastaa. Raamatun suuri ilmoitustotuus on, että Jumala ratkaisee pyhyytensä (joka vaatii kapinoitsijalle rangaistusta) ja rakkautensa (joka haluaa pelastaa syntisen) välisen sovittamattoman ristiriidan lähettämällä ainosyntyisen Poikansa maailmaan sovittamaan maailman itsensä kanssa.

"Sovitus merkitsee yleensä sellaisen sovinnon tekoa, jossa osapuolten kesken tapahtunut vääryys tai rikos korjataan ja entisen riidan, vihollisuuden ja välirikon tilalle tulee rauha, rakkaus ja yhteys. Sovinto saadaan usein aikaan käyttämällä välimiestä eli välittäjää ja maksamalla vääryyttä kärsineelle osapuolelle hyvitys (satisfactio)" (Teinonen).

7. On vain yksi sovinnon välittäjä

Ainoa mahdollinen välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä on Jeesus Kristus, sillä hän todellinen Jumala (1 Tim 1:5). "Ellei pidä paikkansa, että meidän edestämme on kuollut Jumala, vaan yksin ihminen, olemme kadotetut" (Luther). Hän on myös todellinen ihminen. Jumala oli hänessä (2 Kor 5:19), mutta hänessä oli myös jokainen ihminen. Hän on jokaisen ihmisen sijainen (vicaria). Mitä yhdelle tapahtui, se luetaan, katsotaan tapahtuneen kaikille. Samoin kuin Aadam edusti meitä jokaista, oli sijaisemme samoin on Jeesus (Room 5:12,17-18).

8. Jeesus eli lain mukaisen elämän puolestamme

Jeesus eli kaikessa ja joka hetki yli kolmenkymmenen elinvuotensa aikana Jumalan pyhän tahdon, lain mukaisesti (Gal 4:4-5). Hän eli täydellisen ihmiselämän ja kaikessa täytti Jumalan ihmisille asettamat vaatimukset. Hän täytti lain edestämme. Tätä on nimitetty hänen aktiiviseksi kuuliaisuudekseen (obedientia activa). Kukaan toinen ei tällaiseen pysty. Jokaiseen elämämme päivään sisältyy monia lankeemuksia ja heikkouksia. Uskoessamme Jeesukseen saamme luottaa myös siihen, että hän on elänyt jokaisen päivän puolestamme oikein ja hänen puhdas ja täydellinen elämänsä luetaan meidän hyväksemme. "Minä en ollut tänäänkään kuuliainen, mutta sinä hyvitit kuuliaisuudellasi minun tottelemattomuuteni".

"Saatanan valta ei ole siinä, että hän enkeliruhtinaana on minun persoonallinen ja minua väkevämpi vastustaja. Ei siinä, että hän on kuin kiljuva leijona, fyysinen peto joka repii minut kappaleiksi. Ei, vaan saatanan vaarallisuus on siinä, että hän ottaa Jumalan sanan, Jumalan lain käyttöönsä minua vastaan ja syyttäjänäni vetoaa tähän Jumalan omaan sanaan ja aivankuin usuttaa Jumalan, joka on uskollinen sanassaan minua vastaan. Saatana osoittaa Jumalan sanasta kuinka syyllinen olen ja vaatii nyt sanan mukaista ankaraa rangaistusta, ja se on kuolema (Hebr 2:14)". "Saatana pitää syyttäjän ja pyövelin virkaa vain niin kauan kuin on olemassa laki, jonka mukaan ihmistä voidaan aiheellisesti syyttää ja tuomita. Jos laki on saanut loppunsa ja velkakirja on pyyhitty pois, ei paholaisella enää ole asetta. Se on syrjäytetty valta-asemastaan" (Agne Nordlander).

"Kun laki tulee ja syyttää sinua siitä, ettet ole sitä täyttänyt, käske sitä kääntymään Kristuksen puoleen ja sano: SIINÄ ON MIES, JOKA ON SEN TEHNYT. HÄNEEN MINÄ TURVAAN, SILLÄ HÄN ON MINUN PUOLESTANI TÄYTTÄNYT SEN JA LAHJOITTANUT MINULLE TÄYTTYMYKSENSÄ" (Luther).

9. Synnitön tuli synniksi sijaisenamme

Jeesus oli synnitön ja viaton ihminen (Joh 8:46, Hebr 7:26). Mutta meidän sijaisenamme ja meidän puolestamme hän tuli syntiseksi ja syylliseksi. "Sen joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi" (2 Kor 5:21). "Hän kantoi monien synnit" (Jes 53:12). Jumala luki Kristuksen syyksi ihmisten synnit (1 Piet 2:24). Jumala kohteli häntä kuten synnintekijää ja jopa niinkuin hän olisi ollut ainoa syntinen koko maailmassa. "Sovituksen syvin salaisuus on sijaisuudessa. Ihminen on syyllinen kuolemaan. Vain hänen oman verensä vuodattaminen voi poistaa hänen rikoksensa. Nyt viaton ottaa päälleen ihmisen synnit ja kuolee syyllisen ihmisen sijasta" (Agne Nordlander).

361 (V. k. N:o 287.)

1.Nyt tänä huomenhetken' / Juur' hartaast' kunnioitan / Herraa, kuin mun on kätken', /
Ja ollut vartianan'. / Yö on nyt kulunut, / Rauhasa olen maannut, /
Valkiuden nähdä saanut, / Päiv' on jo joutunut.
2. Siis kiitos olkoon sinull', / O laupias Jumala! / Kuin armos lainaat minull', /
Ain' autat minua, / Ja sielun' ravitset / Sanallas pyhäll' aina, /
Ruumiillen tarpeet lainaat, / Kaikk' kauniist' kaitselet.
3. Ah, joska Herra soisi / Sen armon minull' viell', / Ett' häntä kiittää voisin, /
Kuin tulis' tehdä tääll'; / Vaan uskon kuitenkin, / Ettei hän tahdo suuttuu, /
Vaikk' minult' paljo puuttuu, / On armias kuitenkin.
4. Ann' armos minun saada / Ain' kaikis' menoisan', / Kaikk' onnettomuus kaada /
Pois toimituksistan': / Ja minun jalkani / Its' oikiall' tielle saata, /
Ann' synnist' minun laata, / Ja ole turvani.
5. Ann' sinun pyhä lakis / Mull' olla ojennus / Tääll' virkan' töisä kaikis', /
Niin etten horjahtais'; / Ja minun asian' / Suo kunniakses kääntyy, /
Ja huokauksen' vääntyy / Ilohon autuaan.
6. Ain' suojel' seurakuntaas, / Ja laumaas kaitse; / Suo rauhaa myös maakuntaas, /
Ja sielut ravitse / Ain' pyhäll' sanallas. / Ann' uskos' vahvan' pysyy, /
Ja perääs aina kysyy; / Meit' vahvist' voimallas.
7. Varjele, hyvä Isä, / Ain' meidän kuninkaam'! / Ja pitkää ikää lisää! /
Suo meidän haltiam' / Niin aina hallita, / Ett' armo kaikill' koittais', /
Pois viholliset soittais', / Kuin meitä ahdistaa.
8. Viel' haltuus annan täällä / Sukun' ja tuttavan', / Älä meilt' apuus kiellä, /
Meit' holho ain'ijan. / Suo hyvä terveys: / Ain' rukouksem' kuule; /
Jos tuska päällem' tulee, / Niin lainaa kärsimys!
9. Aut', ettän sinua kiitän / Tääll' myötäkäymises'; / Ja toivon' sinuun liitän, /
Ain' vastoinkäymises'. / Suo tahtoos tytyä, / Hyväksi kaikki ottaa, /
Mitäs mull' tahdot tuottaa, / Ja nöyrän' pysyä.
10. Kosk' minä täältä lähden, / Niin tule turvaksen', / Ja ota sielun' tähdell', /
Its' tykös taivaaseen, / Kusa sua iloisest', / Kanss' enkelitten hyväin, /
Ja joukos' kaikkein pyhäin, / Kiitän ijankaikkisest', Amen.


362

1. Herää sielun' ja mielell' / Iloisell' että kielell', / Ylistä Herraa vakaa, /
Kuin meill' kaikk' hyvyytt' jakaa.
2. Yön synkiys sinun peitti, / Saatan' verkkonsa heitti / Käsittääksens' sinua hartaast', /
Herra sinun varjel' vaarast'.
3. Helmoisas, Isä taivaast', / Varjelit minua vaivast', / Kuin hätä oli tarjon', /
Kätkit minua siipeis varjoon.
4. Sanoit: lapseni, rauhas' / Lepää pelkäämät' turvas'! / Ilolla jällens' päivän /
Saat nähdä ylös käyvän.
5. Sinun sanas olet täyttän' / Ja armos minull' näyttän': / Rauhasa olen maannut, /
Valkeuden nähdä saanut.
6. Uhrini minä annan, / Lahjani etees kannan: / Rukoukset ja psalmit /
Sinull' kiitokseks' on valmiit.
7. Sen sydämestän' soisin, / Ett' kiittää sinua voisin, / Etkäs minult' muuta ano, /
Kuin pyhä kirja sanoo.
8. Armotekos viell' täytä, / Enkelis tykön' käytä, / Jotka tänäpän' kätkis' /
Minua kaikis' töis' ja retkis'.
9. Anna kaikk' aivotuksen' / Menestyy, toimituksen' / Sun kunniakses väännä, /
Ja kaikki parhaaks' käännä.
10. Sieluni, Jesu hyvä, / Ravitkoon sanas pyhä! / Virvot' minua piinas kautta, /
Ja viimein iloon auta! Amen.

"Laupias Isä nähdessään lain meitä ahdistavan ja pitävän kirouksen alla, ja että emme millään keinoin voineet siitä vapautua, lähetti maailmaan Poikansa, heitti kaikkien synnit kaikkineen hänen päällensä ja sanoi hänelle: Ole sinä, Pietari, se kieltäjä, Paavali, se vainooja, rienaaja ja väkivallantekijä, Daavid, se avionrikkoja, se syntinen, joka paratiisissa söi hedelmän, se ryöväri ristillä, sanalla sanoen, ole sinä kaikkien ihmisten edustaja, joka olet tehnyt kaikkien ihmisten synnit! Mieti siis nyt, miten ne maksaisit ja sovittaisit" (Luther).

10. Rangaistus kohtasi Jeesusta

Jumalan tuomio ja rangaistus syntien tähden kohtasivat Jeesusta, niin kuin hän olisi ollut ainoa syntinen ihmisten joukossa. Hän alistui Jumalan pyhyyden vaatimaan tuomioon ja vihaan. Hänen kärsimyksensä oli rangaistuskärsimystä (Jes 53). Jeesus kuoli kadotetun syntisen kuoleman ja maistoi näin ruumiillisen, hengellisen ja iankaikkisen kuoleman todellisuuden. Hänet kirottiin pois Jumalan yhteydestä synnin tähden (Matt 27:46). Hän kärsi sen, minkä jokaisen synnintekijän pitää kärsiä syntiensä tähden. Kuolema ja kadotus on syntisen oikea ansio. "Kun Kristusta raatelee yksi oas, pitäisi sinua raadella 100.000 oasta ja niiden pitäisi samalla tavalla jopa paljon pahemmalla tavalla raadella sinua iankaikkisesti" (Luther).

Jeesuksen kuolema ei ole vain yksityisen syntisen kuolemanrangaistus, vaan kaikkien syntisten - koko maailman synnin - jokaisen menneisyydessä, jokaisen nykyisyydessä ja tulevaisuudessa tehdyn synnin rangaistus.

"Jumala on sälyttänyt meidän syntimme synnittömän Jeesuksen kannettavaksi ja meidän asemastamme rangaissut kuolemalla häntä, meidän sijaistamme ja sovittanut siten meidän syyllisyytemme" (H. Lietzmann).

gdfgg
http://rovasti.fi/node/185

"Jumalan rakkaus antoi maailmalle synnit anteeksi vasta sitten, kun Kristus ensin oli kärsinyt kuoleman sijaisenamme. Jumalassa tapahtui sittenkin mielen muutos, kun sijaiskärsimys poisti rakkauden esteenä olleen vihan" (Jukka Thrén).

"Että jouduit tuskahan, pahuuten', sai aikaan senkin. Mä sun syöksin piinahan, alle Herra vihan liekin. Olen syypää siihenkin, että sinut surmattiin. Tuleen kuin sua kalvasi, minä raukka puita kannoin. Köydet käsivarsiisi minä synneilläni annoin. Minä naulat teroitin, joillas ristiin lyötihin" (Vanhat Siionin virret).

11. Jeesuksessa Jumala itse kärsi

Jeesuksen kärsimys oli kuitenkin Jumalan omaa kärsimystä, jopa omaa kuolemaa. Jumala rakkaudessaan kärsii ja Jumala pyhyydessään saa oikeuden. Nyt onkin tuomari meidän sijastamme tuomittu. Jumala sovittaa synnin ja Jumala ottaa vastaan syntiuhrin. Vain meidän Jumalallamme on haavat.

12. Uhrin ja veren salaisuus

Jeesuksen sovitusteko on myös uhri meidän puolestamme. Hän on Jumalan Karitsa (Joh 1:29). Hän antaa koko elämänsä uhriksi ja vuodatta verensä. "Veri tuottaa sovituksen" (3 Moos 17:11)."Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta" (Hepr 9:22). Jeesus on uhrina kapinallisen ihmisen ja pyhän Jumalan välissä. Sovitusuhri peittää ihmisen epäpuhtauden ja näin lepyttää Jumalan ja kääntää hänen vihansa pois ihmisestä

13. Lunastus

Jeesus kärsimisellään ja kuolemallaan lunasti ja osti vapaaksi ihmiset synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta (1 Tim 2:6; Gal 3:13; Kol 1:13). Hän voitti pahan väkevät voimat.

zccxc kirjoitti:

Jeesus kärsimisellään ja kuolemallaan lunasti ja osti vapaaksi ihmiset synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta (1 Tim 2:6; Gal 3:13; Kol 1:13). Hän voitti pahan väkevät voimat.

Lue lisää

Luther sanoi tämän voimakkaalla tavallaan: "Olenhan minä jo ennen usein sanonut, että Jumalaan uskominen ei yksin riitä, vaan että hinnankin täytyy olla mukana. Uskovathan turkkilaiset ja juutalaisetkin Jumalaan, mutta ilman välittäjää ja ilman hintaa. Mikä tämä hinta siis on? Sen evankeliumimme ilmoittaa. Pyhä Henkihän kaikkialla opettaa, että meillä ei ole Isää ilman välitystä, ja että hän ei päästä meitä Isän luo ilman välitystä" (Luther).

Jeesuksen kuolema ristillä syntiemme rangaistuksena on kuolema koko maailman syntien tähden (1 Joh 2:2), kaikkien edestä (2 Kor 5:18). Se sai aikaan iankaikkisen lunastuksen (Hepr 9:12). Sovitus on nyt tapahtunut jokaisen ihmisen kaikkien syntien ja ihmisen koko syyllisyyden puolesta menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Ja se merkitsee, että Jeesuksessa on syntynyt rauhantila Jumalan ja ihmisten välille. Nyt on mahdollista, että katkennut yhteys Jumalan ja ihmisen välillä syntyy jälleen.

"On minun Herrani, joka on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut ja voittanut minut vapaaksi kaikista synneistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan, että minä olisin hänen omansa ja eläisin hänen valtakunnassaan hänen alamaisenaan" (Luther).

"Sinä joit sappea saadaksesi meidät vapaiksi katkeruudesta; sinä joit etikkaa ottaaksesi pois meidän velttoilumme; sinä kärsit pilkkaa vihmoaksesi meidät taivaan kasteella, sinua ruoskittiin, että me saisimme keskelle katoavaisuutta ikuisen elämän; sinut kruunattiin piikkikruunulla, että sinä voisit kruunata rakkauden ikivihrein seppelein ne, jotka uskovat sinuun; sinut laskettiin hautaan, että me pääsisimme osallisiksi uuden luomisen armosta nyt ja halki kaikkien aikojen" (200-300-lukujen liturgiasta)

14. Ylösnousemus sinetöi Jeesuksen sovituksen

Jumalan sinetöi Poikansa kärsimyksen ja kuoleman sovittavan voiman herättämällä hänet kuolleista. Jeesuksen ylösnousemuksen tähden sovitus on täysin varma ja pätevä kaikiksi ajoiksi kaikille ihmisille. Kristus toimii välittäjänämme Isän edessä edelleenkin. Hän on nyt meidän puolustajamme ja esirukoilijamme (Hebr 7:25, Room 8:24).

"Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen kautta teki minun kanssani sovinnon ja antoi minulle sovinnon julistajan viran. Sillä Jumala itse oli Kristuksessa ja teki sovinnon koko maailman kanssa; hän ei lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan, ja minulle hän uskoi tämän sovinnon julistamisen. Me olemme siis lähettiläitä, koskapa Jumala meidän suullamme kehottaa teitä sovintoon. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa" (2 Kor 5:20-6:1, Jukka Thurén).

"Enää ei ole ketään eikä mitään estämässä meitä lähestymästä Jumalaa, tulemasta kotiin Isän luo. Kaikki esteet on poistettu. Enää ei tarvitse suorittaa mitään. Ei Kristuksen eikä ihmisen tarvitse toistaa sitä, mitä Kristus on tehnyt. Jeesuksen täyttämä ylimmäisen papin työ on siksi kaikkien tapahtumien keskus, historian ehdoton keskipiste" (Agne Nordlander).

Heikkona ja haparoiden
Menkää siis 3.11.2000, Olavi Peltola

Kristuksen evankeliumin kirkkaudesta säteilee elämäämme valoa (2 Kor 4:4). Evankeliumia kuunnellessamme Kristuksen kasvoilta säteilevä Jumalan kirkkaus valaisee joka kerta sydämemme (4:6). Se loistaa koimmepa itsemme sitten tunkion jätevesilammikoksi tai puhtaaksi lähdelammeksi. Se loistaa kehitysmaan miljoonakaupungin slummin likaiseen ja köyhään majaan yhtä lailla kuin suomalaisen esikaupunkialueen tilavaan ja kauniiseen omakotitaloon. Kaikkialla missä ristiinnaulittua Kristusta julistetaan ja häneen uskotaan – täysin ympäristöstä, läsnäolevista ihmisistä riippumatta, sinne loistaa tämä ihmeellinen valo.

Missä evankeliumia julistetaan, siellä ”kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa loistaa valkeus” (Jes 9:1; Matt 4:16). Siksi vaikka juuri nyt ”kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi” (Ps 23:6). Herra johdattaa silloinkin vaikka kivut tuntuvat sietämättömiltä ja ongelmat täysin ylivoimaisilta. Siksi ”katson hyljättynäkin silmiis helliin, Jeesus” (virsi 288:4).

Yksikään Kristukseen evankeliumin valon kohdannut ihminen ei voi sille mitään, että hänen elämänsä on merkillinen sekoitus kärsimystä ja iloa. Siinä vaihtelee luottamus ja toiveissa pettyminen, turvallisuus ja pelko, menestys ja vastoinkäymiset, perheriidat, jopa erot, mutta myös sopu, epätoivo ja toivo, kiitos ja panettelu, katkera itku ja vapauttava nauru, sairaus ja terveys. Lopuksi - kaikkein varmimpana vaiheena, usein vähiten sitä odottaessamme - kuolema. Keskiaikainen sanonta ilmaisee tämän elämän moniselitteisyyden ja kaksinaisuuden sanoilla: keskellä elämää olemme kuolemassa..

Tähän monella tavoin niin heikkoon, haparoivaan ja mitättömältä tuntuvaan elämäämme loistaa evankeliumissa Kristuksen rakkauden valo. Se valo ei muuta täällä alhaalla elämäämme eikä olosuhteitamme. Se antaa rohkeuden kohdata todellisuus, jota meidän on elettävä. Se valo ohjaa tietämme askeleen verran eteenpäin maanpäällisessä helvetissämmekin ja muuta emme tarvitsekaan tänään. Sen valon varassa jaksamme vaeltaa ja kantaa ne kuormat, jotka meille on annettu.

Kenties nousemme vastustamaan näin synkältä kuulostavaa opetusta Jumalan lapsen pysyvästä ristin tiestä. Eikö uskovan tulisi jo nyt elää Kristuksen ylösnousemuksen huikeasta voimasta? Eikö evankeliumin valkeuden loistaessa elämäämme kaiken pitäisi olla yhtä ainoaa riemua, voimaa ja selvyyttä? Kaukana olkoon kaikki heikkous ja haparointi!

Ei kiirehditä ajan edelle. Nyt elämme vasta armon aikakaudessa emme vielä täyttymyksen ja kirkkauden ajassa. Täällä kylvetään kyynelin, siellä leikataan riemuiten, täällä kylvetään katoavana, siellä nousee katoamattomana. Nyt kylvetään vähäpätöisenä, kerran nousee kirkkaana, kylvetään heikkona, mutta pian täynnä voimaa (1 Kor 15:43-44). Hetki vielä ja raja on ylitetty ja riemu alkanut.

jatko kirjoitti:

Juuri itse olemassaolo synnyttää suunnattoman määrän ongelmia ja kärsimystä. Emme ihmettele, että ateistisen buddhalaisuuden tavoite on kaiken tyhjiin raukeaminen - nirvana. Voi mikä helpotus se olisikaan - ei olisi enää mitään. Mutta nirvanankin saavuttaminen on suunnattoman vaikeaa ja se on ollut mahdollista vain muutamalle. Meidän tavallisten kohdalla kiertokulku vain jatkuu ja jatkuu ja on jo jatkunut 16 miljardia vuotta. Emme pääse pakoon sitä, on jotakin, itsekin olemme tässä ja nyt.

Lue lisää

ok...

Sääli että toisten täytyy kävellä elämän läpi kainalokepeilä, sen sijaan että eläis elämänsä tässä ja nyt, uskoen itseensä ilman kaikennäköisiä raamatullisia mantroja.

No kuule.
Siksi varmaan, että ihmiset tietää millaiset olot ovat maallisen elämän jälkeen helvatissa. Sinne pääsee juuri asenteellasi tässä elämässä Jeesuksen sanojen mukaisesti.