Kirjaston pääurakoitsija

Raksahommia

Pikkulinnut laulaa että olisi menossa konkurssiin juurikin näillä hetkillä.

91

3260

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MenköötVAINkonkkaan

      Olihan siellä eilen taas kovat valutalkoot , kokonainen muotti kurapaskaa täyteen ja kylmintalvi vielä edessä.

    • Suttatulee

      Onkohan rakennusvalvonta ( ulkoistettu konsulttitoimisto ) ottanut betonista näytteet, tai edes tarkistanut rahtikirjat?
      Ei näytä ainakaan työmaan valujen jälki hoito menevän aivan sääntöjen mukaisesti.

    • UskokaaNytJo

      Perustuksia voi tehdä nykyään talvellakin, mistä on hyötyä muun muassa taloteollisuudelle, joka voi myydä ja toimittaa rakennuksia ympäri vuoden.

    • suttatulee

      Nyt on hyvä keli tehdä perustuksia? Ei valmistunut sitten rakennusliikkeen lupauksista huolimatta viikolla 51.

    • zsdrgdtsutiygo

      Jos kunta pisteytti urakat samalla tavoin kuin suunnittelun, eli hatusta vedetään pisteet jotta saadaan halvin, niin betoni kannetaan ämpäreillä.

    • Ainapeppuedelläpuuhun

      Ei kunnassa montaa laskutaitoista ole ja nekin äänesti vastaan kirjaston rakentamista velaksi ja yleensä muitakin rahanreikiä vastaan jotka ei ole elintärkeitä eikä lakisääteisiä jos vanhakin vielä toimii.

    • Hyvätwwwsivut
    • KohtaKaatuu

      Tyri jonkun työmaan Akaassa ja nyt rahat loppu.

      • VitunVetovoimaista

        Onhan se jo nähy ajatsitten ettei se fima sitä kirjastoa koskaan saa pystyyn,.Mutta veronmaksajien rahoilla on hienoa pelleillä.


    • NäinkohänOn

      Kunnan kotisivulla on tiedote jonka mukaan kirjasto on vesikatossa 20.1 ja helmikuun alussa alkavat sähkö- ja lvi-työt ???

      • xcxzxzcxczx

        Aika harva katto siinä rakennuksessa on tällä hetkellä. :DD


    • Vituntunarit

      Veronmaksajat joutuu taas maksumiehiksi,eikö kuunnanpäättäjiä jumalauta hävetä.Tars lotata turpaan niitä jotka himoitsi veronmaksajien rahoilla uutta biblioteekkiä.

    • Kusettajat

      Taas suhteilla sukulaisille hankittu urakka.....sipilätauti leviää...

    • EnUskoIhmeisiin

      Vesilahden kunnallisvero% ei tule koskaan alenemaan että voisi sanoa olevansa iloinen veronmaksaja "vetovoimaisessa" . Pian eläköityvä kunnanjohtaja joutuu jättämään surkeassa taloudellisessa jamassa olevan tuppukylän jatkajalleen mikäli sellaista enään tarvitaan jos ennen kaatuu liitosalueeseen johonkin päin mihin huolitaan ja pakotetaan.

    • IhmeidenAikaEiOleOhi

      Se on sitten sopimuksen mukaan kirjasto vesikatossa perjantaina (20.1)

    • SalenPihastaKyyläsin

      Näin tänään kun A.Arvela kävi työmaalla. Mitähän se siellä teki ?.

    • HalooPäättäjät

      Kävikö tarkistamassa vesikaton ? Viikon päästä alkaa sopimuksen mukaan sähkö- ja LVI-työt !

    • Mistäveronmaksajia

      Vesilahti ei ole ihmisten asuinpaikka.

      Ei ole elämisen mahdollisuuksia ja nuoriso ja työpaikat lähtee.

      • harvatännejää

        no.no .nythän juuri kunta säästi aika rahat kun ei tarvinnut maksaa harjakais viinoja.jee.


    • Veronmaksajatkiittää

      Siinä vasta kunta olisi säästänyt jos työttömät olisi kirjaston rakentaneet kuntouttavana työtöimintana.olis varmaan tullut valmiiksi vähintäänkin samaanaikaan kun nyt tulee valmista.Onhan siellä joukossa 1 entinen rakennusmestari ym rakennuksilla aikoinaan työssä olleita ripeitä miehiä.

    • Uteliasnaapuri

      Mielenkiinnosta, missä vaiheessa työmaa menee nyt? Kävin reilu kuukausisitten katsomassa paikkaa, ja silloin tehtiin perustuksia.

      • fgfcxv

        Työmaa ei ole vielä päässyt maanpinnalle.


    • Älkääajakokivelle

      Kevättulvia ootellessa ainakin vesi nousee maanpinnalle karikkoisesta kuopasta.

    • jhfdhjkdfhjkhjk

      Täytyyhän sitä kunnan viimeisen edustajiston saada itselleen kunnollinen muistomerkki.

      Siitä, kun se syyllinen ohi ajelee, niin voi aina läpsyttää käsiään yhteen ja huutaa siinä koulun kohdalla, että Kattokaa lapset mitä MINÄ tein.

    • Kuntalainennnn

      Tällä rakennusurakoitsialla vetur oy.llä on kaukajärvellä sininauhan uudis rakeenuksien työt jo vuoden myöhässä. Pikku linnut kertoivat tilaajan ottaneen kohteen haltuunsa, ja keskeyttäneen veturin tekemiset. Pitäisköhän vesilahden harkita samaa nyt vai odottaa vuosi?

    • mahtavamatkailuvaltti

      Amsterdamissa kelluu lähes kaikki, asunnot,ravintolat,kukkakaupat ym.miksei sitten meillä yksi kirjasto.Terassilta voisi laittaa raput uimareille ja talvella avannot virkistys kalastajille.

    • Homesieniiskee

      Mikä vitun karsina sinne monttuun oikein tulee,eihän sieltä pääse kosteus pakenemaan muualle kuin ylöspäin jos järjellä ajattelee.

    • ÄlyHoiPäättäjät

      Vesilahden valtuustossa on järjen käyttö kielletty.

    • KohdustaHautaanLoppuny

      Äänestetään me pihalle ne tyhmät ensivaaleissa. Isältä/äidiltä pojalle/tyttärelle periytyvä suvun äänillä tullut valtuustopaikkasysteemi lopetettava.

      • huhuhuhuhhuhuu

        Eikös sinne ole päässyt joku jopa 24 äänen äänisaaliilla? Äiti, isi ja serkut äänestäneet.


    • Onseniinälykäspoika

      Joo meirän poika on kunnallissenaattorina älymäellä päättämässä monumenttien hankinnoista sano sukuseuroissa entinen ämmä tuppukylästä .

    • Joutomiestenhopinöitä

      Kummassa baarissa ne pikkulinnut niin laulaa.

    • eimissään

      Ei vesilahdella ole kuin yksi ravintola.

    • Adenoid

      Valtuustoon tarvitaan fiksumpaa väkeä.Tehdään Vesilahti suureksi

    • Eihyvältänäytä

      Ei kukaan halua valtuustoon kun kuntatalous on siinä jamassa missä nyt on.Antaa nyt niiden vanhojen järjenjättiläisten meuhtoa siellä loppuun asti.Uusia sylkykuppeja ei tule montaakaan.

      • dsdsdsds

        Ei kyllä anneta niiden tuhota enää yhtään enempää. Nyt jotain järkeä jo.


    • Äänestäenäänen

      Paljonko työmaa jo myöhässä, tai mitä se tavalliselle pitkäaikaiselle veronmaksajalle kuuluu kun viisaammat päätti asiasta että rakennamme sen maksoi mitä maksoi.

      • Eivalmistu

        Tämä kunnan sivuilta:

        6.2.2017 pidetyn työmaakokouksen pohjalta on laadittu tämä tiedote, jossa kerrotan työmaan etenemiseen liittyvät asiat.

        Työmaa on edennyt alapohjan tekoon, josta on nyt noin 40% valmiina ja loput alapohjan ontelolaatat tulevat viikolla 7, jonka jälkeen pääsee rakentamaan rakennuksen runkoa.

        Työmaa on edelleen noin 8 viikkoa aikataulusta jäljessä.


    • VetovoimaOnVeks

      No joo, kohta todetaan että se on 8 kuukautta aikataulusta jäljessä.

    • raktorimies

      onnetonta räpeltämistä rakennusmiehiltä

    • Haluanpois

      "vetovoimainen Vesilahti", mikä se Vesilahden vetovoima on, olen asunut kunnassa kuusi vuotta mutta ei ole vielä selvinnyt minulle ?. Muuttaisin pois mutta kukaan ei osta taloa vaikka myisin alle rakennuskustannusten.

    • Pirttikansmyynnissä

      Kunnalla mukamas menee hyvin verrattuna muihin kuntiin ja v.tut.

    • Xxxxxä

      Onko runko alkanut jo kasaantumaan vai edelleenkö perustuksia tehdään?

      • fyuy

        Vielä on perustus ja alapohjatyöt tekeillä.


    • Eikökoskaanopita

      Se olis pitänyt tehdä kuivemmalle tontille,mutta ei uskottu. Odotan mielenkiinnolla kun kevät tulee maa sulaa ja liemet lähtee montussa liikkeelle. helvetin huono vaalimainos niille jotka monumenttiä puolsivat.

    • Tuppukylä

      Tuppukylä, surkeita päätöksiä tehdään, tätä rataa ei kohene talous, palvelut tai imago koskaan. Mainoksen ""vetovoimainen" on suuri vitsi, muutan heti pois kun saan talon myytyä vaan ei ole tunkua uusista tulijoista.

    • Ensamassaansassa

      Talojen myyntiajat pitenee kun vetovoiman maine kiirii maailmalle. Jos muuten aiot saada talosi myytyä voit joutua odottamaan vuosia jollet voi myydä tosi halpaan hintaan koska nyt ei ylihinnoitellut enään mene kuten taannoin kun paremman elämän toivoiset hölmöläiset niitä osti päästäkseen vetovoimaiseen kasvattamaan lapsensa luonnonhelmassa .

      • hjgfhfdjfd

        Missä luonnonhelmassa? Kirkonkylä on nykyään yhtä kaukana luonnonhelmasta, kuin hervanta. Syrjäkyliltä taas on jokainen koulu lakkautettu. Paitsi koskenkylästä, mutta ei hätää. Kyllä sekin vielä lakkautuslistalle pääsee.


      • KphtaKaupunki

        Päättäjät ovat jo tehneet päätöksen kirkolle rakennettavista pienkerrostaloista.


    • Tuettuaasumistako

      Mitähän puutteentaloja niistäkin sitten tulee?.

      • haluaisintietää

        Mitä tarkoitat puutteentaloilla?


      • kelasossutalo
        haluaisintietää kirjoitti:

        Mitä tarkoitat puutteentaloilla?

        Eiköhän tuo tarkoittanut täysin verovaroin kustannettua asumista.


    • Liikavelkaviekonkkaan

      Ei ole menossa eikä päästetä konkurssiin,ei kunta päästä sitä konkurssiin koska muuten se on soromnoo koko rakennelmalle koska kukaan tervejärkinen yrittäjä/yritys ei halua siitä ottaa rakentajanvastuuta jossa vuoden parin jälkeen tulee todennäköisesti kosteus,home ja rakennusvirheet jonkun tahon korvattavaksi( veronmaksajien ainakin) Oheisesta liitteestä näkyy ne yritykset joita ei enään ole .

      http://asiakastieto.fi/pdf/konkurssilista.pdf

      • nbvmbvmmbvmv

        Mitä se kunta sille muka voi?

        Päiväkodin rakentaja meni ainakin kesken rakentamisen konkkaan. Näin hyvin kunta kilpailuttaa urakkansa.


    • Lukutouukka

      Pian päästään lukemaan kirjoja , on seinät pian pystyssä.

    • Vaikuttavataideteos

      Koska pitäis olla luovutus?.

    • Lukutoukka69

      Joko pian pääsee uuteen kirjastoon tutustumaan?

    • Saunantakanavielätilaa

      Taas on veronmaksajia kusetettu ja siitä maksetaan kalliisti myös nekin jotka ei kirjastonpaskaan haluaisi koskea tikullakaan maksaa viuluja vielä kauan. Ne poliitikonpaskiaiset jotka tämän sopan on keittänyt maksakoon omistaan tai lainatkoon rahat luomuksensa loppuunsaattamiseen.

    • TyhmyysTiivistyy

      Pääurakoitsija Vetur Oy on hakeutunut yrityssaneeraukseen ja siitähän ei ole kuin puoli askelta konkurssiin. Hienosti valittu urakoitsija, hyvä Vesilahden päättäjät !

    • Varmatieto

      Totta. Irtisanottiin edellisestä urakastaan Kaukajärvellä. Nyt lakimiehet keskustelee...

    • Akaanmalli

      Kiireesti nyt loputkin vastuulliset henkilöt ja valtuutetut eläkkeelle.

    • Vittuuntunuttyhmiin

      Arvela ja kumppanit (kepulaiset) huseeraa kunnassa ja on vastuussa virheistään,mutta kun on poliittinen suoja saa toisten rahoilla pelata vaikka itsellä ei olisi kuin tuulen huuhtoma perse.

    • voiveslahti

      No siihen toppas työmaa! Talvi tulee lunta pakkasta muovinriekaleet liehuu ikkunoissa!
      Katto vissiin saatiin valmiiks? Pitääköhän se? Tuskin!!

    • PianEXveronmaksa

      Taas veronmaksajia kusetettiin kun luvattiin niille uusi upea kirjasto. Vesilahtelainen rakennustyyli HUOM! YHTEISKUNNAN PIIKKIIN EI MIKSIKÄÄN OLE MUUTTUNUT . Olis sille rahalle joka tuhotaan rytökärpänpesään ollut muutakin käyttöä köyhässä kunnassa.

    • Pulskarotta

      Tänään kun kävin salessa näin kirjastotyömaalla juoksentelevan rotan ,meni sinne sokkelin alle sellaisesta putkenreiästä. ties vaikka olisi kokonainen yhdyskunta siellä alla järsimässä reikiä rakenteisiin.

      • Ghjjgfdtujvxfhjvgg

        Voi Morjens. Tarkoititko kirjaimellisesti vai oliko pelkkä metafora. Molemmat sopisi niin hyvin tähän tilanteeseen


    • Kalliksituleevielä

      Koskahan joku jatkaa rakentamista vai onko kunnan haltuunotto voimassa ens heinäkuuhun asti ja sitten jatketaan jos joku suostuu halvalla tekemään.

    • Lavianlukko

      Vesilahdelle käy kuin Lavialle, että joutuu suuren kaupungin syrjäkyläksi.

    • Kukatekeekopinloppuun
    • HävetkääPäättäjät

      Miksei paikallisia yrittäjiä suosittu osaurakoissa?. Voisiko joku päättäjä kommentoida ja perustella miksi ei edes pyydetty tarjouksia?. Vai tuleeko tekijät "eteläsuomesta" ja rahat käärii kotimainen "laaturakentaja."

      • ex.urakkalaskija

        Tutustupa nyt julkisten hankintojen menettelyihin, niin ei tarvitse ihmetellä. Kaikki kynnysarvon ylittävät urakat kilpailutetaan julkisen hankintamenettelyn kautta, tarjouksia ei siis kysytä eikä voidakaan kysyä valikoidusti keneltäkään. Tarjouspyynnöt julkaistaan Hilmassa ( https://www.hankintailmoitukset.fi )ja urakkaa sitten tarjoaa kuka tarjoaa. Suuremmissa ja vaativimmissa urakoissa on yleensä asetettu tarjouksen tekijälle ehtoja, eli esimerkiksi riittävä organisaatio ja liikevaihto, sekä esim. vastaavan työnjohtajan kokemus kysytyn kaltaisista hankkeista ym. ym. Halvin tarjouksen ehdot täyttävä sitten valitaan. Tämä on ihan lakisääteinen asia, johon päättäjät eivät voi vaikuttaa mitenkään.


      • Samapelitaasjatkuu

        Milläs konstilla halme on päätetty ottaa pihahommiin,eikös se jollain hyvävelisopimuksella koplannut urjalassakin taannoin.


    • Nyteitulehyväjos

      Joko rakentamista on jatkettu vai annetaanko kosteuden ensin tehdä tehtävänsä?

    • hjdfjjfdjfdjjdf

      Ennen joulua kiljutaan jo lisää rahaa.

    • Taaskuntasäästäämuka

      Onko sitä nykyisin rakentamassa jotkut kuutamourakoitsijat,kun ajettiin siitä yöllä ohi ja sisällä täysvalaistus loisti kelmujen läpi. Vai onko varkaille jätetty valot että näkee paremmin valkata.

    • Sopparionpurettu

      Vesilahden kirjastotyömaan urakkasopimus on purettu pääurakoitsijan kanssa 30.8.2017. Kunta ottaa työmaan haltuunsa ja tulee toimimaan päätoteuttajana.
      Työmaasta tehdään nyt valmiusaste katselmus, jotta työt voi jatkua. Työmaan vastaava mestari siirtyy kunnan palkkalistoille.
      Urakka tullaan jakamaan pienempiin osaurakoihin ja sivu-urakoituisijat tulevat jatkamaan omaa osuuttaan.
      Työmaan jatkotoimet käynnistyvät viikolla 36.
      Julkisivu-urakka sekä ovet ja ikkunat on tilattu. Ulkotyöt tilataan viikolla 36.
      Seuraava työmaakokous pidetään kahden viikon kuluttua, jolloin voidaan arvioida urakan valmistumista tarkemmin.

    • KaukaaViisat

      Sen kun näkis ja lisävelkaa mangutaan heti lisää.

    • ValmistaTulee

      Nyt siellä on sinipokaset ikkunat pikkureiisssä ja ylivuotoputket sokkelissa jos sattuu tarvita pilssipumpun avuksi lisäpumppausta kun kellariin alkaa nousta vesi.

    • kukatarkastionkopilalla

      paljonko olisi maksanut jos vuoden lumi-ja vesisateessa kastuneet tuulensuojalevyt olisi vaihdettu itiöttömiin?

    • RKMharjannostajainen

      Siihen nyt ei ole vielä tarve,mutta katsotaan vaikka 3 vuoden päästä siitä kun ja jos valmistuu niin mitä sisäilmaongelmia sitten ilmenee.Pannaan vasta sitten homeiset tuulensuojalevyt samassa vaihtoon.

    • mitähelvettiä

      Menikös tämä pääurakoitsija nyt sitten konkurssiin vai?

    • Millitimpuri

      Eikös se työmaa aloitettu heinäkuussa paaluttamisella , vai muistanko väärin.

      • VivaLaVesilahti

        Vuosi oli 2016, ei Roomaakaan rakennettu päivässä.....


    • Vesilahtitekeeperässä

      Ei rakennettu Iisakinkirkkoakaan hetkessä.

    • Fossiilinenlöytö
    • Vaansatakuuskytvuotta

      Montakohan rakennusliikettä on vienyt konkurssiin matkanvarrella.

    • Pystyyhoitaa

      Veturin miehet on tainnut lähteä uppoavasta laivasta ajat sitten ja perustaneet ilmeisesti porukalla toisen firman.

    • Tätäonvaikeasulattaa

      Miksiköhän tuollaiseen tuhoontuomittuun kosteikolle tehtyyn heinälatoon kannattaa hakata veronmaksajien rahoja enään. Parempi ja halvempi vaihtoehto olisi ollut päivä paloasemalla näytösluonteinen lato maantasalle.

    • Vainmuutamanhepuntähden

      Nämä investoinnit eivät ole tuotannollisia. Ne eivät tuo lisää työpaikkoja, kuin korkeintaan rakentamisvaiheessa.

      • VainmuutanaKepuntähden

        Eikä silloinkaan Vesilahteen tuo töitä...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe